Hesarin Nyt-liitteelle on mahdollista jättää 4.6.2012 asti hakemus, jonka kautta Nyt-liitteen toimittajat valitsevat pariskuntia sokkotreffeille. Mikäli onni potkaisee, Nytistä ilmoitetaan asianomaiselle viimeistään 8.6. ja itse deitit tapahtuvat 16.-17.6. Helsingissä. Lehti lupailee mahdollisesti tarjota myös jotain ohjelmaa deiteille.
Pariskunnat valitaan toimituksen toimesta hakemusten perusteella, johon löytyy linkki täältä. Osa sokkotreffeistä päätyy tarinaksi Nyt-liitteen sivuille.
Olen sen verran yllytyshullu, että saatan jopa pistää hakemuksen menemään, jos riittävästi yllytätte. Lukijat, mitä mieltä olette, ryhdynkö rustaamaan hakemusta? Olenhan jo kokeillut deittailua varsin monessa muodossa: pikadeittejä, sinkkubileitä, paritusta, nettideittejä – you name it!
Kasvojani ei tosin tulla näkemään Nyt-liitteen sivuilla, sillä suuren yleisön suhtautuminen sinkkuihin on melko negatiivinen (tämä on ainakin oma kokemukseni muutaman sinkkuna vietetyn vuoden jälkeen) enkä kaipaa lukijoiden ja mahdollisten puolituttujen sääliä tai kummastelua siitä, että ”ai, toikin on tommonen sinkku ja sen piti tommoseen lähteä, kun ei muuten miestä löydä”.
Pistäkäähän kommentteja tulemaan ja mahd. pian, sillä hakuaika päättyy jo maanantaina! Yllytän tässä samalla myös pääkaupunkiseudulla asuvia sinkkulukijoitani tarttumaan tilaisuuteen ja lähettämään hakemuksen :-)
Edit 31.5.2012 klo 20:15: Kommenttien perusteella minun on tartuttava tuumasta toiseen ja ryhdyttävä sanailemaan häikäisevän nasevaa hakemusta :-) Hakemuksen lähettäminenhän ei vielä yksin riitä, vaan minun on täytettävä toimittajien laatukriteerit sen suhteen, että tulen valituksi deittailijoiden joukkoon. To be continued...!
Edit 1.6.2012 klo 22:07: Hakemus lähetetty!! Sähköpostia odotellessa.. :-)
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Varattu mies – sinkkunaisen viimeinen oljenkorsi?
Tuoreimman Olivia-lehden artikkelissa toimittaja spekuloi, miksi hän aina ihastuu varattuihin miehiin. Minua nämä spekulaatiot eivät sinänsä kiinnosta semminkin, kun en itse harrasta varattuja, mutta artikkelista löytyi muuta mielenkiintoista tilastofaktaa.
Osmo Kontulan tutkimuksen mukaan miesten on vaikeampi sopeutua yksin elämiseen kuin naisten. Tilastojen mukaan varattu mies ryhtyy yleensä suhteeseen sinkun kanssa siinä missä varattu nainen ihastuu varattuun mieheen.
Joka toinen avioliitto päättyy eroon, joten kaiken järjen mukaan kakkos- tai kolmoskierroksella olevia miehiä pitäisi vapautua markkinoille jatkuvalla syötöllä.
Mutta!
Nämä miehet ovat usein varattuja jo erotessaan, sillä yleisin avioeron syy on uskottomuus ja erityisesti rinnakkaissuhde. Miehet, jotka pelkäävät yksin jäämistä kuin ruttoa, petaavat tien valmiiksi seuraavalle suhteelle jo edellisessä parisuhteessaan. He eivät ota eroa, ellei seuraava tyttöystävä (joka on tilastojen valossa sinkku) odota ovet auki muuttokuormaa, kun miehen edellinen suhde päättyy.
Minun pitäisi siis hankkiutua suhteeseen varatun miehen kanssa, joka ei ole tyytyväinen nykyiseen parisuhteeseensa ja etsii siinä sivussa uutta. Victoria Milan, here I come? Pettäjän kanssa pariutuminen ei kuitenkaan varsinaisesti houkuttele. Pettää kerran, pettää toisenkin - vai miten se menikään?
Toimittaja toteaa artikkelissa tuntevansa kymmeniä itsenäisiä ja menestyviä sinkkunaisia, mutta vain kourallisen samanlaisia sinkkumiehiä. Tilastot vahvistavat havainnon: Suomessa on EU-maista suhteellisesti eniten sinkkunaisia. Lähes viidennes kotitalouksista muodostuu lapsettomista naisista, kun taas sinkkumiehiä löytyy 16:sta prosentista kotitalouksia.
