Ekat nettideitit

En ole tainnut aiemmin raportoida ihka ensimmäisistä nettideiteistäni, joten tehtäköön se nyt, kun aiheet sinkkuelämän osalta alkavat olla muuten vähissä.

Laadin kolmisen vuotta sitten ei-niin-innokkaana ensimmäisen deittiprofiilin itselleni ja päivittelin ystäville, että profiilin julkistamisesta tulee suunnilleen samanlainen olo, kuin menisi liha- ei kun siis baaritiskille minihameessa ja tissipaidassa ja sitten odottelisi, että kuka käy käsiksi. Kun aktivoin profiilini, siihen paukkui heti runsaasti viestejä – lienee normaalia, kun palveluun aktivoituu täysin uusi profiili naiselta. Ryhdyin heti kirjoittelemaan muutaman miehen kanssa ja aloitin muutaman viikon kestäneen sarjadeittailun. Ensimmäiseksi deitiksi valikoitui insinööri, joka näytti kuvassa ihan mukiin menevältä.

Sovimme treffit Stockan kellon alle (vinkki: älä sovi treffejä Stockan kellon alle. Siellä on muutama muukin odottamassa seuraa, joten oikean seuralaisen haarukoiminen väkijoukosta on vähän ikävä nakki.). Olin suhteellisen paniikissa siitä lähtien, kun lähdin kotoa kohti deittipaikkaa. Paniikki yltyi, kun lähestyin tapaamispaikkaa. Ulkona oli viileää ja sateista, joten päätin mennä odottelemaan sisälle ”tuulikaappiin”, josta on suora näkyvyys kellon alle. Ei kestänyt kauaakaan, kun tyyppi ilmestyi paikan päälle. Hän näytti täysin erilaiselta kuin kuvassa, joten pohdin hetken, että katselenkohan oikeaa ihmistä. Mies oli pulkannaru-osastoa – sinänsä ihan hyvin pukeutuva, mutta kokonaisuutena melko gay. Hän näytti sen verran hermostuneelta, että päättelin meidän olevan samoissa asioissa liikenteessä.

Mies ei huomannut minua, joten olisin tässä vaiheessa voinut paeta paikalta jälkiä jättämättä ja jälkikäteen vedota vaikka siihen, että jouduin viemään kissani kiireellisesti eläinlääkäriin / ratikka hajosi jättäen minut matkan varrelle / kotona tapahtui paha putkivuoto, joka edellytti palokunnan tilaamista. Minulla on kuitenkin sen verran selkärankaa, etten harrasta ohareita, joten ulostauduin rohkeasti tuulikaapista ja menin esittäytymään. Päätimme siirtyä läheiseen baariin viinilasilliselle. Keskustelu kulki kankeasti, kävimme läpi perusasioita harrastuksista, työkuvioista ja vapaa-ajan aktiviteeteista.

Keskustelu siirtyi kirjallisuuteen. Kävimme läpi viime aikoina lukemiamme kirjoja ja kirjallisuutta, jota yleensä luemme. Minä kerroin lukevani kaikkea dekkareista ja Finlandia-palkituista romaaneista aina fantasia-kirjallisuuteen, kuten Harry Pottereihin, saakka. Mies tähän (halveksuvalla äänellä): ”Siis mä en ikinä lukis mitään Harry Pottereita. Ei kyllä tulis mieleenkään.” Minä totesin tietäväni ihmisiä, jotka ovat suhtautuneet kirjoihin samanlaisella lämmöllä, mutta yhden kirjan luettuaan ovat lukeneet koko sarjan ja jopa hankkineet sarjan uutuuksia ulkomaisista verkkokaupoista englanninkielisinä painoksina, kun eivät ole jaksaneet odottaa suomennosta.

Miehen asenne alkoi kyrsiä. Seuraava piikki tuli, kun kerroin, missä firmassa olin työskennellyt valmistumiseni jälkeen. ”Siis mä en tajuu, kuka tollasella tekee bisnestä. Eihän toi voi mitenkään olla kannattavaa.” Äänensävy oli yhtä lämmin kuin Potter-kommentissa. Vastaukseksi totesin, että firmassa oli 80 työntekijää ja se teki voittoa, joten ilmeisesti tuollakin alalla pystyi tekemään bisnestä. Sain mahdollisuuden vastakuittailuun jo muutaman minuutin sisällä, kun keskustelimme tarkemmin miehen työstä. ”Mutta noita palveluitahan ei kannata ostaa miltään firmalta, vaan tehdä mieluummin itse, koska noissa firmoissa on niin korkeat kulut, että itse tekemällä säästää merkittävästi”, minä totesin. Mies aukoi hetken suutaan vaivaantuneena ja totesi sitten, että ”Juu, noi meidän palvelut onkin sellaisille, jotka ei osaa tehdä itse.” Minä siihen, että kyllä kuka tahansa osaa, kun vaan vähän perehtyy, ja se kannattaa ehdottomasti, ettei tarvitse maksaa turhasta. Miehen kasvoilta oli luettavissa, että osui ja upposi, sillä kuka tahansa alalla työskentelevä tietää, että olin oikeassa. Minulla ei ole tapana mollata toisten työnantajia ja näiden palveluita, mutta kun joku kerran aloittaa, niin voin jatkaa samalla linjalla.

Ensimmäiset nettitreffini olivat siis todella antoisat ja lämminhenkiset – ja ei, emme tavanneet toista kertaa. Deitit olivatkin vasta esimakua kyseisestä päivästä alkaneelle nettideittielämälleni, joka – kuten lukijani tietävät – tuntui olevan täynnä urpoja, juntteja ja vastoinkäymisiä. Tarina pitää sisällään myös pienen opetuksen: jos olet missään määrin kiinnostunut deittikumppanistasi, älä ikinä, missään tilanteessa puhu hänelle ivalliseen sävyyn ja anna sitä kuvaa, että suhtautuisit hänen tekemisiinsä – oli kyse sitten ammatista, harrastuksista tai mistä tahansa muusta – halveksuen. Joillekin tämä on itsestäänselvää, toisille nähtävästi ei.

Let’s talk about money – maksu luonnossa vai käteisellä?

Yhteen muuttaminen ”kolmosen” kanssa saattaa muutaman kuukauden sisällä olla ajankohtainen, joten ajattelin kysellä lukijoiden mielipiteitä ja kokemuksia asumiskustannusten jakamisesta. Lähipiirissä toteutettu gallup on antanut tulokseksi kovin vaihtelevia maksukäytäntöjä, joten olen edelleen hukassa sen suhteen, miten asumiskulut tulisi jakaa.

Faktoja:

Yhteen muuttaminen tarkoittaisi sitä, että mies muuttaisi vuokrayksiöstään omistusasuntooni. Tulotasomme on tällä hetkellä suunnilleen sama. Omat asumiskustannukseni koostuvat yhtiövastikkeen lisäksi lainan lyhennyksistä.

Empiirinen tutkimus lähipiirissä on osoittanut, että vastaavassa tilanteessa toisen omistusasuntoon muuttava maksaa esimerkiksi vastikkeen ja vesimaksut kokonaan. Tiedän myös tapauksia, joissa omistusasuja on perinyt avokiltaan muutaman sadan euron vuokraa, josta on vastikkeen lisäksi jäänyt ylimääräistä rahaa / tuottoa omistusasukkaan pussiin. Yhden ystäväni kanta oli, etten voi periä mieheltä muuta kuin puolet todellisista asumiskuluista eli puolet vastikkeesta sekä yhden vesimaksun.

Viimeksi mainittu käytäntö tuntuu itsestäni hieman erikoiselta, sillä siinä miehen asumiskulut olisivat hyvin marginaaliset samalla kun itse köyhtyisin kuukausittain lähemmäs 1000 euroa. Toki suurin osa rahoista menee nykyisen korkotason aikana suoraan lainan lyhennykseen ja siten kasvattaa omaisuuttani, mutta asumiskuluissa on mielestäni tästä huolimatta melko suuri epäsuhta tässä mallissa.

Yhteisesti omistettu asunto ratkaisisi ongelman, koska tällöin molemmat lyhentäisivät omaa lainaansa ja maksaisivat puoliksi vastikkeet. Yhteisen asunnon ostaminen ei kuitenkaan ole järkevää näin tuoreessa suhteessa kummankaan mielestä, ja toisaalta olen ostanut oman asuntoni vastikään eikä sen myyminen muutaman kuukauden sisällä ostohetkestä ole taloudellisesti järkevää puhumattakaan siitä, että haluaisin ryhtyä taas uuteen muuttorumbaan.

Mielipiteitä, hyvät lukijat! Maksaako mies A) luonnossa B) puolet vastikkeesta ja yhden vesimaksun C) koko vastikkeen ja kaksi vesimaksua D) vastikkeen ja vesimaksujen lisäksi pientä vuokraa (ja jos, mikä sen määrä on suhteessa omiin asumiskuluihini)?

V..n Lundia!

Joku saattaa ehkä muistaa taannoisen copy-peistatun kirjoitukseni otsikolla ”V...n tuoksukynttilät!”, jossa nimimerkki ”Antero” paljastaa, miten kamalaa elämä naisihmisen kanssa on.

”Joka p****leen kulmaan ilmestyy jukkapalmu punaisessa sydänruukussa ja satoja, ehkä jopa tuhansia hyödyttömiä koriste-esineitä. "oli ihan pakko ostaa tuo posliinikissa, kun se sopii niin kivasti noiden verhojen väriin".”

Minäpä päätin naisena avautua posliinikissojen ja tuoksukynttilöiden sijasta Lundian hyllyistä. Siis niistä v..n karmeista, mäntypuun värisistä avokirjahyllyistä, jollainen tuntuu löytyvän jokaisesta poikamiesboksista.

Tapahtunut tähän mennessä:

Mies vitsailee toistuvasti puolitosissaan (?), että voisi raahata toiseen, puolityhjänä olevaan makuuhuoneeseeni ruman turhakkeen (lue: Lundian mäntypuisen hyllykön) sekä lisäksi lähes 15 vuotta vanhan putkitv:n, joka painaa enemmän kuin japanilainen henkilöauto ja vie tilaa suunnilleen saman verran kuin 80-luvun arkkupakastin. Minä siihen, että nehän ei tänne tule – pehmennykseksi totesin, että toinen verkkokellareistani on täysin tyhjä, joten hyllykkö sekä tv mahtuvat loistavasti kellarikomeroon. Poissa silmistä, poissa mielestä!

Kun aiheesta käytiin ruokapöytäkeskustelua, ystäväni totesi, että telkkarinhan voi oikeastaan jättää myös kellarin käytävälle, koska ”eihän sitä siitä kukaan ota”. Ja että päälle voi vielä laittaa lapun ”toimii” (ja tv pysyy lapusta huolimatta edelleen koskemattomana taloyhtiön julkisissa tiloissa). Mies näytti tässä vaiheessa sitruunan nielleeltä, minä yritin pitää pullanpalat suussani samalla, kun nauroin ääneen.

Mies kyseli Kristalta, että mikä niissä Lundian hyllyköissäkin on vikana.

- ”Siis onks se sun hylly semmonen mäntypuinen hirvitys? Juu, mun eksälläkin oli sellanen eikä sitä kyllä voi säilyttää julkisissa tiloissa, ainakaan omassa kodissa”, Krista totesi.

Keskustelua edeltävällä viikolla olin ollut esittäytymiskäynnillä miehen ystäväpariskunnan kotona. Mies aloitti saman valituksen siitä, miten en huoli kotiini Lundian hyllykköä, putkitelkkaria, työpöytää ja pöytätietokonetta. (Pöytätietokoneen osalta tarkennettakoon miespuolisille lukijoille, että mies ei harrasta tietokonepelejä eikä muutenkaan tee työkseen mitään it-asioihin liittyvää.)

- ”Siis mulle on käynyt ihan samalla tavalla!”, pariskunnan mies parkaisi. ”Me voidaan mennä tonne taloyhtiön kellariin sen jälkeen, kun saadaan nää kahvit juotua, niin mä esittelen mun asunnon teille”, mies jatkoi. (Tyttöystävä oli asuntoon muutettuaan raahannut kellarikomeroon Lundian hyllyt - ne mäntypuiset, pöytätietokoneen ja työpöydän.)

- ”Mitä ihmettä sä teet pöytätietokoneella ja työpöydällä, kun mulla on läppäri ja iso olkkarin pöytä, jota voi käyttää työpöytänä?”, kyselin omalta mieheltäni.

- ”Kuulitsä, kuulitsä”, kiljui toisen pariskunnan kauniimpi osapuoli. ”Tota mä olen yrittänyt koko ajan tolkuttaa sullekin.”

- ”Noita ei pitäis päästää keskustelemaan keskenään näistä sisustusasioista”, miehet totesivat yhtä aikaa.

Silmiä särkee... (Kuva: losmuchachosdelbarrio.com)

Hyvä Lundia,

Toivon, että yhtiönne alkaa kantaa yhteiskuntavastuutaan ja lopettaa välittömästi mäntypuisten ja muidenkin rumien hyllyköiden valmistamisen. Pelkkiin poikamiesbokseihin ja muihin asumiskelvottomiin tiloihin soveltuvien hyllyjen poistuminen markkinoilta parantaisi merkittävästi parisuhteiden ja ihmisten elämänlaatua sekä edistäisi maailmanrauhaa. Tutkimusten mukaan parisuhteessa elävät ihmiset ovat yksineläjiä onnellisempia, joten toivon, että tekin omalta osaltanne haluatte jatkossa olla edistämässä ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta sen sijaan, että ehkäisette niiden syntymistä ja edesautatte turhien parisuhderiitojen ja konfliktien todennäköisyyttä. 

Tuotannon lopettamisen lisäksi esitän, että jokainen poikamies voi palauttaa mäntypuiset hyllyköt myymäläänne, josta vastineeksi luovutetaan lahjakortti sisustusmyymälään, jossa myydään kirjahyllyjä, joita voi hyödyntää ihmisasumuksissa. Myymälöihinne palautetut hyllyköt voitte käyttää yhteiskunnalliseen hyvään pilkkomalla ne ja lahjoittamalla puuosat esimerkiksi Romanian köyhimmille kansalaisille, joilla on pulaa polttopuista.

