sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Rikki.

Joku ehkä osasi päätellä edellisestä kirjoituksesta, että perhoset vatsanpohjassa ovat vihdoin löytyneet. Olen ihastunut, ehkä jopa hieman rakastunut. Valvon yöt, unohdan syödä ja istun päivisin toimistolla tuijottaen näyttöpäätettä saamatta mitään aikaiseksi. Sydämeni vei lopulta kolmonen.

Hän sai minut myös tajuamaan, miten pahasti minua on viime vuosina loukattu. Join ystävän syntymäpäiväjuhlilla liikaa ja lähdin selvittämään päätäni kotiin. Kun pääsin ovesta sisälle, vetäisin känni-itkut vessan lattialla. Muistelin kaikkia niitä miehiä, jotka ovat pahoittaneet mieleni viime vuosien aikana. Miehiä, jotka ovat selkäni takana lähetelleet viestejä ystävilleni. Miehiä, jotka ovat ilman mitään selitystä, yhtäkkiä ja yllättäen lempanneet minut. Yksikään tapaus ei ole ollut itsessään merkittävä, mutta kun tapauksia on kertynyt toinen toisensa perään, ne ovat jättäneet minuun jälkensä.

Itku olisi todennäköisesti jäänyt tulematta ilman merkittävää humalatilaa, mutta ymmärsin sen myötä, minkälaisia haavoja miehet ovat minuun tehneet. Kolmonen on tuonut balsamia haavoihini. ”Palvoo maata jalkojen alla” on ehkä hieman voimakas ilmaisu, mutta mies vaikuttaa olevan totaalisen ihastunut minuun. Hän haluaa viettää minun kanssani kaiken liikenevän vapaa-aikansa, skippaa jo sovittuja tapaamisia minun vuokseni, pitää minua hyvänä, kuiskailee korvaani, miten ihana olen, haluaa tavata ystäviäni ja tutustua harrastuksiini. Hän on luultavasti kiltein mies, jonka kanssa olen koskaan ollut – olematta kuitenkaan täydellisen tahdoton, tossun alla oleva lammas.

Tein iltojeni iloksi listausta miehistä, jotka ovat loukanneet minua. Suurimmasta osasta tapauksia olen raportoinut blogissa jo aiemminkin, joten tämä on hieman vanhan kertausta.