Kun vielä otetaan huomioon, että koulutettuja naisia on Suomessa enemmän kuin miehiä, ja osa vapaista miehistä haluaakin pysytellä vapailla markkinoilla ja harrastaa yhden illan suhteita - tai vaihtoehtoisesti he ovat ns. at-miehiä, 30-40-vuotiaita neitsyitä, joilla ei ole mitään kokemusta naisista ja parisuhteista - parisuhdemarkkinat eivät varsinaisesti näytä koulutetun sinkkunaisen näkökulmasta helpoilta.
Eronneeseen mieheen – sikäli, kun tämä ei ole hoitanut itselleen uutta naista lennosta – pitäisi siis iskeä kiinni kuin sika limppuun, koska mies pariutuu todennäköisesti hyvin pikaisella aikataululla uudestaan eronsa päätyttyä. Mikä olisikaan kivempaa, kuin ryhtyä laastariksi ihmiselle, joka ei osaa olla yksin?
Miesten asennetta parisuhteisiin ja erityisesti niiden välttämättömyyteen valotti myös herrasmies, joka oli lähettänyt minulle viestin netissä. ”Miten on mahdollista, että sinun kaltaisesi nainen on sinkku?”
Vastasin hänelle, että kysymys kertoo kaiken hänen ajatusmaailmastaan. Sinkkuus on luonnoton ja ohimenevä elämänvaihe, parisuhde itseisarvo. Kysyin myös, onko hänellä tapana kysellä parisuhteessa eläviltä, miksi nämä elävät parisuhteessa.
Viestin kruunasi miehen isoäidin kertoma elämänviisaus, jonka hän halusi tuoda tietooni: ”Sinkut ovat niitä, jotka eivät ole koskaan kelvanneet kenellekään”. Joku ehkä arvaakin tältä pohjalta, etten ole sopimassa miehen kanssa treffejä ensi viikoksi....
Osmo Kontulan tutkimuksen mukaan miesten on vaikeampi sopeutua yksin elämiseen kuin naisten. Tilastojen mukaan varattu mies ryhtyy yleensä suhteeseen sinkun kanssa siinä missä varattu nainen ihastuu varattuun mieheen.
Joka toinen avioliitto päättyy eroon, joten kaiken järjen mukaan kakkos- tai kolmoskierroksella olevia miehiä pitäisi vapautua markkinoille jatkuvalla syötöllä.
Mutta!
Nämä miehet ovat usein varattuja jo erotessaan, sillä yleisin avioeron syy on uskottomuus ja erityisesti rinnakkaissuhde. Miehet, jotka pelkäävät yksin jäämistä kuin ruttoa, petaavat tien valmiiksi seuraavalle suhteelle jo edellisessä parisuhteessaan. He eivät ota eroa, ellei seuraava tyttöystävä (joka on tilastojen valossa sinkku) odota ovet auki muuttokuormaa, kun miehen edellinen suhde päättyy.
Minun pitäisi siis hankkiutua suhteeseen varatun miehen kanssa, joka ei ole tyytyväinen nykyiseen parisuhteeseensa ja etsii siinä sivussa uutta. Victoria Milan, here I come? Pettäjän kanssa pariutuminen ei kuitenkaan varsinaisesti houkuttele. Pettää kerran, pettää toisenkin - vai miten se menikään?
Toimittaja toteaa artikkelissa tuntevansa kymmeniä itsenäisiä ja menestyviä sinkkunaisia, mutta vain kourallisen samanlaisia sinkkumiehiä. Tilastot vahvistavat havainnon: Suomessa on EU-maista suhteellisesti eniten sinkkunaisia. Lähes viidennes kotitalouksista muodostuu lapsettomista naisista, kun taas sinkkumiehiä löytyy 16:sta prosentista kotitalouksia.
Kun vielä otetaan huomioon, että koulutettuja naisia on Suomessa enemmän kuin miehiä, ja osa vapaista miehistä haluaakin pysytellä vapailla markkinoilla ja harrastaa yhden illan suhteita - tai vaihtoehtoisesti he ovat ns. at-miehiä, 30-40-vuotiaita neitsyitä, joilla ei ole mitään kokemusta naisista ja parisuhteista - parisuhdemarkkinat eivät varsinaisesti näytä koulutetun sinkkunaisen näkökulmasta helpoilta.
Eronneeseen mieheen – sikäli, kun tämä ei ole hoitanut itselleen uutta naista lennosta – pitäisi siis iskeä kiinni kuin sika limppuun, koska mies pariutuu todennäköisesti hyvin pikaisella aikataululla uudestaan eronsa päätyttyä. Mikä olisikaan kivempaa, kuin ryhtyä laastariksi ihmiselle, joka ei osaa olla yksin?