Parhain terveisin
(Ex)Sinkkuelämää Hel(l)sinki 

Parisuhde

Vielä keväällä en olisi uskonut, että kännykkävöiden, ohareiden, huonojen käytöstapojen, pusakoiden ja muiden ei-suotavien ominaisuuksien ja tapausten joukosta löytyisi vielä joskus helmi. Sieltä se vain kuitenkin löytyi, netin syövereistä. Parisuhde nimittäin.

Sovimme jo jonkin aikaa sitten ”kolmosen” kanssa, että seurustelemme virallisesti. Asumme edelleen eri osoitteissa, mutta olemme viettäneet aikaa yhdessä varsin tiiviisti – ehkä liiankin kanssa, sillä parisuhde pysyy mielestäni tuoreempana, jos suhteen alkuaikoina malttaa viettää päiviä ja öitä erossa.

Sinkkuaikani kesti yhteensä neljä vuotta. Se piti sisällään kaksi vuotta erosta toipumista ja kaksi vuotta laatuaikaa, johon mahtui hyviä ja huonoja hetkiä – pääosin kuitenkin hyviä. Tuoreimpana mielessäni on lauantai-ilta viime keväältä, kun suunnittelimme ystävän kanssa kesälomamatkaa luonani ja päätimme yhtäkkiä ja yllättäen lähteä Cinderella-simulaattoriin eli Hotelli Vantaaseen tanssimaan ja juhlimaan. ”Me ollaan sinkkuja ja me voidaan tehdä ihan mitä me halutaan”, hihkuimme ja vedimme ykköset niskaan, vaikka illan alkuperäiseen suunnitelmaan kuului lähinnä suunnittelupalaveri hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Simulaattorin jonossa törmäsimme parikymppisiin kundeihin, jotka näyttivät Hunks-tanssiryhmästä maan kamaralle pudonneilta. Loppuilta kuluikin silmänruokaa kuluttaessa ja hauskasta seurasta nauttiessa ;-)

Elämäni on edelleen hyvää, mutta erilaisella tavalla. Vierelläni on ihminen, joka vaikuttaa tähänastisen tuttavuuden perusteella olevan kaikkea sitä, mitä olen hakenut. Minua on blogin kommenteissa soimattu nirsoksi ja todettu, etten koskaan tule löytämään kriteereitäni vastaavaa ihmistä, koska ne ovat liian tiukat. Ja kas, loppujen lopuksi minun ei kuitenkaan tarvinnut tyytyä puolivillaiseen kompromissiin ja ensimmäiseen vastaantulevaan ihmiseen, vaan löysin miehen, joka paitsi saa sukat pyörimään jaloissani, myös täyttää nirsot laatuvaatimukseni kumppanille.

Suhde alkoi hieman karikkoisissa merkeissä, mutta on jatkunut tasaisena alkukankeuden jälkeen. Raportoin blogissa ensin, että mies vaikuttaa muuten täydelliseltä, mutta minulla ei ole mitään tunteita häntä kohtaan, vaikka viihdyn hänen seurassaan hyvin. Sen jälkeen mies lähetti epäilyttävän viestin, jonka perusteella minä ja ystäväni olimme valmiita laittamaan hänet sairaalloisen mustasukkainen –kategoriaan. Olin jo perumassa sovittua tapaamista, mutta mies puhui minut ympäri ja halusi selvittää asiat kasvokkain. Hyvä niin, sillä muussa tapauksessa pyörisin todennäköisesti edelleen etsimässä helmeä sikojen joukosta Suoli24:ssa otsasuoni tykyttäen.

Life's good!

Last time: katkerat at-miehet

Olen suoraan sanottuna jo suhteellisen kyllästynyt otsikon aiheeseen, mutta se tuntuu vainoavan tätä blogia ja tarkemmin ottaen blogin kommenttipalstaa kuin nälkäinen citykani mummon kukkapenkkiä. Jos teen postauksen otsikolla ”Arabian uusi astiasto”, jossa raportoin ostaneeni Arabian uuden astiaston, niin eiköhän joku tule valittamaan, että ”toisilla on varaa ostaa Arabian astiasto siinä missä toiset eivät edes saa pillua”, tai ”jupeilla ja kokoomuslaisilla sitä rahaa riittää, toisilla taas ei ole rahaa puhumattakaan naisesta, joka omistaisi Arabian astiaston”.

Miksi sitten tartuin aiheeseen jälleen kerran? Koska edellinen kirjoitukseni, jossa vinkkasin lukijoita tarttumaan tuoreimpaan Image-lehteen, kirvoitti kommentteja siitä, miten en voi naisena koskaan ymmärtää at-miehiä.

Niin, minä en tiedä, millaista on, kun ei saa pillua koskaan / kerran vuosikymmenessä, ja joutuu iltaisin puremaan tyynyn kulmaa ja haaveilemaan naapurin vaimosta, joka ärsyttävästi keikuttaa takapuoltaan pikkusortseissa rikkaruohoja kitkiessään ja joka panee miestään vittumaisen kuuluvasti miettimättä lainkaan, että seinän takana lymyilee ihminen, joka elää kroonisessa puutteessa ja pyörii iltakaudet netissä kirjoittelemassa kommentteja nimimerkin naisvihaaja_2012 takaa. Kyllä, se varmasti vituttaa, turhauttaa, katkeroittaa ja syö miestä.

Tämän minä (ja varmasti muutkin naiset) vielä ymmärrän, mutta sitten alkaa osuus, jota en ymmärrä. Mitä naiset ovat at-miehille velkaa tai mitä meidän pitäisi tehdä, että se valittaminen loppuu (juu, jakaa tavaraa kaikille vastaantulijoille ja ihan erityisesti at-miehille, mutta kun se ei valitettavasti ole rationaalinen ratkaisu ongelmaan)?

Imagen artikkelissa todettiin, että at-miesten mantra tuntuu olevan, että naisten tulee ”lopettaa nirsoilu”. Naisen tulee siis ilmeisesti pariutua miehen kanssa, joka ei nappaa yhtään – ihan vain puhtaasti siitä syystä, että miesten syrjäytyminen loppuu ja at-mies saa vihdoin piparia ja parisuhteen?

Ajatellaanpa kuvitteellinen tilanne: kolmekymppinen at-mies on lähiöbaarissa. Häntä lähestyy viisikymppinen, Röllipeikkoa muistuttava, epämääräisesti sammaltava lähiöruusu, jolla on paskaiset hiukset, navan korkeudella riippuvat rinnat ja viisi pelastusrengasta vyötäröllä, jotka paljastuvat kauniisti liian lyhyen paidan alta. Säärissä on suonikohjuja ja suusta puuttuu pari hammasta. Hammasrivistö on tupakan kellastuttama samoin kuin kynnet, joilla ruusunen hyväilee at-miehen takapuolta. No mutta, nythän sitä kuuluisaa pillua olisi tarjolla! Eikö kelpaa? Miksi ei? Hei, lopeta nirsoilu, niin ei tarvitse elää puutteessa!

Ja ei, en tarkoittanut sitä, että keskiverto at-mies olisi yhtä epämiellyttävä kuin yllä kuvailtu rappioalkoholisti eli ei tarvitse vetää hernettä eikä papua tai mitään muutakaan vihannesta sinne nenään. Halusin vain antaa ääriesimerkin siitä, että jos ei nappaa, niin ei nappaa, ja siinä tilanteessa ”nirsoilun lopettaminen” kuulostaa ajatuksena jokseenkin absurdilta.

Ajauduin takakuukausina lukemaan Suoli24:sen Sinkut-palstaa, kun blogini vedettiin mukaan at-miesten keskusteluun. Keskustelusta kävi ilmi, että joku palstaa seuraava nainen oli kiinnostunut yhdestä palstan pahimmista marisijoista. Keskustelu meni sitä rataa, että yksi at-miehistä vinkkasi asiasta ihastuksen kohteena olevalle miehelle, joka sitten totesi, ettei ole varsinaisesti kiinnostunut ko. naisesta. Tämä toinen at-mies sitten ihmetteli asiaa, mihin ihastuksen kohde totesi ”mutta kun se ei ole niin yksinkertaista”. Niinpä. Taas olisi ollut pillua tarjolla, mutta ei kelvannut. Lopeta nirsoilu, se on ihan justiinsa niin yksinkertaista? Ja kun tätä mantraa hoetaan naisille, eikö at-miesten tulisi itse noudattaa sitä eli pariutua / harrastaa seksiä naisen kanssa, joka ei välttämättä ihan täpöllä nappaa?



Totesin Rikki-kirjoituksen kommenteissa katkeralle at-miehelle, että hänen (ja muiden samassa jamassa olevien) tulisi ymmärtää, että tämä universumi ja tämän universumin naiset eivät ole hänelle mitään velkaa. Tämä kirvoitti anonyymiltä kommentoijalta seuraavan kommentin: ”Kyllä mä näen, että meillä pitäisi olla ihan velvollisuus auttaa, yrittää auttaa muita ihmisiä. Sanot, ettet ole velkaa - kyllä olet. Sinuakin on autettu monin tavoin, vai kiellätkö?”

Minä totesin tähän, etten ole kiinnostunut levittämään haarojani enkä sen puoleen seurustelemaan kenenkään kanssa säälistä. Lisäksi kommentoin, että jos tuntisin jonkun at-miehen (ystävä, sukulainen, työkaveri tms.), olisin enemmän kuin valmis auttamaan tätä naisasioissa (vinkkejä, tsemppausta ym.). Tämä ei kuitenkaan kuulemma riitä, vaan velvollisuus ulottuu myös ventovieraisiin ihmisiin.

Kommentoija jatkoi, ettei tarkoittanut velvollisuuksilla seksiä tai seurustelua vaan sitä, että yksinäisyyttä ei saisi jättää yksinäisen selvitettäväksi. Ja: ”Sinä ilmeisesti järkeistät asian kuten yllä: Et ole mitään velkaa, sulla ei ole velvollisuutta.” Kommentoijan mielestä naisten tulisi antaa at-miehille mahdollisuus. ”Mulle on jo se aivan mahdoton ymmärtää, että voi dumpata toisen yksien treffien perusteella. Siinä ajassa ei voi mitenkään oppia tuntemaan toista.”

On kaunis ajatus, että meillä kaikilla on velvollisuus auttaa huonommassa asemassa olevia, myös niitä, joita emme tunne. Yllä mainitun keskustelun perusteella olen nyt siinä käsityksessä, että minun tulisi ryhtyä käymään treffeillä säälistä ventovieraiden at-miesten kanssa, että näille tulisi parempi fiilis. Tämä tarkoittaisi vähemmän syrjäytyneitä miehiä ja sitä kautta parantaisi koko yhteiskunnan hyvinvointia. Kommentoija puolestaan totesi, ettei hän tarkoita, että pitäisi lähteä jonkun kanssa treffeille säälistä vaan nimenomaan ”antaa mahdollisuus”.

Mutta kun se mahdollisuuden antaminen valitettavasti perustuu sääliin. Jos istut tunnin jonkun kanssa treffeillä ja samalla pyörittelet itseksesi päätäsi miettien, mikä on säädyllinen aika poistua paikalta, kyse ei ole mistään muusta kuin säälistä, jos miehen kanssa täytyy velvollisuudentunteesta sopia toiset treffit ja ”antaa tälle mahdollisuus”.

Jos ajatusta ja velvollisuutta ventovieraiden auttamisesta yleistetään markkina-arvoteorian ja at-miesten ulkopuolelle, ehdotan seuraavaa:

• Jos näet kadulla ventovieraan alkoholistin tai narkin, sinulla on velvollisuus ohjata hänet lähimpään katkaisuhoitoon. Alkoholisti / narkki ei kykene paranemaan yksin eikä ihmisten syrjäytyminen ole kenenkään etu.
• Jos näet lähikaupassasi yksinäisen vanhuksen, joka pelaa hedelmäpelejä, sinulla on velvollisuus taluttaa hänet hellävaraisesti pois pelikoneen luota, kantaa vanhuksen kauppakassit kotiin, keittää teetä ja tarjoilla sitä sympatian kera. Jatkossa olet velvollinen vierailemaan vanhuksen luona vähintään kerran viikossa. Yksinäiset vanhukset tekevät itsemurhia, joten ongelma on todellinen eikä poistu sillä, että käännämme naapurin mummolle selkämme emmekä tervehdi häntä rappukäytävässä.
• Jos näet kadulla ventovieraan teinin, joka käyttäytyy häiritsevästi ja jolla on oletettavasti huonot kotiolot, sinulla on velvollisuus auttaa häntä. Mene puhumaan hänelle, yritä saada häntä avautumaan ja luoda häneen yhteys. Hän tarvitsee rinnalleen luotettavan aikuisen, jonka puoleen voi kääntyä silloin, kun kotona ryypätään ja hakataan.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, jos oletuksena on se, että kaikilla on henkilökohtainen velvollisuus auttaa yhteiskunnan huono-osaisia ja yksinäisiä.

Ja nyt, vapaata keskustelua, olkaa hyvät. Kommenttipalsta on tähän saakka ollut kovin miespainotteinen tämän aihealueen osalta, joten tällä kertaa ottaisin mielellään kommentteja vastaan myös naisilta. Haluatteko te antaa mahdollisuuden syrjäytyneille miehille deittirintamalla ja pelastaa jonkun päivän? Onko naisilla velvollisuus auttaa ventovieraita miehiä saamaan pillua?

P.S. Edellinen postaus kirvoitti kommentteja myös siitä, miten olen alentunut nimittelemään yhteiskunnan huono-osaisia, kun olen käyttänyt katkerasta at-miehestä nimitystä vänisijä. Katkeran at-miehen kutsuminen vänisijäksi on sama asia, kuin tikkarin nappaaminen sokerinhimoisen lapsen kädestä ja sen jälkeen tämän tuuppaaminen kumoon. (Katkerilla at-miehillä on toki oikeus haukkua ja pilkata bloggaajaa persoonana – huora, bimbo ja ämmä näin muutaman esimerkin mainitakseni – mutta auta armias, jos bloggaaja kutsuu tällaista nimittelijää vänisijäksi. Jotain rajaa!)