  • Teatterin baari. Ilmassa on pientä flirttiä, pohditaan jatkoja yläkerrassa. Harkitsen kotiin lähtemistä, kun mies hieroo polveani ja sanoo, että totta kai minunkin pitää lähteä jatkoille. Ilahdun ja päätän lähteä mukaan. Portaissa mies katoaa, ja kun viidentoista minuutin päästä vihdoin löydän hänet, hän puolestaan on löytänyt seurakseen suomenruotsalaisen prinsessan kotelomekossaan. Ajelen aamuyön pikkutunneilla taksilla kotiin ja kun pääsen sänkyyn, purskahdan itkuun. En sen vuoksi, että olisin reilun puolen tunnin tuttavuuden perusteella kuvitellut hänen olevan elämäni mies. Vaan sen vuoksi, että minusta tuntui siltä, etten kelpaa kenellekään. Nurkan takana on aina joku, jolla on pidemmät sääret, kauniimmat kasvot, parempi huumorintaju ja fiksummat jutut.
  • Risteily, adonis ja pitkät suudelmat. Risteilyn jälkeen mies lisää minut kaverikseen Facebookissa. Hän ei kuitenkaan kiitä viestillä yhteisestä illasta – sen sijaan hän päättää lähettää viestin samalla risteilyllä mukana olleelle ystävälleni, jossa hän toteaa, että olisi mukavaa tutustua ystävääni paremmin. Ei, hänkään ei ollut elämäni mies. En silti voi väittää, etteikö hänen käytöksensä olisi loukannut ja satuttanut minua.
  • Baari-ilta keskustassa. Baaritiskillä tuntematon mies haluaa tarjota minulle ja ystävälleni juomat. Juttelemme hänen kanssaan vähän aikaa ja menemme sitten tanssilattialle. Lattialla saan oivalluksen – saatan ehkä olla kiinnostunut miehestä! ”Nyt menet sitten juttelemaan sille ennen kuin se katoaa”, ystävä patistelee. Eipä tarvitse, sillä mies lähestyy meitä tanssilattialla. ”Onko teitä mahdollista tavata muulloinkin”, hän kyselee meiltä. Kaverini ei ole kiinnostunut miehestä, joten hän lähestulkoon kääntää tälle selkänsä ja tuijottelee muualle. ”Joo, voin antaa numeroni”, minä sanon. Mies ottaa numeron talteen. Sen jälkeen hän kääntyy ystäväni puoleen – jonka kehonkieli viestii ”älä tule lähelle, älä puhu mulle”. Mies ei anna sen häiritä vaan sanoo, että oikeastaan hän on kiinnostunut tapaamaan vain ystävääni, ei minua. En musiikista johtuen kuule keskustelua, mutta kaverini kertoo sen minulle miehen lähdettyä pois. Aina ei voi voittaa eikä edes joka kerta.
  • Sinkkubileet. Kamala tarjonta, mutta kaikkien sammakoiden keskeltä löytyy helmi. Kivannäköinen, mukavan ja fiksun oloinen mies, joka haluaa tavata minut uudestaan. Vaihdamme numeroita ja sovimme treffit. Tapaamme perjantai-iltana, käymme ensin kahvilla ja sen jälkeen syömässä. Välillämme ei ehkä ole suuren suurta kemiaa, mutta viihdyn miehen seurassa enkä keksi hänestä mitään negatiivista sanottavaa. Haluan siis tavata hänet uudestaan. Ei se kemiakaan välttämättä parissa tunnissa synny. Parin päivän säädyllisen odottelun jälkeen laitan hänelle viestin ja kysyn, haluaako hän tavata minut uudestaan. Kuluu päivä, toinen. Lopulta saan vastauksen. Ei kiinnosta, mutta se ei johdu minusta. (Tietenkään...) Hän yrittää vielä toipua erostaan eikä ole valmis uuteen suhteeseen tai edes tapailuun. Parin viikon päästä ystäväni näkee hänet oopperassa naisen kanssa. Työkaveri, maybe?
  • Tapaan nettideittien merkeissä mukavan miehen. Laitan hänelle seuraavana päivänä viestin ja kyselen, olisiko hän halukas tapaamaan minut uudestaan. Hän ei koskaan vastaa.
  • Käyn deiteillä erittäin potentiaalisen miehen kanssa, ja sovimme alustavasti uudesta tapaamisesta. Parin päivän kuluttua hän ilmoittaa, että hänen äitinsä on kuollut ja tästä johtuen hän ei ole tällä hetkellä kiinnostunut tapailemaan ketään. En kuule hänestä tämän jälkeen mitään.
  • Tapaan baarissa kiinnostavan oloisen miehen, joka pyörii ympärilläni kuin ampiainen mansikkamehulasissa. Yhtäkkiä miehen käytös muuttuu, hän ei enää katso minua silmiin, vetää takin päälleen ja häipyy jatkoille toiseen paikkaan pyytämättä minua mukaansa. WTF?

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Dopamiinia, serotoniinia ja fenyylietyyliamiinia

Kaipuuta, palvovia ajatuksia ja intohimoisia tunteita. Vastaihastuneen päähän ei mahdu paljon muuta kuin rakkauden kohde.


Eikä ihme.


Ihastumisen huumassa aivoissa alkaa nimittäin riehua välittäjäaineiden myrsky, kertoo evoluutiobiologian dosentti Markus J Rantala Turun yliopistosta.


Esimerkiksi serotoniinin taso aivosaaressa ja pihtipoimussa nousee. Tämä lisää empatian tunnetta ja saa ihastuksen kohteen näyttämään täydelliseltä.


Mantelitumakkeessa serotoniintaso puolestaan romahtaa yhtä alhaalle kuin pakkooireisesta häiriöstä kärsivillä. Se aiheuttaa pakkomielteen sydämen valittua kohtaan. Turhaan ei siis lemmen pauloissa olevan ihmisen sanota olevan hulluna rakkaudesta.