Miesten asennetta parisuhteisiin ja erityisesti niiden välttämättömyyteen valotti myös herrasmies, joka oli lähettänyt minulle viestin netissä. ”Miten on mahdollista, että sinun kaltaisesi nainen on sinkku?”
Vastasin hänelle, että kysymys kertoo kaiken hänen ajatusmaailmastaan. Sinkkuus on luonnoton ja ohimenevä elämänvaihe, parisuhde itseisarvo. Kysyin myös, onko hänellä tapana kysellä parisuhteessa eläviltä, miksi nämä elävät parisuhteessa.
Viestin kruunasi miehen isoäidin kertoma elämänviisaus, jonka hän halusi tuoda tietooni: ”Sinkut ovat niitä, jotka eivät ole koskaan kelvanneet kenellekään”. Joku ehkä arvaakin tältä pohjalta, etten ole sopimassa miehen kanssa treffejä ensi viikoksi....
perjantai 18. toukokuuta 2012
A little louder, please
Edellisessä kirjoituksessa mainitsemani KLM:n Meet and Seat -palvelu olisi tullut tarpeeseen, kun lennähdin viime viikonloppuna Keski-Eurooppaan. Istuin koneessa vierekkäin keski-ikäisen miehen kanssa, joka koneen laskeutuessa tökkäsi minua olkapäähän ja kysyi, mihin olen menossa ja mistä olen tulossa.
Kävelimme yhtä matkaa terminaalissa ja vaihdoimme muutaman sanan. Mies oli ollut vapun aikoihin Helsingissä ja ihmetteli kovasti valkoisia hattuja ja viinaa suoraan pullosta juovia naisia (”It was terrible”). Hän puhui englantia todella auttavasti enkä tiedä, ymmärsikö hän vastauksistani mitään, vaikka yritin vääntää äärimmäisen yksinkertaista rallienglantia (May Day, labour party, once a year, high school hats, yes yes). Erotessamme hän pyysi minulta sähköpostiosoitettani ja totesi, että minun pitää joskus tulla vierailulle hänen maahansa. Maan nimi jäi täysin hämärän peittoon epäselvän ääntämyksen vuoksi.
Parin päivän päästä luin hotellilla sähköposteja ja kirjauduin Facebookiin. Mies oli lähettänyt minulle kaverikutsun, vaikken ollut antanut hänelle koko nimeäni. Ilmeisesti hän oli löytänyt profiilini sähköpostiosoitteen perusteella. Kaverikutsu oli lähetetty edellisenä päivänä ja kaverikutsun lisäksi mies oli lähettänyt perään sähköpostia, jossa luki varsin epäselvällä englannilla voisinko hyväksyä kaverikutsun, ”very important”.
Hoputtaminen ärsytti niin paljon, että jätin kutsun hyväksymättä enkä vastannut viestiin mitään. Olinhan lomalla, joten ei kai ollut oletettavaa, että viettäisin sitä netissä roikkumalla. Hyväksyin kaverikutsun vasta, kun pääsin kotiin. Seinälleni ilmestyi saman tien käännösohjelman avulla, kömpelöllä suomella kirjoitettu viesti, jossa mies ilmoitti, että minulla olisi mahdollisuus lähteä Pariisiin seuraavana viikonloppuna. Vastasin ystävällisesti, että viikonlopulle on luvassa paljon ohjelmaa, joten Pariisi jää tällä kertaa väliin.
Tämän jälkeen sähköpostiini tipahti viesti, jossa mies kutsui minut maahansa (nimikin selvisi ja kyseessä on eräs Etelä-Amerikassa sijaitseva valtio). ”Tai jos et sinne ole tulossa, niin nähdään joko Pariisissa tai jossakin valitsemassasi Euroopan kaupunkikohteessa.”
Olin antanut sähköpostiosoitteeni siinä hyvässä uskossa, että jos joskus satun suunnittelemaan matkaa miehen kotimaahan, voin ottaa tähän yhteyttä ja hän antaa minulle matkavinkkejä. Viestin perusteella alkoi kuitenkin vaikuttaa siltä, että hän oli leipomassa minusta jonkunlaista tyttöystävää tai vähintäänkin rakastajatarta. Hoksasin myös, miksi Facebook-kaverikutsun hyväksyminen oli hänelle niin tärkeää, vaikka hän olisi voinut lähettää Pariisin kutsunsa suoraan sähköpostiini. Hän oletettavasti halusi käyttää Facebookin käännösohjelmaa kääntääkseen viestit äidinkieleltään suomeksi/englanniksi.
Miehen Facebook-profiilista kävi ilmi, että hän on jonkun sortin yritysjohtaja. Kun toivoin elämääni pukumiestä, en varsinaisesti tarkoittanut itseäni 20 vuotta vanhempaa ja kymmenen senttiä lyhyempää eteläamerikkalaista gigoloa. Amor on nyt käsittänyt tämän homman ihan väärin.