Vänisijät @ Image-lehti

Image-lehden toimituspäällikkö Joanna Palmén, joka kirjoittaa myös Lilyn Rönsy-blogia, on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen, vänisijöihin nimittäin. (Vänisijä = katkera ”at-mies”)

”Netissä käydään sukupuolten välistä sotaa: Miehet tuntevat syrjäytyneensä ihmissuhdemarkkinoilta liian nirsojen naisten takia. Naiset eivät ymmärrä, mistä heitä syytetään”, alkaa Eliitti & Kärsijät –otsikolla varustettu useamman sivun mittainen artikkeli. Joanna on haastatellut artikkeliin muun muassa Henry Laasasta, ja onpa livetapaamiseen ja haastatteluun uskaltautunut yksi vänisijäkin.

Kaikki aiheesta kiinnostuneet, hakekaapa siis lehden tuorein numero lähimmästä lehtipisteestä tai hyvin varustellusta tavaratalosta. Ja ei, en saa tästä mainoksesta mitään rahaa. Keskustelu aiheeseen liittyen jatkuu edelleen Joannan blogissa, josta löytyy lehden painoon mennessä yli 500 kommenttia. Ne on koottu tänne.

Vaikka sinänsä ymmärrän, että parisuhteen ja seksin puute turhauttaa ja suututtaakin, omat tuntoni kiteyttää ehkä parhaiten tämä lainaus artikkelista:

”Sävy muistuttaa monin paikoin maahanmuutosta käydyn nettikeskustelun sävyä: Maailmassa on virhe ja vika on naisten/maahanmuuttajien. Katso nyt tätäkin uutista, nainen/maahanmuuttaja on pahoinpidellyt jonkun! Tilastojen tulkitsemista, yleistyksiä, näsäviisastelua ja rumia sanoja; narttua, pilluja, lesbofemakkoja. Punavihreiden kukkahattutätien tilalla ovat punavihreät femakot.” ….”Naisena keskusteluun on hyvin vaikeaa suhtautua. Pohjaväite tuntuu olevan, että heteronaisten pitäisi ”lopettaa nirsoilu”. Se tuntuu vähän samalta kuin paheksuttaisiin siitä, ettei käytä huntua – tai käyttää huntua, maasta riippuen.”

Rikki.

Joku ehkä osasi päätellä edellisestä kirjoituksesta, että perhoset vatsanpohjassa ovat vihdoin löytyneet. Olen ihastunut, ehkä jopa hieman rakastunut. Valvon yöt, unohdan syödä ja istun päivisin toimistolla tuijottaen näyttöpäätettä saamatta mitään aikaiseksi. Sydämeni vei lopulta kolmonen.

Hän sai minut myös tajuamaan, miten pahasti minua on viime vuosina loukattu. Join ystävän syntymäpäiväjuhlilla liikaa ja lähdin selvittämään päätäni kotiin. Kun pääsin ovesta sisälle, vetäisin känni-itkut vessan lattialla. Muistelin kaikkia niitä miehiä, jotka ovat pahoittaneet mieleni viime vuosien aikana. Miehiä, jotka ovat selkäni takana lähetelleet viestejä ystävilleni. Miehiä, jotka ovat ilman mitään selitystä, yhtäkkiä ja yllättäen lempanneet minut. Yksikään tapaus ei ole ollut itsessään merkittävä, mutta kun tapauksia on kertynyt toinen toisensa perään, ne ovat jättäneet minuun jälkensä.

Itku olisi todennäköisesti jäänyt tulematta ilman merkittävää humalatilaa, mutta ymmärsin sen myötä, minkälaisia haavoja miehet ovat minuun tehneet. Kolmonen on tuonut balsamia haavoihini. ”Palvoo maata jalkojen alla” on ehkä hieman voimakas ilmaisu, mutta mies vaikuttaa olevan totaalisen ihastunut minuun. Hän haluaa viettää minun kanssani kaiken liikenevän vapaa-aikansa, skippaa jo sovittuja tapaamisia minun vuokseni, pitää minua hyvänä, kuiskailee korvaani, miten ihana olen, haluaa tavata ystäviäni ja tutustua harrastuksiini. Hän on luultavasti kiltein mies, jonka kanssa olen koskaan ollut – olematta kuitenkaan täydellisen tahdoton, tossun alla oleva lammas.

Tein iltojeni iloksi listausta miehistä, jotka ovat loukanneet minua. Suurimmasta osasta tapauksia olen raportoinut blogissa jo aiemminkin, joten tämä on hieman vanhan kertausta.

• Teatterin baari. Ilmassa on pientä flirttiä, pohditaan jatkoja yläkerrassa. Harkitsen kotiin lähtemistä, kun mies hieroo polveani ja sanoo, että totta kai minunkin pitää lähteä jatkoille. Ilahdun ja päätän lähteä mukaan. Portaissa mies katoaa, ja kun viidentoista minuutin päästä vihdoin löydän hänet, hän puolestaan on löytänyt seurakseen suomenruotsalaisen prinsessan kotelomekossaan. Ajelen aamuyön pikkutunneilla taksilla kotiin ja kun pääsen sänkyyn, purskahdan itkuun. En sen vuoksi, että olisin reilun puolen tunnin tuttavuuden perusteella kuvitellut hänen olevan elämäni mies. Vaan sen vuoksi, että minusta tuntui siltä, etten kelpaa kenellekään. Nurkan takana on aina joku, jolla on pidemmät sääret, kauniimmat kasvot, parempi huumorintaju ja fiksummat jutut.
• Risteily, adonis ja pitkät suudelmat. Risteilyn jälkeen mies lisää minut kaverikseen Facebookissa. Hän ei kuitenkaan kiitä viestillä yhteisestä illasta – sen sijaan hän päättää lähettää viestin samalla risteilyllä mukana olleelle ystävälleni, jossa hän toteaa, että olisi mukavaa tutustua ystävääni paremmin. Ei, hänkään ei ollut elämäni mies. En silti voi väittää, etteikö hänen käytöksensä olisi loukannut ja satuttanut minua.
• Baari-ilta keskustassa. Baaritiskillä tuntematon mies haluaa tarjota minulle ja ystävälleni juomat. Juttelemme hänen kanssaan vähän aikaa ja menemme sitten tanssilattialle. Lattialla saan oivalluksen – saatan ehkä olla kiinnostunut miehestä! ”Nyt menet sitten juttelemaan sille ennen kuin se katoaa”, ystävä patistelee. Eipä tarvitse, sillä mies lähestyy meitä tanssilattialla. ”Onko teitä mahdollista tavata muulloinkin”, hän kyselee meiltä. Kaverini ei ole kiinnostunut miehestä, joten hän lähestulkoon kääntää tälle selkänsä ja tuijottelee muualle. ”Joo, voin antaa numeroni”, minä sanon. Mies ottaa numeron talteen. Sen jälkeen hän kääntyy ystäväni puoleen – jonka kehonkieli viestii ”älä tule lähelle, älä puhu mulle”. Mies ei anna sen häiritä vaan sanoo, että oikeastaan hän on kiinnostunut tapaamaan vain ystävääni, ei minua. En musiikista johtuen kuule keskustelua, mutta kaverini kertoo sen minulle miehen lähdettyä pois. Aina ei voi voittaa eikä edes joka kerta.
• Sinkkubileet. Kamala tarjonta, mutta kaikkien sammakoiden keskeltä löytyy helmi. Kivannäköinen, mukavan ja fiksun oloinen mies, joka haluaa tavata minut uudestaan. Vaihdamme numeroita ja sovimme treffit. Tapaamme perjantai-iltana, käymme ensin kahvilla ja sen jälkeen syömässä. Välillämme ei ehkä ole suuren suurta kemiaa, mutta viihdyn miehen seurassa enkä keksi hänestä mitään negatiivista sanottavaa. Haluan siis tavata hänet uudestaan. Ei se kemiakaan välttämättä parissa tunnissa synny. Parin päivän säädyllisen odottelun jälkeen laitan hänelle viestin ja kysyn, haluaako hän tavata minut uudestaan. Kuluu päivä, toinen. Lopulta saan vastauksen. Ei kiinnosta, mutta se ei johdu minusta. (Tietenkään...) Hän yrittää vielä toipua erostaan eikä ole valmis uuteen suhteeseen tai edes tapailuun. Parin viikon päästä ystäväni näkee hänet oopperassa naisen kanssa. Työkaveri, maybe?
• Tapaan nettideittien merkeissä mukavan miehen. Laitan hänelle seuraavana päivänä viestin ja kyselen, olisiko hän halukas tapaamaan minut uudestaan. Hän ei koskaan vastaa.
• Käyn deiteillä erittäin potentiaalisen miehen kanssa, ja sovimme alustavasti uudesta tapaamisesta. Parin päivän kuluttua hän ilmoittaa, että hänen äitinsä on kuollut ja tästä johtuen hän ei ole tällä hetkellä kiinnostunut tapailemaan ketään. En kuule hänestä tämän jälkeen mitään.
• Tapaan baarissa kiinnostavan oloisen miehen, joka pyörii ympärilläni kuin ampiainen mansikkamehulasissa. Yhtäkkiä miehen käytös muuttuu, hän ei enää katso minua silmiin, vetää takin päälleen ja häipyy jatkoille toiseen paikkaan pyytämättä minua mukaansa. WTF?

Dopamiinia, serotoniinia ja fenyylietyyliamiinia

Kaipuuta, palvovia ajatuksia ja intohimoisia tunteita. Vastaihastuneen päähän ei mahdu paljon muuta kuin rakkauden kohde.


Eikä ihme.


Ihastumisen huumassa aivoissa alkaa nimittäin riehua välittäjäaineiden myrsky, kertoo evoluutiobiologian dosentti Markus J Rantala Turun yliopistosta.


Esimerkiksi serotoniinin taso aivosaaressa ja pihtipoimussa nousee. Tämä lisää empatian tunnetta ja saa ihastuksen kohteen näyttämään täydelliseltä.


Mantelitumakkeessa serotoniintaso puolestaan romahtaa yhtä alhaalle kuin pakkooireisesta häiriöstä kärsivillä. Se aiheuttaa pakkomielteen sydämen valittua kohtaan. Turhaan ei siis lemmen pauloissa olevan ihmisen sanota olevan hulluna rakkaudesta.

(Kuva: www.thenakedscientists.com)

Myös dopamiinia muodostuu ihastuneen aivorungossa normaalia enemmän. Dopamiini aiheuttaa mielihyvää ja lisää seksihaluja tehostamalla testosteronin tuotantoa.


Lisäksi aivot tuottavat lähes tuplasti välittäjäaine fenyylietyyliamiinia verrattuna normaalitasoon. Aine muistuttaa kemiallisesti amfetamiinia ja saa aikaan hyperenergisen olon.

Hs.fi 21.5.2012










:-)

Raportti: Nytin sokkotreffit

Lupasin raportoida Hesarin Nyt-liitteen järjestämistä sokkotreffeistä lehden ilmestymisen jälkeen. Raportointi on hieman viivästynyt kesälomamatkoista johtuen, mutta sateen ropistessa ikkunaan on hyvä jumiutua tietokoneelle päivittämään blogia :-)

Kävelin deittipaikalle pientä vitutusta tuntien ja mietin, mihin olen taas pääni pistänyt. Teki mieli kääntyä takaisin, mutta ajattelin, että ohareiden tekeminen on ikävää, joten pakotin itseni paikan päälle.

Tapaamispaikassa oli muitakin ihmisiä, muun muassa kaksi yksinäistä miestä. ”Ai kun kiva”, ajattelin. ”Nyt pitää vissiin lähteä kyselemään, että soittaako Nyt-liite jotain kelloja.” Lähimpänä olleella miehellä oli järjestelmäkamera ja hän hymyili minulle tietäväisen näköisenä. ”Mustahan ei sitten mitään kuvia tule lehteen”, ajattelin.

Rohkenin lähestyä miestä ja kävikin ilmi, että hän ei ole lehden kuvaaja vaan yksi sokkotreffeille uskaltautuneista. Katselimme ympärillemme ja pohdimme, onko meidän tarkoitus pariutua keskenämme vai onko minut mahdollisesti tarkoitettu toiselle paikalla olleelle yksinäiselle miehelle. Hän ei tehnyt elettäkään lähestyäkseen meitä, joten pienen odottelun jälkeen päätimme suunnata kaupungille.

Minun tuurini tuntien odotatte tietysti jotain kauhukertomuksen jatko-osaa, mutta ehei! Mies oli itse asiassa todella mukava, ja viihdyin hänen seurassaan hyvin. Juttu luisti suhteellisen jouhevasti erikoisesta tilanteesta huolimatta. Mies ei kuitenkaan ollut ihan tyyliseni, joten kun hän erotessamme ilmoitti olevansa kiinnostunut tapaamaan minut uudestaan, ilmoitin, että valitettavasti olen tavannut hakemuksen lähettämisen jälkeen ihmisen, jota tapailen tällä hetkellä (herra nro kolme). Tiemme erkanivat positiivisissa merkeissä, enkä kokenut iltapäivän kuluneen hukkaan.

Tässä myös hiukan faktaa ja lukijoiden kommentteja deiteistä niille lukijoilleni, jotka eivät ole lukeneet Nyt-liitteen artikkelia sokkotreffeistä (julkaisupäivä 6.7.2012):

764 hakemusta
207 miestä
557 naista
160 järjestetyt deitit

Nyt-liite lähetti treffeillä käyneille deittien jälkeen kyselyn, johon vastasi 232 henkilöä. Vastanneista 13 prosentin mukaan deiteillä kipinöi. 10 henkilöä kertoi suudelleensa ja 28 prosenttia aikoo tavata uudestaan (aika huikea prosenttiosuus, kun ottaa huomioon, että toimitus on parittanut ihmisiä täysin sokkona ja puhtaasti kirjallisten hakemusten pohjalta). Treffien mukavuuskeskiarvo oli kaikkien vastaajien keskuudessa 6,83 / 10.

Tämä mies (49 v.) koki oharit:

”... Pettyneenä ja turhautuneena kävelin sitten Rautatieaseman R-kioskille ja ostin viisi riviä Kenoa, kuutostasoa 50 sentin panoksella ja Geisha-patukan. Patukan söin kotona jälkiruoaksi ja Kenossa sain 50 sentin voiton.... Kaiken olisi kruunannut, jos olisin saanut parkkisakot. Autoni seisoi Sanomatalon takana. Edes Lappu-Liisat eivät kiinnittäneet minuun huomiota”.

Reppana.

Samoin kävin 36-vuotiaalle naiselle:

”... Oli lievästi absurdia istua yksin brunssilla ravintolassa, jossa kaikki muut olivat perhekunnittain ja isoissa seurueissa. Kun läheisessä pöydässä laulettiin onnittelulaulua noin neljä-viisivuotiaalle tytölle, olin alkaa itkeä. Koska en kuitenkaan halunnut kyynelehtiä yksikseni keskityin tilanteen ironiaan siitä että tämän lähemmäksi onnellista perheidylliä en sitten tälläkään kertaa päässyt.”

Nyt muakin itkettää. Ja ei, tämä ei tällä kertaa ollut ironiaa.

46-vuotias nainen oli kohdannut oman Seiskapäivää-miehensä:

”Kaveri tuli tärskyille humalassa. Kävimme Stadikan tornissa ja hän ehdotti heti olusia. Ihmettelin miksi hän oli ottanut, niin sanoi että koska oli niin kova krapula. … Ainoa asia mistä hän ilahtui oli se, että olin nainen koska kertoi täyttäneensä hakemuksen niin pätkässä että ei muistanut mitä kaikkea siihen kirjoitti.”

Blogiani lukevat at-miehet pitävät minua ikävänä ihmisenä, mutta mitäpä sanotte tästä 19-vuotiaasta naisesta:

”Päätin, että jos deitti on kunnon catch ulkoisesti, jään. Ei ollut. Kävelin ohi. Olen bitch-kultakerhon puheenjohtaja ja teilasin jonkun ulkonäön perusteella. Olin vain yliväsynyt ja vittuuntunut enkä jaksanut mennä luomaan juttua, mistä ei tulisi mitään.”

Tässä ei ainakaan ole noudatettu ”kohtele lähimmäisiä kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan” -mentaliteettia. Minä uskon, että kun laittaa hyvän kiertämään, se kiertää joskus takaisin lähettäjälleen. Sama pätee myös pahoihin asioihin. Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä, bitch.

Hieman samalla linjalla jatkaa 21-vuotias neitokainen:

”...Jatkoimme juomaan lisää ja sokkotreffikumppanini kertoi armeijasta, joka ei minua todellakaan kiinnostanut. Parasta sokkotreffeillä oli kevyt humalani ja se, että olen saanut kertoa paljon vitsejä kyseisistä tärskyistä kavereilleni.”

Deittikumppanin on varmasti mukava lukea raporttisi valtakunnallisesta sanomalehdestä, vai mitä luulet? (Joku lukija voi ehkä nyt inahtaa, että sama koskee deittejäni, joista olen puhunut vähemmän mairittelevaan sävyyn blogissani, mutta en sentään käytä kanavana sanomalehteä, jolla on 805.000 lukijaa. Toisekseen muuttelen deittien yksityiskohtia hieman, jotta miehet eivät suoraan tunnistaisi itseään teksteistä, jos sattuisivat osumaan blogiini – mitä noin ylipäätään pidän hieman epätodennäköisenä.)

Kyllä ne vanhemmatkin naiset (37 v.) osaavat:

”...Siellä minua kyllästytti samat keskustelunaiheet ja menin tanssimaan. Lattialla toinen mies pokasi minut ja lähdimme salaa taksilla luokseni. Oli noloa ja tyhmää lähteä luikkimaan, mutta luulin ennen sitä, että treffi oli jo lähtenyt, vaikka ei ollutkaan. ...”

Vanhemmalla iällä ihmiselle kehittyy ilmeisesti kuitenkin jonkunlainen omatunto parikymppisiin verrattuna.

Hyviä kokemuksiakin löytyi, kuten 36-vuotias nainen kertoo:

”Kävimme baareissa ja vain puhuimme, puhuimme, puhuimme. Ja nauroimme. Yöllä katsoimme yhdessä Jukolan viestiä. Aamulla taas puhuimme, puhuimme, puhuimme. Ja nauroimme. Sunnuntai-iltana totesimme Nytin tarjoaman cavankin olevan jo kylmää, joten joimme pois.”

Samanikäinen mies oli kokenut yhtä positiiviset deitit:

”Meillä synkkasi ensi hetkestä. Yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, jopa yhteisiä tuttuja. … Nukuimme somasti yhdessä ja makoilimme koko seuraavan päivän aamiaista nauttien, torkkuen ja tarinoiden. Päivän päätteeksi pussailimme. ...”

Helsinki, tuo pieni suuri pääkaupunkimme, part II

Tapasin viime viikolla ystäväni Sadun, ja kävimme läpi 24:sen sutinaa.

”Mä kirjoittelen tällä hetkellä vain yhden miehen kanssa”, Satu sanoi.
”Ai jaa, minkälaisen?”
”Se on semmonen talouspäällikkö. 37, asuu Vantaalla rivarissa.”
”Öö tota, mäkin olen kirjoitellut tässä muutaman viikon semmosen 37-vuotiaan talouspäällikön kanssa, joka asuu rivarissa Vantaalla. Mikä sen sun talouspäällikön nimi on?”
”Aki.”
”Niin tonkin.”
”Häh? Mut mähän kysyin sulta, että mikä sen talouspäällikön nimi on, jota sä tapailet, ja sä sanoit, että Antti!”
”Joo joo, mutta mulla on nyt kierroksessa kaksi talouspäällikköä, Antti ja Aki!”

Olimme viikkokausia kirjoitelleet saman miehen kanssa toisistamme tietämättä. Aki on siis bonarimies ja Antti herra nro kolmonen. Olin jo sopinut alustavasti tapaamisesta Akin eli bonarimiehen kanssa, joten päätimme, että minä tapaan hänet, ja Satu ilmoittaa miehelle vetäytyvänsä sattuneesta syystä ainakin toistaiseksi kirjoittelusta.

Kului muutama päivä, bonarimiehestä ei kuulunut mitään. Sitten hän ilmoitti kummallekin  tuntevansa itsensä idiootiksi ja totesi, ettei ole tästä johtuen kiinnostunut tapaamaan kumpaakaan meistä.

Lukijani epäilivät, että minulle ei kehity tunteita herra nro kolmosta kohtaan, kun pyöritän muutamaa miestä yhtä aikaa. No, nyt on sekin ongelma ratkaistu, kun bonarimies on poissa kuvioista :-)

Elämä on.

Tuskanhiki ja ahdistus alkaa hiljalleen helpottaa. Olen heivannut kaikki muut miehet numero kolmosta  lukuun ottamatta. Kolmonen on lähestulkoon kaikkea sitä, mitä olen etsinyt. Koulutettu, fiksu, mukava, huumorintajuinen, söpö, urheilullinen, hyvätapainen. Hän on ehdottomasti paras kandidaatti, mitä olen tähän mennessä sinkkuaikanani tavannut. Tässä on vain yksi ongelma. Minä en ole ihastunut häneen.
Aion tapailla häntä tästä huolimatta edelleen. Elättelen toiveita, että perhoset vatsanpohjassa heräävät, kun tutustun häneen paremmin. Olen deittaillut muutaman vuoden ja tavannut pääsääntöisesti juntteja, mielenvikaisia ja outoja, kuten pitkäaikaiset lukijani tietävät. Milloin seuraava helmi osuu kohdalleni? Vuoden päästä? Kahden? Viiden?

Ryhdyin tässä myös pohtimaan, että pelkäänkö alitajuisesti uutta suhdetta, ihastumista ja rakastumista, mikä estää minua kiinnostumasta kenestäkään miehestä riittävästi. Löydänkö heistä vikoja sen vuoksi, että tosiasiassa pelkään uutta suhdetta? Edellinen ero oli raastava ja siitä toipuminen kesti kaksi pitkää vuotta. En haluaisi kokea samaa uudestaan lähivuosina. Elämä on, vai miten se menikään..

Tuskanhikeä ja ahdistusta

Olen käynyt tällä viikolla treffeillä neljän eri miehen kanssa. Kyllä, yhden viikon sisällä. Varsinaista vapaa-aikaa ei ole juurikaan ollut, ja olen maannut iltaisin sohvalla tuskanhikeä otsalta pyyhkien ja närästyslääkkeitä nappaillen. Deitit ventovieraan ihmisen kanssa eivät ole minulle mitään mieluista puuhaa, vaan deittailu käy lähinnä työstä, jonne pitää valmistautua (=laittautua) ja sitten vielä yrittää tehdä vastapuoleen vaikutus, jos deittikumppani sattuu olemaan varteenotettava.

Ajauduin deittisumaan, sillä kaikki miehet halusivat tavata minut jo viime viikolla, mutta jouduin muista kiireistäni johtuen siirtämään kaikki treffit tälle viikolle. En kehdannut ehdottaa yhdellekään kandidaatille, että tapaisimme vasta tulevalla viikolla, sillä miltä sekin kuulostaisi. ”Joo, olis ihan kiva tavata – mun kalenterissa on seuraavat vapaat ajat tossa elokuun alkupuolella!”

Ehdokas nro 1: Tiesin samantien miehen nähtyäni – jo ennen kuin hän oli avannut suutaan – etten halua tavata häntä uudestaan. Mikä siinäkin on, että ensivaikutelma muodostuu sekunneissa. Kävimme yhdessä treenaamassa, ja mies oli melko hermostunut koko ajan. Sähellystä, punastelua, selittelyä. Sinänsä ymmärrettävää, mutta kun itse pidän itsevarmoista miehistä, panikointi ei tee vaikutusta. (Panikoinnista pääsee yleensä eroon harjoittelemalla eli deittailemalla.)

Joku saa miehestä kuitenkin hyvän kumppanin itselleen, sillä hän oli erittäin huomaavainen ja hyvätapainen. Hän oli ottanut eväät mukaan treeneihin ja oli varannut minullekin jukurttia – hylaa siltä varalta, että tavalliset maitotuotteet mahdollisesti aiheuttaisivat ilmavaivoja. Liikuttavaa!

Ehdokas nro 2: Miehen viestit saivat minut aina hyvälle tuulelle ja hymyn huulille. Tapaaminen sujui mukavissa merkeissä, mutta suurempaa kemiaa en tuntenut ainakaan tässä vaiheessa. Mies oli todella hyvätapainen – tarjosi pehmiksen ja tarjoutui vielä heittämään minut kotiinkin, etten joutuisi turvautumaan julkisiin. Kieltäydyin tarjouksesta, mutta hän saa herrasmiesmäisistä elkeistä ehdotonta plussaa. Sovimme, että tapaamme lähiaikoina uudestaan – jatkoa seuraa!

Ehdokas nro 3: Tapasin miehen toista kertaa tällä viikolla. Ensimmäisten deittien päätteeksi tein ”Onnistuneet deitit tuntuvat suunnilleen tältä” -postauksen. Myös toiset deitit sujuivat hyvin, ja välillämme on ehdottomasti kemiaa. Mutta... Sain mieheltä todella kummallisen viestin toisten deittien päätteeksi. Miehellä on joko hieman kieroutunut huumorintaju tai vaihtoehtoisesti hän on ylimustasukkainen ja sairaalloisen omistushaluinen vaimonhakkaaja. Olimme jo aiemmin sopineet deitit nyt alkavalle viikolle, ja sain viestin käsiini vasta tänään. Ilmoitin miehelle tekstarilla, että järkytyin viestin sävystä ja pyysin häneltä selitystä. Hän kuittasi, että koko juttu oli huumoria, ja mopo sekä harkintakyky karkasivat ehkä vähän käsistä viestin suhteen.
Olen pyöritellyt pitkin päivää pienessä mielessäni kauhuskenaarioita siitä, että mies on oikeasti kukkuu-osastoa, ja kohta huomaan, että hän pyörii kotitaloni ympärillä, räpläilee lukkoa ja yrittää päästä sisään asuntooni voidakseen kostaa minulle torjumisen tuottaman tuskan.

Parhaassa tapauksessa nauramme yhdessä vuosipäivänä kynttiläillallisen ääressä, että olen epäillyt kultamussukkaani sairaalloisen mustasukkaiseksi ja väkivaltaiseksi ja olen vieläpä raportoinut asiasta jo aikaa sitten suljetussa sinkkublogissakin. Tämä kuulostaa edellistä miellyttävämmältä vaihtoehdolta.

Ehdokas nro 4: Nytin sokkotreffit! Kyllä, luitte oikein :-) Minulle ilmoitettiin tällä viikolla, että olen yksi niistä hakemuksen lähettäneistä, joille on löytynyt sopiva pari hakemuspinon joukosta ja että pääsen deiteille. Treffit olivat tänä viikonloppuna, mutta raporttia saatte odottaa siihen saakka, kunnes lehti julkaisee oman versionsa tapahtuneesta. Artikkeli julkaistaan ilmeisesti heinäkuun alussa, joten joudutte puremaan peukaloitanne siihen saakka :-)

Ehdokas nro 5, bonus-mies: Bonari-miestä en ole vielä tavannut, mutta olemme viestitelleet pitkään, ja hän vaikuttaa varsin lupaaltava. Jos saamme tapaamisajan sovittua, aion ehdottomasti katsastaa tämänkin ehdokkaan kaikesta kiireestä huolimatta. Ei pidä laittaa kaikkia munia samaan koriin ;-)

Kesä, aurinko ja treffit

Orastava kesä on tuonut uutta säpinää deittirintamalle. En ole aikoihin käynyt nettideiteillä saati edes kirjoitellut kenenkään kanssa, sillä inboxini on täyttynyt samalla massalla, jota virtaa päivittäin viemäreissä ja putkistoissa. ”Moi mitä kuuluu?” ”Ohessa kuva pippelistäni!” ”Et uskokaan, miten nuorekas 50-vuotias mies voi olla – kokeile vaikka itse!” ”Haluaisitko ryhtyä rakastajattarekseni?” Jne.