Facebook-seinälleni alkoi ilmestyä viestejä niin tiuhassa tahdissa (”Minä Pariisissa yksin, olisi kivempi sinun kanssa” jne.), että poistin miehen kavereistani. Adjö!
Jos ja kun miehen englanti on niin auttavaa, että hän joutuu kääntämään parista lauseesta koostuvat, yksinkertaiset sähköpostiviestitkin käännösohjelmalla, pohdinpa vain, millä hän oli ajatellut kommunikoida kanssani yhteisellä viikonloppulomalla Pariisissa tai pidemmällä lomamatkalla miehen kotimaassa.
Entä sänkypuuhat sitten? Syötin Googlen kääntäjään sanat ”alempaa, alempaa, vähän kovempaa, uuuh”. Google: ”lower, lower, a little louder, uuuh”. Sujuuhan se tietysti noinkin. Sitä paitsi rakkaus on universaali kieli ;-P (”Wait honey, have to open Google” -tyyppinen lause voisi kyllä vähän latistaa tunnelmaa sängyssä.)
Kävelimme yhtä matkaa terminaalissa ja vaihdoimme muutaman sanan. Mies oli ollut vapun aikoihin Helsingissä ja ihmetteli kovasti valkoisia hattuja ja viinaa suoraan pullosta juovia naisia (”It was terrible”). Hän puhui englantia todella auttavasti enkä tiedä, ymmärsikö hän vastauksistani mitään, vaikka yritin vääntää äärimmäisen yksinkertaista rallienglantia (May Day, labour party, once a year, high school hats, yes yes). Erotessamme hän pyysi minulta sähköpostiosoitettani ja totesi, että minun pitää joskus tulla vierailulle hänen maahansa. Maan nimi jäi täysin hämärän peittoon epäselvän ääntämyksen vuoksi.
Parin päivän päästä luin hotellilla sähköposteja ja kirjauduin Facebookiin. Mies oli lähettänyt minulle kaverikutsun, vaikken ollut antanut hänelle koko nimeäni. Ilmeisesti hän oli löytänyt profiilini sähköpostiosoitteen perusteella. Kaverikutsu oli lähetetty edellisenä päivänä ja kaverikutsun lisäksi mies oli lähettänyt perään sähköpostia, jossa luki varsin epäselvällä englannilla voisinko hyväksyä kaverikutsun, ”very important”.
Hoputtaminen ärsytti niin paljon, että jätin kutsun hyväksymättä enkä vastannut viestiin mitään. Olinhan lomalla, joten ei kai ollut oletettavaa, että viettäisin sitä netissä roikkumalla. Hyväksyin kaverikutsun vasta, kun pääsin kotiin. Seinälleni ilmestyi saman tien käännösohjelman avulla, kömpelöllä suomella kirjoitettu viesti, jossa mies ilmoitti, että minulla olisi mahdollisuus lähteä Pariisiin seuraavana viikonloppuna. Vastasin ystävällisesti, että viikonlopulle on luvassa paljon ohjelmaa, joten Pariisi jää tällä kertaa väliin.
Tämän jälkeen sähköpostiini tipahti viesti, jossa mies kutsui minut maahansa (nimikin selvisi ja kyseessä on eräs Etelä-Amerikassa sijaitseva valtio). ”Tai jos et sinne ole tulossa, niin nähdään joko Pariisissa tai jossakin valitsemassasi Euroopan kaupunkikohteessa.”
Olin antanut sähköpostiosoitteeni siinä hyvässä uskossa, että jos joskus satun suunnittelemaan matkaa miehen kotimaahan, voin ottaa tähän yhteyttä ja hän antaa minulle matkavinkkejä. Viestin perusteella alkoi kuitenkin vaikuttaa siltä, että hän oli leipomassa minusta jonkunlaista tyttöystävää tai vähintäänkin rakastajatarta. Hoksasin myös, miksi Facebook-kaverikutsun hyväksyminen oli hänelle niin tärkeää, vaikka hän olisi voinut lähettää Pariisin kutsunsa suoraan sähköpostiini. Hän oletettavasti halusi käyttää Facebookin käännösohjelmaa kääntääkseen viestit äidinkieleltään suomeksi/englanniksi.
Miehen Facebook-profiilista kävi ilmi, että hän on jonkun sortin yritysjohtaja. Kun toivoin elämääni pukumiestä, en varsinaisesti tarkoittanut itseäni 20 vuotta vanhempaa ja kymmenen senttiä lyhyempää eteläamerikkalaista gigoloa. Amor on nyt käsittänyt tämän homman ihan väärin.