Nyt olen kuitenkin yhtäkkiä ja yllättäen saanut viestin yhteensä neljältä täysipäisen oloiselta mieheltä. Yksi miehistä lähetti niin ihanan viestin, että se nosti hymyn huulilleni – ja se on paljon se! Kahden kanssa olen ehtinyt jo pidempään kirjeenvaihtoon. Otin lukijan vinkistä vaarin ja kokeilen taktiikkaa, jossa vaihdan useampia viestejä ennen kuin suostun livetapaamiseen. Kumpikin miehistä vaikuttaa toistaiseksi fiksuilta joitakin yksittäisiä tekijöitä lukuun ottamatta.

Toinen ilmoitti, että alallani työskenteleviä pidetään yleisesti ottaen pinnallisina ja materialistisina. ”Oletko sinä?” Öh? Monesta ammattikunnasta on olemassa omat stereotypiansa, mutta en ikinä menisi kyselemään vaikkapa lääkäriltä, että ”oletko tunnekylmä ja empatiakyvytön” tai it-nörtiltä, että ”oletko epäsosiaalinen hiippari, jolla on finnejä naamassa ja joka istuu yksin tietokoneen edessä kokis-pullo ja pitsalaatikko vieressään”. Kysymys on siinäkin mielessä absurdi, että ajatteleeko joku itsestään, että ”vitsit, kylläpä minä olen pinnallinen ja materialistinen ihminen!”? Ja sitten vastaa, että ”no, kun satuit kysymään, niin olenhan minä!”?

Toinen miehistä saattaa olla pelimies ja/tai oman elämänsä Peter Pan. ”Kasva isoksi, älä aikuiseksi.” Tietyssä lapsenmielisyydessä ei ole mitään vikaa, mutta opiskelijaelämää vielä nelikymppisenäkin matkivat miehet eivät juuri houkuttele. En ole vielä kysynyt miehen suhdehistoriasta mitään ja ajattelin ottaa asian esille seuraavassa viestissä. Hän on lähes 40-vuotias, ja mikäli historiikki koostuu useista lyhyistä suhteista, hälytyskellot alkavat moikaa päässäni.

Yhtä kaikki, olen sopinut ensin mainitun kanssa treffit täksi päiväksi. En tosin usko niihin ennen kuin todella kättelen miestä. Ohareita on sattunut matkan varrelle sen verran, että minusta on tullut hieman kyyninen (tässäkin asiassa). Mies oli ensinnäkin ulkoilemassa eilen, joten todennäköisin syy perumiseen on se, että hän ei pääse ylös sängyn pohjalta.

Skeptisestä marinasta huolimatta olen positiivisesti yllättynyt siitä, että olen onnistunut löytämään jopa neljä potentiaalisen oloista miestä – tai pitäisikö sanoa, että he ovat löytäneet minut :-) Kesä, aurinko, perhosia vatsanpohjassa???



Tämä on minun kesäbiisini tälle kesälle <3

P.S. 20.000 sivunäyttöä rikki - kiitos lukijat!

Nyt-lehden sokkotreffit

Hesarin Nyt-liitteelle on mahdollista jättää 4.6.2012 asti hakemus, jonka kautta Nyt-liitteen toimittajat valitsevat pariskuntia sokkotreffeille. Mikäli onni potkaisee, Nytistä ilmoitetaan asianomaiselle viimeistään 8.6. ja itse deitit tapahtuvat 16.-17.6. Helsingissä. Lehti lupailee mahdollisesti tarjota myös jotain ohjelmaa deiteille.

Pariskunnat valitaan toimituksen toimesta hakemusten perusteella, johon löytyy linkki täältä. Osa sokkotreffeistä päätyy tarinaksi Nyt-liitteen sivuille.

Olen sen verran yllytyshullu, että saatan jopa pistää hakemuksen menemään, jos riittävästi yllytätte. Lukijat, mitä mieltä olette, ryhdynkö rustaamaan hakemusta? Olenhan jo kokeillut deittailua varsin monessa muodossa: pikadeittejä, sinkkubileitä, paritusta, nettideittejä – you name it!

Kasvojani ei tosin tulla näkemään Nyt-liitteen sivuilla, sillä suuren yleisön suhtautuminen sinkkuihin on melko negatiivinen (tämä on ainakin oma kokemukseni muutaman sinkkuna vietetyn vuoden jälkeen) enkä kaipaa lukijoiden ja mahdollisten puolituttujen sääliä tai kummastelua siitä, että ”ai, toikin on tommonen sinkku ja sen piti tommoseen lähteä, kun ei muuten miestä löydä”.

Pistäkäähän kommentteja tulemaan ja mahd. pian, sillä hakuaika päättyy jo maanantaina! Yllytän tässä samalla myös pääkaupunkiseudulla asuvia sinkkulukijoitani tarttumaan tilaisuuteen ja lähettämään hakemuksen :-)

Edit 31.5.2012 klo 20:15: Kommenttien perusteella minun on tartuttava tuumasta toiseen ja ryhdyttävä sanailemaan häikäisevän nasevaa hakemusta :-) Hakemuksen lähettäminenhän ei vielä yksin riitä, vaan minun on täytettävä toimittajien laatukriteerit sen suhteen, että tulen valituksi deittailijoiden joukkoon. To be continued...!

Edit 1.6.2012 klo 22:07: Hakemus lähetetty!! Sähköpostia odotellessa.. :-)

Varattu mies – sinkkunaisen viimeinen oljenkorsi?

Tuoreimman Olivia-lehden artikkelissa toimittaja spekuloi, miksi hän aina ihastuu varattuihin miehiin. Minua nämä spekulaatiot eivät sinänsä kiinnosta semminkin, kun en itse harrasta varattuja, mutta artikkelista löytyi muuta mielenkiintoista tilastofaktaa.

Osmo Kontulan tutkimuksen mukaan miesten on vaikeampi sopeutua yksin elämiseen kuin naisten. Tilastojen mukaan varattu mies ryhtyy yleensä suhteeseen sinkun kanssa siinä missä varattu nainen ihastuu varattuun mieheen.

Joka toinen avioliitto päättyy eroon, joten kaiken järjen mukaan kakkos- tai kolmoskierroksella olevia miehiä pitäisi vapautua markkinoille jatkuvalla syötöllä.

Mutta!

Nämä miehet ovat usein varattuja jo erotessaan, sillä yleisin avioeron syy on uskottomuus ja erityisesti rinnakkaissuhde. Miehet, jotka pelkäävät yksin jäämistä kuin ruttoa, petaavat tien valmiiksi seuraavalle suhteelle jo edellisessä parisuhteessaan. He eivät ota eroa, ellei seuraava tyttöystävä (joka on tilastojen valossa sinkku) odota ovet auki muuttokuormaa, kun miehen edellinen suhde päättyy.

Minun pitäisi siis hankkiutua suhteeseen varatun miehen kanssa, joka ei ole tyytyväinen nykyiseen parisuhteeseensa ja etsii siinä sivussa uutta. Victoria Milan, here I come? Pettäjän kanssa pariutuminen ei kuitenkaan varsinaisesti houkuttele. Pettää kerran, pettää toisenkin - vai miten se menikään?

Toimittaja toteaa artikkelissa tuntevansa kymmeniä itsenäisiä ja menestyviä sinkkunaisia, mutta vain kourallisen samanlaisia sinkkumiehiä. Tilastot vahvistavat havainnon: Suomessa on EU-maista suhteellisesti eniten sinkkunaisia. Lähes viidennes kotitalouksista muodostuu lapsettomista naisista, kun taas sinkkumiehiä löytyy 16:sta prosentista kotitalouksia.

Kun vielä otetaan huomioon, että koulutettuja naisia on Suomessa enemmän kuin miehiä, ja osa vapaista miehistä haluaakin pysytellä vapailla markkinoilla ja harrastaa yhden illan suhteita - tai vaihtoehtoisesti he ovat ns. at-miehiä, 30-40-vuotiaita neitsyitä, joilla ei ole mitään kokemusta naisista ja parisuhteista - parisuhdemarkkinat eivät varsinaisesti näytä koulutetun sinkkunaisen näkökulmasta helpoilta. 

Eronneeseen mieheen – sikäli, kun tämä ei ole hoitanut itselleen uutta naista lennosta – pitäisi siis iskeä kiinni kuin sika limppuun, koska mies pariutuu todennäköisesti hyvin pikaisella aikataululla uudestaan eronsa päätyttyä. Mikä olisikaan kivempaa, kuin ryhtyä laastariksi ihmiselle, joka ei osaa olla yksin?

Miesten asennetta parisuhteisiin ja erityisesti niiden välttämättömyyteen valotti myös herrasmies, joka oli lähettänyt minulle viestin netissä. ”Miten on mahdollista, että sinun kaltaisesi nainen on sinkku?”

Vastasin hänelle, että kysymys kertoo kaiken hänen ajatusmaailmastaan. Sinkkuus on luonnoton ja ohimenevä elämänvaihe, parisuhde itseisarvo. Kysyin myös, onko hänellä tapana kysellä parisuhteessa eläviltä, miksi nämä elävät parisuhteessa.

Viestin kruunasi miehen isoäidin kertoma elämänviisaus, jonka hän halusi tuoda tietooni: ”Sinkut ovat niitä, jotka eivät ole koskaan kelvanneet kenellekään”. Joku ehkä arvaakin tältä pohjalta, etten ole sopimassa miehen kanssa treffejä ensi viikoksi....

A little louder, please

Edellisessä kirjoituksessa mainitsemani KLM:n Meet and Seat -palvelu olisi tullut tarpeeseen, kun lennähdin viime viikonloppuna Keski-Eurooppaan. Istuin koneessa vierekkäin keski-ikäisen miehen kanssa, joka koneen laskeutuessa tökkäsi minua olkapäähän ja kysyi, mihin olen menossa ja mistä olen tulossa.

Kävelimme yhtä matkaa terminaalissa ja vaihdoimme muutaman sanan. Mies oli ollut vapun aikoihin Helsingissä ja ihmetteli kovasti valkoisia hattuja ja viinaa suoraan pullosta juovia naisia (”It was terrible”). Hän puhui englantia todella auttavasti enkä tiedä, ymmärsikö hän vastauksistani mitään, vaikka yritin vääntää äärimmäisen yksinkertaista rallienglantia (May Day, labour party, once a year, high school hats, yes yes). Erotessamme hän pyysi minulta sähköpostiosoitettani ja totesi, että minun pitää joskus tulla vierailulle hänen maahansa. Maan nimi jäi täysin hämärän peittoon epäselvän ääntämyksen vuoksi.

Parin päivän päästä luin hotellilla sähköposteja ja kirjauduin Facebookiin. Mies oli lähettänyt minulle kaverikutsun, vaikken ollut antanut hänelle koko nimeäni. Ilmeisesti hän oli löytänyt profiilini sähköpostiosoitteen perusteella. Kaverikutsu oli lähetetty edellisenä päivänä ja kaverikutsun lisäksi mies oli lähettänyt perään sähköpostia, jossa luki varsin epäselvällä englannilla voisinko hyväksyä kaverikutsun, ”very important”.


Hoputtaminen ärsytti niin paljon, että jätin kutsun hyväksymättä enkä vastannut viestiin mitään. Olinhan lomalla, joten ei kai ollut oletettavaa, että viettäisin sitä netissä roikkumalla. Hyväksyin kaverikutsun vasta, kun pääsin kotiin. Seinälleni ilmestyi saman tien käännösohjelman avulla, kömpelöllä suomella kirjoitettu viesti, jossa mies ilmoitti, että minulla olisi mahdollisuus lähteä Pariisiin seuraavana viikonloppuna. Vastasin ystävällisesti, että viikonlopulle on luvassa paljon ohjelmaa, joten Pariisi jää tällä kertaa väliin.

Tämän jälkeen sähköpostiini tipahti viesti, jossa mies kutsui minut maahansa (nimikin selvisi ja kyseessä on eräs Etelä-Amerikassa sijaitseva valtio). ”Tai jos et sinne ole tulossa, niin nähdään joko Pariisissa tai jossakin valitsemassasi Euroopan kaupunkikohteessa.”

Olin antanut sähköpostiosoitteeni siinä hyvässä uskossa, että jos joskus satun suunnittelemaan matkaa miehen kotimaahan, voin ottaa tähän yhteyttä ja hän antaa minulle matkavinkkejä. Viestin perusteella alkoi kuitenkin vaikuttaa siltä, että hän oli leipomassa minusta jonkunlaista tyttöystävää tai vähintäänkin rakastajatarta. Hoksasin myös, miksi Facebook-kaverikutsun hyväksyminen oli hänelle niin tärkeää, vaikka hän olisi voinut lähettää Pariisin kutsunsa suoraan sähköpostiini. Hän oletettavasti halusi käyttää Facebookin käännösohjelmaa kääntääkseen viestit äidinkieleltään suomeksi/englanniksi.

Miehen Facebook-profiilista kävi ilmi, että hän on jonkun sortin yritysjohtaja. Kun toivoin elämääni pukumiestä, en varsinaisesti tarkoittanut itseäni 20 vuotta vanhempaa ja kymmenen senttiä lyhyempää eteläamerikkalaista gigoloa. Amor on nyt käsittänyt tämän homman ihan väärin.

Facebook-seinälleni alkoi ilmestyä viestejä niin tiuhassa tahdissa (”Minä Pariisissa yksin, olisi kivempi sinun kanssa” jne.), että poistin miehen kavereistani. Adjö!

Jos ja kun miehen englanti on niin auttavaa, että hän joutuu kääntämään parista lauseesta koostuvat, yksinkertaiset sähköpostiviestitkin käännösohjelmalla, pohdinpa vain, millä hän oli ajatellut kommunikoida kanssani yhteisellä viikonloppulomalla Pariisissa tai pidemmällä lomamatkalla miehen kotimaassa.

Entä sänkypuuhat sitten? Syötin Googlen kääntäjään sanat ”alempaa, alempaa, vähän kovempaa, uuuh”. Google: ”lower, lower, a little louder, uuuh”. Sujuuhan se tietysti noinkin. Sitä paitsi rakkaus on universaali kieli ;-P (”Wait honey, have to open Google” -tyyppinen lause voisi kyllä vähän latistaa tunnelmaa sängyssä.)

Deitit yläilmoissa – uusi kymppikerho

Matkailulehti Mondo tietää kertoa, että lentoyhtiö KLM on lanseerannut Meet and Seat -palvelun, jonka avulla koneesta voi varata paikan kiinnostavan matkustajan vierestä. Lentolipun ostettuaan matkustaja pääsee näkemään koneen istumapaikkakartan, johon on päivitetty muiden matkustajien Facebook- ja LinkedIn-profiilitietoja näiden luvalla. Tulevaan vierustoveriin voi myös ottaa yhteyttä jo ennen lentoa esim. Facebookin kautta.

Palvelu on toistaiseksi käytössä vain muutamalla lentoreitillä, joista yksi on Amsterdam-New York. Ajatus kuulostaa sinänsä kiinnostavalta. Jos samaan koneeseen sattuisi osumaan potentiaalisen oloinen sinkkumies, ottaisin mieluummin paikan hänen kuin Mäntsälästä kotoisin olevan mummon tai kolmikuisen vauvan kanssa matkustavan äidin vierestä. Toisaalta New Yorkin lennosta voi tulla hyvin, hyvin pitkä, jos vieressä istuva sinkkumies sattuu olemaan pusakka- tai elevaattorimiehen hengenheimolainen... Jopa pidempi kuin korvakipuaan itkevän imeväisikäisen vieressä.

Terveisiä junttilandiasta eli oharit

Sain miellyttävän täysipäisen ja mukavan viestin netissä mieheltä, joka vaikutti tutustumisen arvoiselta. Vaihdoimme kuvia, ja mies ehdotti tapaamista. Mikä jottei! No, eihän se taaskaan mennyt niin kuin Strömsössä, kuten ehkä arvaatte.

Saimme tapaamispäivän sovittua. Mies lähetti viestin: ”Ilmoita kellonaika ja paikka.”. Ehdotin tapaamispaikaksi erästä keskustan kahvilaa. Asuinpaikkamme huomioon ottaen se oli käsitykseni mukaan molemmille puolimatkassa eikä minulla muutenkaan ole tapana sopia deittejä johonkin lähiöostarille. Vastaus: En mä haluaisi tulla keskustaan. Eikö voitais nähdä jossain muualla, mihin pääsee kätevästi autolla?

Apua. Tässä oli kaksi ongelmaa. A) olen jo kerran käynyt deiteillä miehen kanssa, joka ilmoitti vihaavansa Helsingin keskustaa (jota minä puolestani rakastan), ja olin tuolloin todennut, että nämä lähiöissä aikaansa viettävät juntit eivät ole minua varten. Ja siis eihän siinä mitään, jos joku viihtyy rivitaloasuntonsa pihapiirissä, mutta jos parisuhteen toinen osapuoli haluaa pyöriä keskustan imussa ja toinen kotinurkilla Espoon tai Vantaan perukoilla tai jossakin maaseudun rauhassa, onko tämä loistava match? Ei.

B) Vastustan lähtökohtaisesti yksityisautoilua etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa on pääsääntöisesti loistavat liikenneyhteydet joka puolelle lukuun ottamatta Espoon perukoita. No Sex and the City -blogissa käytiin hieman asiaan liittyen mielenkiintoista keskustelua ja pohdittiin, voivatko kahta täysin erilaista puoluekantaa ja siten ajatusmaailmaa edustavat ihmiset pariutua ja jos, tuleeko parisuhteesta mitään. Tyyliin persu ja vihreä.

Suurin osa kirjoitusta kommentoineista, samoin kuin bloggaaja itse, oli sitä mieltä, että eihän siitä mitään tule. Itsekin olen sitä mieltä, että jos toinen haluaa pörrätä katumaasturillaan pitkin maita ja mantuja ja toinen käyttää julkisia kulkuvälineitä aina tarpeen mukaan ja elää muutenkin vihreästi, suhteen lähtökohdat näyttävät haasteellisilta.

Mies ilmoitti lopulta autoilevansa minun kotinurkilleni. Huomaavaista häneltä, mutta en toisaalta jättänyt hänelle juuri vaihtoehtoja, sillä ilmoitin, etten aio käyttää tuntia aikaa matkustaakseni hänen kulmilleen toiselle puolelle pääkaupunkiseutua. Pohdin tapaamisen perumista, sillä alkoi vaikuttaa siltä, että olemme melko erityyppisiä ihmisiä. En kuitenkaan tehnyt sitä, sillä se tuntui tökeröltä, kun olimme jo sopineet tapaamisajan ja -paikan.

Tapaamispäivänä, tuntia ennen sovittua tapaamisajankohtaa sain viestin: ”Täytyy perua tämän päivän tapaaminen. Töissä meneekin vähän myöhempään.” Ei pahoittelua siitä, että mies peruu deitit näinkin lyhyellä varoitusajalla, ei ehdotusta uudesta tapaamisajasta. On mahtavaa laittautua treffeille ja kuulla viime tingassa, että ne onkin peruttu. Thx!

Pidä katumaasturis ja tunkkis, Pena. Opettele siinä sivussa käytöstapoja ja toisten ihmisten kunnioittamista.

En kuullut miehestä kahteen viikkoon mitään. Alkoi vaikuttaa siltä, että hän oli tehnyt totaaliset oharit ja niiden ajastuksen huomioon ottaen tämä oli mielestäni suhteellisen törkeää. Ja kas, mitä tapahtuu kahden viikon päästä? Saan tekstarin: ”Vieläkö on haku päällä”. Viestissä ei lukenut mitään muuta, ei edes miehen nimeä. En ollut tallentanut hänen numeroaan puhelimeeni ja ainoa syy, jonka vuoksi tiesin keneltä viesti oli, oli se, että en ollut poistanut aiempia viestejä ja puhelimeni näyttää viestin avaamisen yhteydessä samasta numerosta saapuneet muut viestit ja siihen lähetetyt viestit.

Nyt voittekin heittää villin arvauksen, oliko hakuni vielä päällä? Ei, ei ollut. Ilmoitin miehelle (ystävälliseen sävyyn), että hänen käytöksensä oli mielestäni tökeröä enkä sen vuoksi ole kiinnostunut tapaamaan häntä. Viestin lopussa toivotin hänelle hyvää jatkoa ja onnea sen oikean löytämiseen. Mies teki lopullisen silauksen juntin leimaansa jättämällä vastaamatta viestiin.

Esitän jälleen kerran kysymyksen: missä kaikki normaalit, edes alkeelliset käytöstavat omaavat miehet ovat? Kiven alla? Pensaan takana? Kellarikomerossa?

Helsinki, tuo pieni suuri pääkaupunkimme

Kerroin Pimp my cousin, part II -kirjoituksessa kahdesta sinkkumiehestä, joiden kanssa minua yritettiin parittaa sukulaisten toimesta. Kas, kaikesta väenpaljoudesta huolimatta bongasin nämä samaiset miehet vappuaattona Mantalta muutaman metrin päästä minusta ja ystävästäni. Osoitin heidät Iinalle ja kerroin, mistä tiedän heidät.

”Siis noiko? Toi millä on toi harmaa takki ja tummat hiukset? Siis toi on se, josta olen kertonut, siis jonka kanssa olen käynyt kahvilla ja jonka kanssa ollaan törmäilty moneen otteeseen, kun asutaan samoilla kulmilla. Siis se on se pelimies-tyyppi!”

Sama tyyppi on myös se, josta serkun poikaystävän piti selvittää, lähtisikö tämä kanssani treffeille. Toisesta hepusta en ollut kiinnostunut lyhyen ensitapaamisen perusteella, vaikka sukulaiset kovasti yrittivät kyörätä minua treffeille myös hänen kanssaan.

Helsinki on siis sen kokoinen kaupunki, että täällä ei voi mennä treffeille miehen kanssa ilman, että joku sinkkuystävistä on jo käynyt tämän kanssa ulkona.



Tästä väkijoukosta on helppoa bongata tuttuja. (Kuva: hs.fi)

Ilta huipentui siihen, että osuimme samaan baariin miesten kanssa. Lähetin serkulle viestin ja kerroin, miten maailma oli taas kerran osoittanut pienuutensa. Hän puolestaan ilmoitti, että molemmat miehet tapailevat tällä hetkellä, ja toisella olikin joku nainen kainalossa Mantalla.

Myös toinen miehistä oli löytänyt baarista naisen (tai ehkä tämä oli se tapailu) ja oli tämän kanssa intiimissä kanssakäymisessä tanssilattialla. Noin tunnin päästä törmäsin häneen toisella puolella baaria – nainen oli edelleen kainalossa, muttei kuitenkaan se sama kuin tanssilattialla. Toinen miehistä hengaili myös maisemissa, aivan tolkuttomassa tokkurassa. Iina totesi, että joka kerta kun hän on törmännyt mieheen baarissa, tämä on ollut melkoisessa juntturassa. Vappu ei siis selittänyt kaikkea.

Myös muita tuttuja oli liikenteessä juhlistamassa vappua. Törmäsin Paperiteollisuusmieheen jo alkuillasta. Hän oli liikkeellä jonkun naisen kanssa, ja aikaisesta kellonajasta päätellen ihan tapailumielessä, elleivät he sitten olleet löytäneet toisiaan ennen Mantan lakitusta. Papru päätyi loppuillasta luonnollisesti myös samaan baariin kanssamme. Hän oli siellä edelleen saman naisen kanssa, mikä ei kylläkään estänyt häntä vessareissulla kommentoimasta ulkonäköäni (”Sä oot tosi nätti”) ja kyselemästä, että tunnemmeko jostain, kun olen niin tutun näköinen. Niin, totta tosiaan. Ollaanks me joskus tavattu?

Kimbra: Settle Down

Markkina-arvon parantaminen, osa III: miten naisia isketään

Tässä kirjoituksessa antamani vinkit pohjautuvat suurelta osin jenkkisarjaan The Pick-up Artist, josta mainitsin jo pukeutumiseen liittyvässä postauksessa. Miksi? Siksi, että mielestäni sarjassa annetut vinkit ovat varsin toimivia. Näitä ohjeita ei kannata kuitenkaan lähteä toteuttamaan siinä vanhassa nörttilookissa eli mitään tuloksia ei todennäköisesti ole odotettavissa, jos ulkoista olemusta ei ensin laiteta kuntoon. Sarjakin lähtee liikenteeseen siitä, että nörtit tuunataan uuteen uskoon, ja vasta sen jälkeen ryhdytään miettimään, miten niitä naisia kannattaa lähestyä.

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja koska yksittäisessä blogikirjoituksessa on mahdotonta antaa kattavia vinkkejä siihen, miten naisia kannattaa lähestyä, kehotankin kaikkia aiheesta kiinnostuneita katsomaan sarjasta vähintääkin ensimmäisen tuotantokauden. Sarjan saa ladattua netistä tai ostettua nettikaupoista. Annan kuitenkin seuraavaksi katsauksen siihen, mitä sarja opastaa naisten iskemisestä. Ao. vinkit on tarkoitettu baariin, mutta niitä voi toki soveltaa myös muualla.

1. Hymyile ja ole ryhdikäs. Hymy tekee kenestä tahansa viehättävämmän näköisen, ja hyvä ryhti antaa ihmisestä itsevarmemman ja paremman vaikutelman kuin hartiat lysyssä kulkeva tyyppi, joka näyttää sitruunaa haukanneelta. 

2. Yritä antaa itsestäsi itsevarma vaikutelma. Baarissa tämä tarkoittaa sitä, että liikut ihmisjoukossa määrätietoisesti (muista se hymy!) etkä hortoile ja katsele ympärillesi eksyneen ja neuvottoman näköisenä. Kun tulet sisään baariin tai sen tiettyyn huoneeseen, sinun tulisi bongata sopivan näköinen nainen / naisporukka pian ja lähestyä heitä melko nopeasti sen sijaan, että jäät kyhjöttämään yksin seinän viereen pitkäksi aikaa.

Jos olet liikkeellä kaverin kanssa, uppoutukaa keskusteluun tai ainakin yrittäkää näyttää siltä sen sijaan, että seisotte seinän vieressä hiljaa ja tuijotatte väkijoukkoa. Voitte sivusilmällä haarukoida sopivan näköisiä kohteita, mutta älkää jääkö tuijottamaan ketään.


3. Lähesty naisia siten, että kävelet heidän ohitseen ja melkein ohitat heidät, mutta jäätkin sitten puhumaan heille osittain olkasi yli näyttäen siltä, että olet hetkenä minä hyvänsä jatkamassa matkaa ja vaihdat heidän kanssaan vain pari sanaa. Älä nojaudu naisia kohti.

Tämä on vähemmän tunkeileva tapa kuin kävellä suoraan jonkun nenän eteen, pysähtyä muutaman sentin päähän tämän kasvoista ja sitten tokaista ilmoille tökerö aloitusrepliikki. Kuten kaikki tiedämme, meillä on fyysinen raja, jonka sisälle emme halua ventovieraita ihmisiä, ja suomalaisilla tämä on vielä suurempi kuin monissa muissa kulttuureissa. Tämä lähestymistapa ei myöskään anna sinusta yli-innokasta ja epätoivoista vaikutelmaa, mikä karkottaa naiset.  


4. Pidä kehonkielesi rauhallisena. Älä viuhdo käsilläsi ja vääntelehdi levottomana vaan pidä kätesi esimerkiksi olutpullosi ympärillä ja yritä näyttää rauhalliselta.


5. Mieti aloitusrepliikkisi valmiiksi. Erotut joukosta, jos keksit jotain uutta eli jotain muuta kuin ”käytsä usein täällä”. Joku voi ehkä lynkata minut tästä kommentista, mutta harjoitusmielessä voit myös valehdella tai siis keksiä tarinan, joka ei välttämättä ole totta.


Sarjassa käytettiin aloitusrepliikkinä esimerkiksi tämänsuuntaista lainia: ”Hei, saanko kysyä teidän mielipidettä yhdestä jutusta? Mitä mieltä te olette tatuoinneista? Mun sisko on 16-vuotias ja haluais ottaa tatskan, mutta mä olen sitä mieltä, että se on liian nuori ja sen pitäis vielä odottaa. Sitä paitsi se haluais laittaa siihen tatskaan poikaystävänsä nimen ja musta on se on ihan järjetöntä”. Tai: ”Hei, saanko häiritä teitä hetken, tarvitsisin naisen mielipiteen yhteen juttuun. Mun kaveri sai tyttöystävänsä kiinni siitä, että se suuteli toista miestä. Tyttöystävä perusteli sitä sillä, että suuteleminen ei ole pettämistä. Mitä mieltä te olette?”