Facebook-seinälleni alkoi ilmestyä viestejä niin tiuhassa tahdissa (”Minä Pariisissa yksin, olisi kivempi sinun kanssa” jne.), että poistin miehen kavereistani. Adjö!
Jos ja kun miehen englanti on niin auttavaa, että hän joutuu kääntämään parista lauseesta koostuvat, yksinkertaiset sähköpostiviestitkin käännösohjelmalla, pohdinpa vain, millä hän oli ajatellut kommunikoida kanssani yhteisellä viikonloppulomalla Pariisissa tai pidemmällä lomamatkalla miehen kotimaassa.
Entä sänkypuuhat sitten? Syötin Googlen kääntäjään sanat ”alempaa, alempaa, vähän kovempaa, uuuh”. Google: ”lower, lower, a little louder, uuuh”. Sujuuhan se tietysti noinkin. Sitä paitsi rakkaus on universaali kieli ;-P (”Wait honey, have to open Google” -tyyppinen lause voisi kyllä vähän latistaa tunnelmaa sängyssä.)
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Deitit yläilmoissa – uusi kymppikerho
Matkailulehti Mondo tietää kertoa, että lentoyhtiö KLM on lanseerannut Meet and Seat -palvelun, jonka avulla koneesta voi varata paikan kiinnostavan matkustajan vierestä. Lentolipun ostettuaan matkustaja pääsee näkemään koneen istumapaikkakartan, johon on päivitetty muiden matkustajien Facebook- ja LinkedIn-profiilitietoja näiden luvalla. Tulevaan vierustoveriin voi myös ottaa yhteyttä jo ennen lentoa esim. Facebookin kautta.
Palvelu on toistaiseksi käytössä vain muutamalla lentoreitillä, joista yksi on Amsterdam-New York. Ajatus kuulostaa sinänsä kiinnostavalta. Jos samaan koneeseen sattuisi osumaan potentiaalisen oloinen sinkkumies, ottaisin mieluummin paikan hänen kuin Mäntsälästä kotoisin olevan mummon tai kolmikuisen vauvan kanssa matkustavan äidin vierestä. Toisaalta New Yorkin lennosta voi tulla hyvin, hyvin pitkä, jos vieressä istuva sinkkumies sattuu olemaan pusakka- tai elevaattorimiehen hengenheimolainen... Jopa pidempi kuin korvakipuaan itkevän imeväisikäisen vieressä.
Palvelu on toistaiseksi käytössä vain muutamalla lentoreitillä, joista yksi on Amsterdam-New York. Ajatus kuulostaa sinänsä kiinnostavalta. Jos samaan koneeseen sattuisi osumaan potentiaalisen oloinen sinkkumies, ottaisin mieluummin paikan hänen kuin Mäntsälästä kotoisin olevan mummon tai kolmikuisen vauvan kanssa matkustavan äidin vierestä. Toisaalta New Yorkin lennosta voi tulla hyvin, hyvin pitkä, jos vieressä istuva sinkkumies sattuu olemaan pusakka- tai elevaattorimiehen hengenheimolainen... Jopa pidempi kuin korvakipuaan itkevän imeväisikäisen vieressä.
torstai 10. toukokuuta 2012
Terveisiä junttilandiasta eli oharit
Sain miellyttävän täysipäisen ja mukavan viestin netissä mieheltä, joka vaikutti tutustumisen arvoiselta. Vaihdoimme kuvia, ja mies ehdotti tapaamista. Mikä jottei! No, eihän se taaskaan mennyt niin kuin Strömsössä, kuten ehkä arvaatte.
Saimme tapaamispäivän sovittua. Mies lähetti viestin: ”Ilmoita kellonaika ja paikka.”. Ehdotin tapaamispaikaksi erästä keskustan kahvilaa. Asuinpaikkamme huomioon ottaen se oli käsitykseni mukaan molemmille puolimatkassa eikä minulla muutenkaan ole tapana sopia deittejä johonkin lähiöostarille. Vastaus: En mä haluaisi tulla keskustaan. Eikö voitais nähdä jossain muualla, mihin pääsee kätevästi autolla?
Apua. Tässä oli kaksi ongelmaa. A) olen jo kerran käynyt deiteillä miehen kanssa, joka ilmoitti vihaavansa Helsingin keskustaa (jota minä puolestani rakastan), ja olin tuolloin todennut, että nämä lähiöissä aikaansa viettävät juntit eivät ole minua varten. Ja siis eihän siinä mitään, jos joku viihtyy rivitaloasuntonsa pihapiirissä, mutta jos parisuhteen toinen osapuoli haluaa pyöriä keskustan imussa ja toinen kotinurkilla Espoon tai Vantaan perukoilla tai jossakin maaseudun rauhassa, onko tämä loistava match? Ei.
B) Vastustan lähtökohtaisesti yksityisautoilua etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa on pääsääntöisesti loistavat liikenneyhteydet joka puolelle lukuun ottamatta Espoon perukoita. No Sex and the City -blogissa käytiin hieman asiaan liittyen mielenkiintoista keskustelua ja pohdittiin, voivatko kahta täysin erilaista puoluekantaa ja siten ajatusmaailmaa edustavat ihmiset pariutua ja jos, tuleeko parisuhteesta mitään. Tyyliin persu ja vihreä.
Suurin osa kirjoitusta kommentoineista, samoin kuin bloggaaja itse, oli sitä mieltä, että eihän siitä mitään tule. Itsekin olen sitä mieltä, että jos toinen haluaa pörrätä katumaasturillaan pitkin maita ja mantuja ja toinen käyttää julkisia kulkuvälineitä aina tarpeen mukaan ja elää muutenkin vihreästi, suhteen lähtökohdat näyttävät haasteellisilta.
Mies ilmoitti lopulta autoilevansa minun kotinurkilleni. Huomaavaista häneltä, mutta en toisaalta jättänyt hänelle juuri vaihtoehtoja, sillä ilmoitin, etten aio käyttää tuntia aikaa matkustaakseni hänen kulmilleen toiselle puolelle pääkaupunkiseutua. Pohdin tapaamisen perumista, sillä alkoi vaikuttaa siltä, että olemme melko erityyppisiä ihmisiä. En kuitenkaan tehnyt sitä, sillä se tuntui tökeröltä, kun olimme jo sopineet tapaamisajan ja -paikan.
Tapaamispäivänä, tuntia ennen sovittua tapaamisajankohtaa sain viestin: ”Täytyy perua tämän päivän tapaaminen. Töissä meneekin vähän myöhempään.” Ei pahoittelua siitä, että mies peruu deitit näinkin lyhyellä varoitusajalla, ei ehdotusta uudesta tapaamisajasta. On mahtavaa laittautua treffeille ja kuulla viime tingassa, että ne onkin peruttu. Thx!
En kuullut miehestä kahteen viikkoon mitään. Alkoi vaikuttaa siltä, että hän oli tehnyt totaaliset oharit ja niiden ajastuksen huomioon ottaen tämä oli mielestäni suhteellisen törkeää. Ja kas, mitä tapahtuu kahden viikon päästä? Saan tekstarin: ”Vieläkö on haku päällä”. Viestissä ei lukenut mitään muuta, ei edes miehen nimeä. En ollut tallentanut hänen numeroaan puhelimeeni ja ainoa syy, jonka vuoksi tiesin keneltä viesti oli, oli se, että en ollut poistanut aiempia viestejä ja puhelimeni näyttää viestin avaamisen yhteydessä samasta numerosta saapuneet muut viestit ja siihen lähetetyt viestit.
Nyt voittekin heittää villin arvauksen, oliko hakuni vielä päällä? Ei, ei ollut. Ilmoitin miehelle (ystävälliseen sävyyn), että hänen käytöksensä oli mielestäni tökeröä enkä sen vuoksi ole kiinnostunut tapaamaan häntä. Viestin lopussa toivotin hänelle hyvää jatkoa ja onnea sen oikean löytämiseen. Mies teki lopullisen silauksen juntin leimaansa jättämällä vastaamatta viestiin.
Esitän jälleen kerran kysymyksen: missä kaikki normaalit, edes alkeelliset käytöstavat omaavat miehet ovat? Kiven alla? Pensaan takana? Kellarikomerossa?
Saimme tapaamispäivän sovittua. Mies lähetti viestin: ”Ilmoita kellonaika ja paikka.”. Ehdotin tapaamispaikaksi erästä keskustan kahvilaa. Asuinpaikkamme huomioon ottaen se oli käsitykseni mukaan molemmille puolimatkassa eikä minulla muutenkaan ole tapana sopia deittejä johonkin lähiöostarille. Vastaus: En mä haluaisi tulla keskustaan. Eikö voitais nähdä jossain muualla, mihin pääsee kätevästi autolla?
Apua. Tässä oli kaksi ongelmaa. A) olen jo kerran käynyt deiteillä miehen kanssa, joka ilmoitti vihaavansa Helsingin keskustaa (jota minä puolestani rakastan), ja olin tuolloin todennut, että nämä lähiöissä aikaansa viettävät juntit eivät ole minua varten. Ja siis eihän siinä mitään, jos joku viihtyy rivitaloasuntonsa pihapiirissä, mutta jos parisuhteen toinen osapuoli haluaa pyöriä keskustan imussa ja toinen kotinurkilla Espoon tai Vantaan perukoilla tai jossakin maaseudun rauhassa, onko tämä loistava match? Ei.