6. Voit korostaa hieman välinpitämätöntä asennettasi (toisin sanoen vähentää yli-innokasta vaikutelmaa) sillä, että jutustelun lomassa toteat, että joudut kohta palaamaan kavereidesi seuraan (tai jos olet liikkeellä kaverisi kanssa, voitte puhua monikossa eli joudutte kohta siirtymään takaisin muun seurueen luokse). Tämä tekee teistä vähemmän tyrkkyjä ja siten myös vähemmän pelottavia ja tunkeilevia.


7. Tulkitse naisten kehonkieltä. Kirjoitin tästä jo aiemmassa kirjoituksessani ja toistan saman uudestaan, sillä tätä painotetaan myös sarjassa. Jos nainen kääntää päätään poispäin sinusta ja katselee jonnekin aivan muualle kuten selkäsi taakse, lattiaan, seinille tai kattoon, hän ei ole kiinnostunut sinusta. Jos hän ristii kätensä rinnalleen eikä juuri hymyile tai hymy vaikuttaa väkinäiseltä, siirry seuraavaan kohteeseen. Jos hän kääntää sinulle selkänsä, älä koputtele häntä olkapäähän ja yritä jatkaa juttua. Jos hän ja hänen ystävänsä ilmoittavat, että ”me mennään nyt vesssaan/tanssilattialle/alakertaan”, älä seuraa perässä ellei sinua pyydetä. Myös nuivat, yksitavuiset vastaukset ovat merkki kiinnostuksen puutteesta.


Kiinnostuksesta puolestaan kielii se, että nainen katsoo sinua silmiin ja hymyilee, nojautuu hieman eteenpäin, koskettaa sinua puhuessaan, hiplaa hiuksiaan tai sanoo sinusta jotain positiivista, tyyliin ”sinulla on kauniit silmät”.


8. Jos lähestyt seuruetta, jossa on useampi kuin yksi nainen, sinun tulee pitää kaikkien mielenkiinto yllä ja jutella kaikille. Jos kiinnität huomiosi vain yhteen naiseen ja puhut pelkästään tälle, muiden mielenkiinto herpaantuu ja he repivät kohteesi kohta pois luotasi ja ilmoittavat lähtevänsä yhdessä tanssimaan/baaritiskille ja tässä vaiheessa peli on menetetty.


9. Jos saat pakit, siirry baarissa toiseen tilaan tai vähintäänkin johonkin näköetäisyyden ulottumattomiin ja yritä siellä uudestaan. Ne naiset, jotka seisoivat vieressä ja näkivät, kun sinut torjuttiin, eivät todennäköisesti ole kiinnostuneita sinusta, sillä pakkien saaminen laskee markkina-arvoasi näiden naisten silmissä. Toisekseen näytät epätoivoiselta, jos kierrät kohteesta toiseen etkä näytä kelpaavan kenellekään.


10. Älä tarjoa naisille juomia. Baareissa pyörii lukuisia naisia, jotka ovat kyllä valmiita vastaanottamaan sinulta ilmaisen drinkin, mutta eivät siitä huolimatta välttämättä ole kiinnostuneita sinusta vaan nostavat kytkintä heti, kun juoma on juotu loppuun tai jopa jo ennen sitä. Sinun tulee pitää naisen mielenkiinto yllä muulla tavalla.


11. Jos naiset osoittavat kiinnostusta sinua kohtaan, yritä siirtää heidät paikasta A paikkaan B. Eli jos olette esimerkiksi baaritiskillä, kysy naisilta haluaisivatko nämä lähteä istumaan ja lepuuttamaan jalkoja hetkeksi. Jos he suostuvat, voit vaikka taluttaa heidät tyhjään pöytään käsikynkkää. Suostuminen viittaa siihen, että he ovat kiinnostuneita sinusta, joten tässä vaiheessa voit jo ottaa hieman kosketusta heihin. (Tämä ei tarkoita takapuolesta puristelua tai muita epämiellyttäviä lähestymisyrityksiä.)


12. Jos menette istumaan yhdessä, kiinnitä sielläkin huomiota kehonkieleesi. Nojaudu rennosti taaksepäin, se antaa sinusta itsevarman vaikutelman. (Hymyile!)


13. Aloitusrepliikkien tapaan sinun kannattaa miettiä valmiiksi myös, mistä aiot keskustella ja miten pidät keskustelua yllä, jos pääset niin pitkälle. Tee itsestäsi mielenkiintoinen, kerro tarinoita. Tähänkin kohtaan totean, että harjoitusmielessä voit kertoa juttuja, jotka eivät välttämättä ole totta, jos elämässäsi ei aidosti oikeasti tapahdu mitään mielenkiintoista ja kertomisen arvoista (esimerkiksi joutavat ja pitkähköt lätinät työstäsi eivät kiinnosta ketään, ellet ole salainen agentti tms.).
Korostan kuitenkin, että kun olet harjoitellut riittävästi ja naisten iskeminen alkaa sujua, valehtelu kannattaa lopettaa, etenkin jos etsit pidemiaikaista seuraa, sillä valehtelusta jää kiinni ennemmin tai myöhemmin.
Todennäköisesti sinullekin on joskus tapahtunut jotain outoa/mielenkiintoista, josta saat hyvän tarinan aikaiseksi. Sen ei ole tarvinnut tapahtua viime viikolla vaan vaikka vuosia sitten.


Esimerkkejä: ”Oletko koskaan käynyt Pariisissa? Olin siellä pari vuotta sitten ja ajauduimme taidenäyttelystä jonkun epämääräisen taiteilijan järjestämiin bileisiin...”


”Luitko lehdestä siitä Itä-Helsingin pankkiryöstöstä? Satuin kävelemään siitä ohi juuri, kun ne tyypit tuli pankista ulos ja lähti juoksemaan kulman taakse....”


14. Jos jutustelunne edistyy hyvin ja nainen vaikuttaa kiinnostuneelta, voit kysyä, haluaisiko hän vaikka lähteä kahville/syömään/taidenäyttelyyn/leffaan seuraavalla viikolla ja sen jälkeen voitte vaihtaa numeroita, jos nainen on halukas tapaamaan sinut uudestaan.

Kaikki sarjassa annetut vinkit eivät välttämättä sovi Suomeen, enkä esimerkiksi kehota ketään hankkimaan lävistyksiä, korvakoruja tai maalaamaan kynsiään mustiksi kuten sarjan miehet tekevät (tarkoituksena on herättää naisten huomio jollain yksittäisellä, hieman erikoisella yksityiskohdalla). Sarjaa kannattaa siis katsoa kriittisellä silmällä, mutta yhtä kaikki pidän sen vinkkejä toimivina ja suosittelen sarjan katsomista lämpimästi.

P.S. Saan suurimmaksi osaksi kiittää erästä lukijaani siitä, että ylipäätänsä tulin tutustuneeksi koko sarjaan. Thx :-)

Markkina-arvon parantaminen, osa II: ujoudesta irtipääseminen

Pariutumisen estävästä ujoudesta irtipääsemiseen on nähdäkseni vain kaksi tietä: ammattiauttaja tai sitkeä harjoittelu. Jos ujoutesi on täysin ylitsepääsemätöntä luokkaa, suosittelen lämpimästi ensimmäistä vaihtoehtoa. Ammattiauttajan käyttämiseen voi olla korkea kynnys, mutta voit ajatella asiaa tältä kantilta: kukaan ei koskaan tule tietämään, että olet käyttänyt näitä palveluita, ellet itse kerro asiasta, ja toisaalta avun hakeminen lienee parempi vaihtoehto kuin se, että elämän ehtoopuolella joudut toteamaan, ettet koskaan saavuttanut toivomaasi parisuhdetta ja perhettä.

Eräässä lehdessä haastateltiin vanhuksia, joilta kysyttiin, mitä nämä katuvat eniten elämässään. Kukaan ei katunut asioita, joita he olivat tehneet vaan nimenomaan niitä, jotka olivat jääneet tekemättä. Eräskin rouva harmitteli, ettei ollut parikymppisenä kertonut ihastuksensa kohteelle tunteistaan. Asia harmitti vielä kahdeksankymppisenäkin.

Toinen keino päästä irti ujoudesta on harjoittelu. Annan naisten lähestymiseen ja esimerkiksi keskustelunavauksiin tarkempia vinkkejä seuraavassa kirjoituksessa, mutta tämä kirjoitus keskittyy ujouden selättämiseen. Edellinen kirjoitukseni ulkoisesta olemuksesta kannattaa ottaa vakavasti ja hoitaa kuntoon ennen kuin lähtee kehittämään sosiaalista minäänsä, sillä ulkoisen olemuksen kohentaminen parantaa itseluottamusta ja siten osaltaan auttaa ujouden selättämisessä. Myös vastaanotto vastakkaisen sukupuolen keskuudessa on suurella todennäköisyydellä parempi, kun vanha nörttilookki on tuunattu uuteen uskoon.

Mielestäni paras paikka lähestyä vastakkaista sukupuolta harjoitusmielessä on baari erityisesti Suomessa, jossa kadulla tai puistossa ventovieraille kanssaihmisille juttelevia pidetään mielenvikaisina tai häiriköinä tai molempina. En myöskään suosittele harjoitteluun nettideittailua, jos ujoutesi on sitä luokkaa, että tiedät jo valmiiksi, että keskustelu livetreffeillä tulee kangertelemaan todella pahasti.

Valitse paikka siten, ettet normaalisti käy siellä ja että paikassa ei käy tuntemiasi ihmisiä, joiden läsnäolo todennäköisesti lisää jännitystä entisestään. (Tämä saattaa olla mahdotonta pienemmillä paikkakunnilla, jolloin vaihtoehtona voisi toimia, että siirrät harjoitukset lähimmälle suuremmalle paikkakunnalle.)

Pintaliitobaarit (esim. Apollo Helsingissä), joissa käy lähinnä pelimiehiä ja pissisprinsessoita, ovat no-no. Asuinpaikastani johtuen en valitettavasti pysty antamaan vinkkejä muille paikkakunnille, mutta Helsingissä hyvä paikka aloittaa harjoitukset on esimerkiksi Kampin Teerenpeli. Se on viikonloppuiltaisin yleensä tupaten täynnä, mikä johtaa siihen, että baaritiskin edustalla on sumpussa ihmisiä, jotka jonottavat joko pöytää tai juomia.

Tämä taas tarjoaa loistavan tilaisuuden lähestyä vastakkaista sukupuolta ilman, että joudut tungeksimaan kenenkään pöytäseurueeseen tai häiritsemään tanssilattialla tai sen seinustalla notkuvia ihmisiä. ”Meillä oli tässä vähän juttu kesken, joten emme kaipaa seuraa” –tyyppinen vastaus on epätodennäköinen, kun heität ystävällismielisen keskustelunavauksen samalla, kun lähestymäsi henkilö jonottaa baaritiskille.

Suosittelen aloittamaan aluksi ilman suurempia paineita ja ilman, että rajaat kohderyhmääsi sen perusteella, että ”tuo on sen näköinen, että sen kanssa voisin aloittaa parisuhteen”. Tarkoituksena on harjoitella ja tehdä keskustelunavauksista sekä itse keskustelusta helpompaa tulevaisuutta ja tositilanteita ajatellen.

Tiedän, että ujolla on valtava kynnys ryhtyä keskustelemaan ventovieraille. Mutta mietipä, mikä on kamalinta, mitä voisi tapahtua, kun avaat suusi? Et tunne ihmistä, jolle juttelet etkä todennäköisesti tapaa häntä enää koskaan. Mitä sitten, jos hän pitää sinua omituisena friikkinä ja torjuu sinut? Jos kaikki menee täysin päin peetä, voit poistua paikalta ja yrittää paremmalla onnella seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla. Vastoinkäymisistä ei kannata lannistua, niitä tapahtuu kaikille – myös kokeneille pelimiehille!

Voit ottaa alkuun tavoitteeksi sen, että avaat suusi edes kerran illan aikana. Voit todeta vieressä seisovalle vastakkaisen sukupuolen edustajalle esimerkiksi, että ”täällä on tänään melko täyttä/kuumaa/tyhjää” ja jättää keskustelun siihen, jos jatkoa ei tunnu syntyvän luontevasti. Kun olet kerran ottanut askeleen eteenpäin ja ylittänyt yhden kynnyksen, eteneminen on jatkossa helpompaa.

Voit myös asettaa osatavoitteita ja lisätä panoksia pikkuhiljaa: kysy vaikka aluksi vastakkaisen sukupuolen edustajalta, missä päin wc-tilat sijaitsevat. Seuraavalla kerralla voit kokeilla edellisessä kappaleessa mainittua repliikkiä ja lähestyä vaikkapa kahta eri naista illan aikana, ja sitä seuraavalla voit yrittää käydä hieman pidemmän keskustelun ja lähestyä kolmea naista jne.

Joku voi ehkä tyrmätä seuraavan kommenttini täysin, mutta ujouteen löytyy myös kaksi lääkettä: alkoholi ja/tai beetasalpaajat. Jos harjoitukset toteutetaan baarissa, pari rohkaisuryyppyä pohjalle ei mielestäni ole huono idea. Suurin osa muistakin paikalla olevista juo alkoholia, joten miksi ujon tulisi olla täysin kuivin suin? Alkoholi lisää itsevarmuutta ja poistaa jännitystä. Kommenttini ei tarkoita kuitenkaan sitä, että vastakkaista sukupuolta lähestytään ympäripäissään oksennusta kauluspaidalla. Rohkaisuryyppy on eri asia kuin perskännit.

Beetasalpaajat eivät poista itse jännitystä, mutta ne lievittävät näkyviä jännitysoireita (mm. punastelu, tärinä ja hengästyminen, joka puolestaan usein johtaa siihen, että ääni tärisee puhuttaessa). Olo on huomattavasti mukavampi, kun tiedostat, ettet ole kirkkaanpunainen ja kätesi eivät vispaa niin, että jääkuutiot tippuvat lattialle tuopistasi. Beetasalpaajiin saa reseptin yleis- /työterveyslääkäriltä ja niitä käytetään jännitysoireiden poistamiseen tilanteen mukaan eli niitä ei tarvitse napsia joka päivä. Kuulostaako lääkkeiden käyttäminen nololta? Tiesitkö, että erittäin monet julkisuuden henkilöt, jotka esiintyvät työkseen kuten näyttelijät ja juontajat, käyttävät säännöllisesti beetasalpaajia esiintymisen yhteydessä?