B) Vastustan lähtökohtaisesti yksityisautoilua etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa on pääsääntöisesti loistavat liikenneyhteydet joka puolelle lukuun ottamatta Espoon perukoita. No Sex and the City -blogissa käytiin hieman asiaan liittyen mielenkiintoista keskustelua ja pohdittiin, voivatko kahta täysin erilaista puoluekantaa ja siten ajatusmaailmaa edustavat ihmiset pariutua ja jos, tuleeko parisuhteesta mitään. Tyyliin persu ja vihreä.
Suurin osa kirjoitusta kommentoineista, samoin kuin bloggaaja itse, oli sitä mieltä, että eihän siitä mitään tule. Itsekin olen sitä mieltä, että jos toinen haluaa pörrätä katumaasturillaan pitkin maita ja mantuja ja toinen käyttää julkisia kulkuvälineitä aina tarpeen mukaan ja elää muutenkin vihreästi, suhteen lähtökohdat näyttävät haasteellisilta.
Mies ilmoitti lopulta autoilevansa minun kotinurkilleni. Huomaavaista häneltä, mutta en toisaalta jättänyt hänelle juuri vaihtoehtoja, sillä ilmoitin, etten aio käyttää tuntia aikaa matkustaakseni hänen kulmilleen toiselle puolelle pääkaupunkiseutua. Pohdin tapaamisen perumista, sillä alkoi vaikuttaa siltä, että olemme melko erityyppisiä ihmisiä. En kuitenkaan tehnyt sitä, sillä se tuntui tökeröltä, kun olimme jo sopineet tapaamisajan ja -paikan.
Tapaamispäivänä, tuntia ennen sovittua tapaamisajankohtaa sain viestin: ”Täytyy perua tämän päivän tapaaminen. Töissä meneekin vähän myöhempään.” Ei pahoittelua siitä, että mies peruu deitit näinkin lyhyellä varoitusajalla, ei ehdotusta uudesta tapaamisajasta. On mahtavaa laittautua treffeille ja kuulla viime tingassa, että ne onkin peruttu. Thx!
 |
| Pidä katumaasturis ja tunkkis, Pena. Opettele siinä sivussa käytöstapoja ja toisten ihmisten kunnioittamista. |
En kuullut miehestä kahteen viikkoon mitään. Alkoi vaikuttaa siltä, että hän oli tehnyt totaaliset oharit ja niiden ajastuksen huomioon ottaen tämä oli mielestäni suhteellisen törkeää. Ja kas, mitä tapahtuu kahden viikon päästä? Saan tekstarin: ”Vieläkö on haku päällä”. Viestissä ei lukenut mitään muuta, ei edes miehen nimeä. En ollut tallentanut hänen numeroaan puhelimeeni ja ainoa syy, jonka vuoksi tiesin keneltä viesti oli, oli se, että en ollut poistanut aiempia viestejä ja puhelimeni näyttää viestin avaamisen yhteydessä samasta numerosta saapuneet muut viestit ja siihen lähetetyt viestit.
Nyt voittekin heittää villin arvauksen, oliko hakuni vielä päällä? Ei, ei ollut. Ilmoitin miehelle (ystävälliseen sävyyn), että hänen käytöksensä oli mielestäni tökeröä enkä sen vuoksi ole kiinnostunut tapaamaan häntä. Viestin lopussa toivotin hänelle hyvää jatkoa ja onnea sen oikean löytämiseen. Mies teki lopullisen silauksen juntin leimaansa jättämällä vastaamatta viestiin.
Esitän jälleen kerran kysymyksen: missä kaikki normaalit, edes alkeelliset käytöstavat omaavat miehet ovat? Kiven alla? Pensaan takana? Kellarikomerossa?
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Helsinki, tuo pieni suuri pääkaupunkimme
Kerroin Pimp my cousin, part II -kirjoituksessa kahdesta sinkkumiehestä, joiden kanssa minua yritettiin parittaa sukulaisten toimesta. Kas, kaikesta väenpaljoudesta huolimatta bongasin nämä samaiset miehet vappuaattona Mantalta muutaman metrin päästä minusta ja ystävästäni. Osoitin heidät Iinalle ja kerroin, mistä tiedän heidät.
”Siis noiko? Toi millä on toi harmaa takki ja tummat hiukset? Siis toi on se, josta olen kertonut, siis jonka kanssa olen käynyt kahvilla ja jonka kanssa ollaan törmäilty moneen otteeseen, kun asutaan samoilla kulmilla. Siis se on se pelimies-tyyppi!”
Sama tyyppi on myös se, josta serkun poikaystävän piti selvittää, lähtisikö tämä kanssani treffeille. Toisesta hepusta en ollut kiinnostunut lyhyen ensitapaamisen perusteella, vaikka sukulaiset kovasti yrittivät kyörätä minua treffeille myös hänen kanssaan.