Ohjeeni voivat tuntua ujolle täysin turhilta. ”Mut kun mä en vaan uskalla.” Valitettavasti fakta on se, että kukaan ei tule hakemaan sinua kotisohvalta ja opeta, miten sinusta tulee sosiaalisesti suvereeni supliikkimies. Ujouden poistamiseen ei ole olemassa taikasauvaa tai yksittäistä lääkettä, joka muuttaa elämäsi kertaheitolla. Muutos lähtee sinusta itsestäsi. Kumpi on pienempi paha: se, että joudut ylittämään epämukavuusalueesi ja saatat jonakin päivänä saavuttaa unelmasi vai se, että huomaat kuudenkympin ja kuoleman välissä istuvasi edelleen yksin sohvalla?

Kuulen mielelläni myös lukijoiden ajatuksia siitä, miten ujoudesta voi päästä yli. Löytyykö joltakulta omakohtaisia kokemuksia?

P.S. Ilmoitin edellisessä kirjoituksessa, että tämä olisi sarjan viimeinen osa. Tarinaa tuli kuitenkin sen verran, että joudun jakamaan kirjoituksen kahteen eri postaukseen. Seuraava osa on siis sarjan viimeinen – ehkä :-)

P.P.S. Jos joku olisi viisi vuotta sitten sanonut minulle, että tulen tulevaisuudessa lähestymään miehiä oma-aloitteisesti baarissa, olisin nauranut päin näköä, sillä ajatus tuntui ylivoimaiselta. Ja kuinkas sitten kävikään? Minä olen usein ystäväporukasta se, joka menee juttelemaan miehelle/miehille ja kysymään, voiko samaan pöytään istua. ”Mut mitä jos ne sanoo ei, kun sä meet puhumaan niille?”, ystäväni ovat kysyneet minulta. Tosiaankin, mitäs sitten? Maailma loppuu? Koen ennenaikaisen, häpeästä johtuvan kuoleman? En voi enää koskaan näyttää kasvojani Helsingin kaduilla?

Markkina-arvon parantaminen, osa I: seinäruususta varteenotettavaksi sulhasehdokkaaksi

Tätä kirjoitusta on odotettu ilmeisesti 24:ssa jännäkakka housuissa. Kuten lupasin, sarjani at-miehistä jatkuu. ”Toivottavasti se ei kirjoita niitä samoja vanhoja juttuja pukeutumisesta ja henkilökohtaisesta hygienista”. Henkilökohtainen hygienia on itsestäänselvyys, joten siitä tuskin tarvitsee mainita erikseen. Pukeutuminen ja ulkoinen habitus on kuitenkin ensimmäinen askel, jonka at-miehen tulee laittaa kuntoon, jos hän aikoo löytää itselleen elämänsä naisen. Niinpä tämä kirjoitus käsittelee pukeutumista ja tyyliä – seuraavassa ja sarjan viimeisessä kirjoituksessa annan konkreettisia vinkkejä naisten lähestymiseen.

Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin ja suosittelen kaikkia markkina-arvonsa parantamisesta kiinnostuneita lukemaan vanhan tekstini läpi. Olen myös antanut ohjeita nettideittailuun sekä treffeillä käyttäytymiseen.

Heti alkuunsa suosittelen, että käytte lukaisemassa läpi ex-nörtin, nykyisen pelimiehen kirjoittaman tekstin, jossa hän kuva kuvalta näyttää, miten muuttui seinäruususta varteenotettavaksi sulhasehdokkaaksi. Blogista löytyy ennen ja jälkeen -kuvat myös Neil Straussista, joka on kirjoittanut kirjan Pelimies. Melkoinen muutos, vai mitä?

Jenkeissä pyörii The Pick-up Artist -niminen sarja, jossa pelimies ja ex-nörtti, ”Mystery”, tuunaa nörttimiehiä iskukuntoon. Leikki lähtee liikenteeseen siitä, että miesten tyyli päivitetään tähän päivään. Tässä hieman kuvasatoa sarjasta (en ole valinnut ennen-kuviin tahallani hölmöjä ilmeitä – jouduin nimittäin nappaamaan ne kuvakaappauksina tietokoneeni ruudulta samalla, kun sarja pyöri siinä).

Mitä luulette, kummat pääsevät deiteille todennäköisemmin, oikean- vai vasemmanpuoleiset herrat? (”Mystery” eli sarjan opettaja ja pelimies löytyy toiseksi alimmalta riviltä.)

Jos minä lähtisin baariin samassa lookissa, joka oli muodissa 90-luvulla – permanentattu tukka (unohtamatta otsapermistä!), Levi's 501 -farkut, yli-iso t-paita, pikkureppu ja hiuksissa donitsi, kuinkahan moni mies tulisi tekemään lähempää tuttavuutta illan aikana? Baari-illan jälkeen menisin kotiin, avaisin tietokoneen ja pyörisin netissä kertomassa kaikille, miten paljon vihaan miehiä, koska en kelpaa heille. Kuulostaako loogiselta?

Julia Roberts 90-luvulla ja tällä vuosituhannella. Times change, people change. Ainoa asia joka ei muutu, on at-mies.

At-mies sanoo:

”Mutku en mä osaa pukeutua.” Ei sinun tarvitsekaan osata. Markkinatalous on siitä kiva, että jos auto hajoaa, sitä ei tarvitse korjata itse, jos putket vuotavat, niitä ei tarvitse paikata itse ja jos sairastut, sinun ei tarvitse hoitaa itse itseäsi. Vaatekapoista saa ammattimaista pukeutumisneuvontaa usein ilmaiseksi. Myös stylistin palkkaaminen muutamaksi tunniksi onnistuu – samalla katsotaan kuntoon myös frisyyri. Ja suosittelen lämpimästi noudattamaan stylistin neuvoja, vaikka uusi tyyli tuntuisi alkuun vieraalta. Uutta tyyliä voi aluksi haarukoida esim. tyyliblogeista ja miesten lifestyle-lehdistä ja vaikkapa näyttää pukeutumisneuvojalle kuvasta, minkälainen tyyli kiinnostaa.

”Mut enhän mä näytä samalta kun ne tyyliblogien ja muotilehtien miesmallit, vaikka niitten releet puettais mun päälle.” Et näytäkään. En minäkään näytä naistenlehden kannessa poseeraavalta ammattimallilta, kun vedän ylleni mallin päällä roikkuneen kesämekon. Näytän joka tapauksessa paremmalta kuin jos lähtisin ulos niissä 501:ssä ja yli-isossa t-paidassa permanentin kera. That's the point.

”Mut kun mun tyyli on jo kunnossa ja naiset ei silti anna.” Ei ole. Valitettavasti me ihmiset olemme sokeita omille epäkohdillemme, ja jos saat aina rukkaset, tyylisi ei todennäköisesti kolahda naisiin.

”Kuka sä oot muita neuvomaan, kun oot ite sinkku?” En kukaan. Olen kuitenkin ollut kahdessa pitkässä parisuhteessa ja miehet lähestyvät minua niin reaalielämässä kuin netissäkin eli olen ilmeisesti joskus tehnyt jotain oikein. Lisäksi olen nainen, joten pystyn antamaan jonkunlaista naisnäkökulmaa siihen, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä, jos joskus haluaa pariutua tai saada p...ua. Jos neuvoni eivät kiinnosta, voin todeta vain, etten ole muistikuvani mukaan pakottanut ketään lukemaan tätä blogia.

Loppuun listaan vielä hyödyllisiä linkkejä:
GQ-lehden nettisivut 
The Style Blogger, miesten tyyliblogi
Miesten hiustyylejä vuosimallia 2012 

P.S. Blogini kommentointipolitiikka muuttuu, ja jatkossa en enää julkaise kärjistettyjä, ilkeämielisiä ja katkeria kommentteja. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että osa niistä kommenteista, joita olen aiemmin julkaissut, joutuu jatkossa roskakoriin tyylinsä vuoksi. Niille on oma paikkansa, mutta se ei ole täällä. Kanssani saa edelleenkin olla eri mieltä, mutta pidetään kommentointi asiallisena sekä hedelmällisenä ja yritetään olla kärjistämättä ja vihaamatta toisiamme, jookos? Samalla toivotan kaikille positiivisia ajatuksia – kesä tulee, otetaan siitä kaikki irti!

Bitterness is like cancer. It eats upon the host.

Jatkan siitä, mihin edellisessä kirjoituksessani jäin eli katkerista at-miehistä. Painotan heti alkuunsa, että kaikki at-miehet eivät ole katkeria, ja kirjoitukseni käsitteleekin niitä herroja, jotka muun muassa pyörivät netin keskustelupalstoilla ja blogeissa haukkumassa ja vihaamassa naisia.

Mitä tahansa nainen sanoo tai tekee, nainen on katkeran at-miehen mielestä lähtökohtaisesti paha. Maailma on mustavalkoinen: naiset vs. miehet. Tai oikeammin: naiset vastaan at-miehet. Naisrintamalla menestyvät miehet nimittäin ovat lähes yhtä pahoja kuin naiset.

Katkeran at-miehen mielestä naisten syytä on ainakin:

• Afrikan nälänhätä
• Intian kastijärjestelmä
• eroosio
• Afganistanin ja Irakin sota
• läntisen maailman ylivelkaantuminen ja eurokriisi
• Pohjois-Korean diktatuuri
• Itämeren saastuminen
• leipäjonot ja romanikerjäläiset

At-mies laittaa naisen syyksi myös sen, että hänen pyörästään puhkeaa kumi (vaikka yhtäkään naista ei näkyisi mailla eikä halmeilla), että hän saa potkut (vaikka työpaikalla ja johtoryhmässä olisi pelkästään miehiä) ja että hän nyrjäyttää nilkkansa sählytreeneissä (vaikka kyseessä olisi miesten muodostama joukkue).

Siinä missä at-mies on aina täysin syyntakeeton omalle kohdalleen osuneista epäonnen sirpaleista, naiselle tapahtuvat vastoinkäymiset sen sijaan ovat aina naisen omaa syytä ja lisäksi nainen ansaitsee ne. Jos nainen raiskataan, hänen pyöränsä varastetaan, häntä kiusataan työpaikalla, hänen isoisänsä kuolee tai hänellä on väkivaltainen puoliso tai mies, joka pettää häntä, hän saa vain ja ainoastaan katsoa peiliin. Viimeksi mainitut ihan erityisesti ovat naisen omaa syytä - mitäs meni ja otti jonkun muun kuin katkeran ja naisvihamielisen at-miehen, joka olisi pitänyt häntä kuin kukkaa kämmennellä ja pysynyt uskollisena hamaan hautaan saakka. At-mies tuntee lisäksi hienoista tyytyväisyyttä jokaisesta naiselle tapahtuneesta vastoinkäymisestä.

Edellisessä kirjoituksessani kerroin, että at-miesten mielestä ruma mies ansaitsee kauniin naisen. Sama ei ilmeisesti kuitenkaan päde toisin päin siteeraamieni kommenttien perusteella eli ruma nainen ei ansaitse komeaa miestä. Ruma nainen saa at-miehen puolesta olla yksin eikä tällä riitä naiselle minkäänlaista sympatiaa, vaikka at-mies itse tietää tarkalleen minkälaista on, kun ei kelpaa kenellekään. At-miehen tragedia on paljon suurempi kuin at-naisen tragedia. Ylipäätään se, että at-mies ei saa pi..ua, on suurempi tragedia kuin holokausti, talvisota ja ilmaston lämpeneminen yhteensä.

Sen sijaan, että at-mies tekisi tilanteelleen jotain, hän ei halua missään nimessä muuttua ja ottaa itseään niskasta kiinni, vaan rypee mieluummin itsesäälissä ja vihaa naisia kavereidensa kanssa, jotka luonnollisesti ovat myös at-miehiä. Kaikesta katkeruudesta ja vihasta huolimatta at-miesten kannattaisi muistaa pari asiaa: he eivät olisi olemassa ilman naista, ja katkeruudesta ja vihasta harvemmin seuraa mitään positiivista. Jos naiset ja miehet eivät löytäisi minkäänlaista yhteyttä vaan vihaisivat toisiaan verisesti, ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon. (Maapallon nykytilan huomioon ottaen tämä ei välttämättä ole huono vaihtoehto.)

Minulle on jäänyt epäselväksi, mitä katkerat ja naisvihamieliset at-miehet meiltä naisilta haluavat. Pitäisikö naisten antaa kaikille tapaamilleen miehille säälipano, että he eivät ole pahoja ihmisiä at-miesten silmissä? Ryhtyä seurustelemaan at-miehen kanssa, vaikkei voisi vähempää kiinnostaa? Olisiko at-mies onnellinen, jos joku olisi hänen kanssaan säälistä? Itse nimittäin haluan, että kumppanini rakastaa minua enkä halua olla kenenkään kanssa, joka seurustelee kanssani puhtaasti säälistä.

Katkeran at-miehen on vielä vaikeampaa löytää kumppania kuin at-miehen, joka edelleen suhtautuu elämään positiivisesti tai edes neutraalisti. Katkera ihminen paljastuu jo alkumetreillä eikä kukaan halua olla katkeran ihmisen kanssa tekemisissä sukupuolesta riippumatta. Erään tuntemani henkilön sanoin: katkera ihminen on vielä pahempi kuin negatiivinen, sillä katkeruus vie enemmän energiaa ja kuluttaa ihmistä sekä jäytää sielua. Negatiivinen ihminen pystyy säilyttämään tietyn analyyttisyyden, jonka katkera ihminen menettää.

Sarjani Katkerat at-miehet jatkuu edelleen: seuraavassa postauksessa kerron, mitä at-mies voi tehdä löytääkseen elämänsä naisen itsesäälissä kieriskelyn sijasta.

“Holding on to anger is like grasping a hot coal with the intent of throwing it at someone else; you are the one who gets burned.” - Buddha