Helsinki on siis sen kokoinen kaupunki, että täällä ei voi mennä treffeille miehen kanssa ilman, että joku sinkkuystävistä on jo käynyt tämän kanssa ulkona.
Ilta huipentui siihen, että osuimme samaan baariin miesten kanssa. Lähetin serkulle viestin ja kerroin, miten maailma oli taas kerran osoittanut pienuutensa. Hän puolestaan ilmoitti, että molemmat miehet tapailevat tällä hetkellä, ja toisella olikin joku nainen kainalossa Mantalla.
Myös toinen miehistä oli löytänyt baarista naisen (tai ehkä tämä oli se tapailu) ja oli tämän kanssa intiimissä kanssakäymisessä tanssilattialla. Noin tunnin päästä törmäsin häneen toisella puolella baaria – nainen oli edelleen kainalossa, muttei kuitenkaan se sama kuin tanssilattialla. Toinen miehistä hengaili myös maisemissa, aivan tolkuttomassa tokkurassa. Iina totesi, että joka kerta kun hän on törmännyt mieheen baarissa, tämä on ollut melkoisessa juntturassa. Vappu ei siis selittänyt kaikkea.
Myös muita tuttuja oli liikenteessä juhlistamassa vappua. Törmäsin Paperiteollisuusmieheen jo alkuillasta. Hän oli liikkeellä jonkun naisen kanssa, ja aikaisesta kellonajasta päätellen ihan tapailumielessä, elleivät he sitten olleet löytäneet toisiaan ennen Mantan lakitusta. Papru päätyi loppuillasta luonnollisesti myös samaan baariin kanssamme. Hän oli siellä edelleen saman naisen kanssa, mikä ei kylläkään estänyt häntä vessareissulla kommentoimasta ulkonäköäni (”Sä oot tosi nätti”) ja kyselemästä, että tunnemmeko jostain, kun olen niin tutun näköinen. Niin, totta tosiaan. Ollaanks me joskus tavattu?
”Siis noiko? Toi millä on toi harmaa takki ja tummat hiukset? Siis toi on se, josta olen kertonut, siis jonka kanssa olen käynyt kahvilla ja jonka kanssa ollaan törmäilty moneen otteeseen, kun asutaan samoilla kulmilla. Siis se on se pelimies-tyyppi!”
Sama tyyppi on myös se, josta serkun poikaystävän piti selvittää, lähtisikö tämä kanssani treffeille. Toisesta hepusta en ollut kiinnostunut lyhyen ensitapaamisen perusteella, vaikka sukulaiset kovasti yrittivät kyörätä minua treffeille myös hänen kanssaan.
Helsinki on siis sen kokoinen kaupunki, että täällä ei voi mennä treffeille miehen kanssa ilman, että joku sinkkuystävistä on jo käynyt tämän kanssa ulkona.
 |
| Tästä väkijoukosta on helppoa bongata tuttuja. (Kuva: hs.fi) |
Ilta huipentui siihen, että osuimme samaan baariin miesten kanssa. Lähetin serkulle viestin ja kerroin, miten maailma oli taas kerran osoittanut pienuutensa. Hän puolestaan ilmoitti, että molemmat miehet tapailevat tällä hetkellä, ja toisella olikin joku nainen kainalossa Mantalla.
Myös toinen miehistä oli löytänyt baarista naisen (tai ehkä tämä oli se tapailu) ja oli tämän kanssa intiimissä kanssakäymisessä tanssilattialla. Noin tunnin päästä törmäsin häneen toisella puolella baaria – nainen oli edelleen kainalossa, muttei kuitenkaan se sama kuin tanssilattialla. Toinen miehistä hengaili myös maisemissa, aivan tolkuttomassa tokkurassa. Iina totesi, että joka kerta kun hän on törmännyt mieheen baarissa, tämä on ollut melkoisessa juntturassa. Vappu ei siis selittänyt kaikkea.
Myös muita tuttuja oli liikenteessä juhlistamassa vappua. Törmäsin Paperiteollisuusmieheen jo alkuillasta. Hän oli liikkeellä jonkun naisen kanssa, ja aikaisesta kellonajasta päätellen ihan tapailumielessä, elleivät he sitten olleet löytäneet toisiaan ennen Mantan lakitusta. Papru päätyi loppuillasta luonnollisesti myös samaan baariin kanssamme. Hän oli siellä edelleen saman naisen kanssa, mikä ei kylläkään estänyt häntä vessareissulla kommentoimasta ulkonäköäni (”Sä oot tosi nätti”) ja kyselemästä, että tunnemmeko jostain, kun olen niin tutun näköinen. Niin, totta tosiaan. Ollaanks me joskus tavattu?
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)