(Kuva: www.thenakedscientists.com)

Myös dopamiinia muodostuu ihastuneen aivorungossa normaalia enemmän. Dopamiini aiheuttaa mielihyvää ja lisää seksihaluja tehostamalla testosteronin tuotantoa.


Lisäksi aivot tuottavat lähes tuplasti välittäjäaine fenyylietyyliamiinia verrattuna normaalitasoon. Aine muistuttaa kemiallisesti amfetamiinia ja saa aikaan hyperenergisen olon.

Hs.fi 21.5.2012










:-)

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Raportti: Nytin sokkotreffit

Lupasin raportoida Hesarin Nyt-liitteen järjestämistä sokkotreffeistä lehden ilmestymisen jälkeen. Raportointi on hieman viivästynyt kesälomamatkoista johtuen, mutta sateen ropistessa ikkunaan on hyvä jumiutua tietokoneelle päivittämään blogia :-)

Kävelin deittipaikalle pientä vitutusta tuntien ja mietin, mihin olen taas pääni pistänyt. Teki mieli kääntyä takaisin, mutta ajattelin, että ohareiden tekeminen on ikävää, joten pakotin itseni paikan päälle.

Tapaamispaikassa oli muitakin ihmisiä, muun muassa kaksi yksinäistä miestä. ”Ai kun kiva”, ajattelin. ”Nyt pitää vissiin lähteä kyselemään, että soittaako Nyt-liite jotain kelloja.” Lähimpänä olleella miehellä oli järjestelmäkamera ja hän hymyili minulle tietäväisen näköisenä. ”Mustahan ei sitten mitään kuvia tule lehteen”, ajattelin.

Rohkenin lähestyä miestä ja kävikin ilmi, että hän ei ole lehden kuvaaja vaan yksi sokkotreffeille uskaltautuneista. Katselimme ympärillemme ja pohdimme, onko meidän tarkoitus pariutua keskenämme vai onko minut mahdollisesti tarkoitettu toiselle paikalla olleelle yksinäiselle miehelle. Hän ei tehnyt elettäkään lähestyäkseen meitä, joten pienen odottelun jälkeen päätimme suunnata kaupungille.

Minun tuurini tuntien odotatte tietysti jotain kauhukertomuksen jatko-osaa, mutta ehei! Mies oli itse asiassa todella mukava, ja viihdyin hänen seurassaan hyvin. Juttu luisti suhteellisen jouhevasti erikoisesta tilanteesta huolimatta. Mies ei kuitenkaan ollut ihan tyyliseni, joten kun hän erotessamme ilmoitti olevansa kiinnostunut tapaamaan minut uudestaan, ilmoitin, että valitettavasti olen tavannut hakemuksen lähettämisen jälkeen ihmisen, jota tapailen tällä hetkellä (herra nro kolme). Tiemme erkanivat positiivisissa merkeissä, enkä kokenut iltapäivän kuluneen hukkaan.

Tässä myös hiukan faktaa ja lukijoiden kommentteja deiteistä niille lukijoilleni, jotka eivät ole lukeneet Nyt-liitteen artikkelia sokkotreffeistä (julkaisupäivä 6.7.2012):

764 hakemusta
207 miestä
557 naista
160 järjestetyt deitit

Nyt-liite lähetti treffeillä käyneille deittien jälkeen kyselyn, johon vastasi 232 henkilöä. Vastanneista 13 prosentin mukaan deiteillä kipinöi. 10 henkilöä kertoi suudelleensa ja 28 prosenttia aikoo tavata uudestaan (aika huikea prosenttiosuus, kun ottaa huomioon, että toimitus on parittanut ihmisiä täysin sokkona ja puhtaasti kirjallisten hakemusten pohjalta). Treffien mukavuuskeskiarvo oli kaikkien vastaajien keskuudessa 6,83 / 10.

Tämä mies (49 v.) koki oharit:

”... Pettyneenä ja turhautuneena kävelin sitten Rautatieaseman R-kioskille ja ostin viisi riviä Kenoa, kuutostasoa 50 sentin panoksella ja Geisha-patukan. Patukan söin kotona jälkiruoaksi ja Kenossa sain 50 sentin voiton.... Kaiken olisi kruunannut, jos olisin saanut parkkisakot. Autoni seisoi Sanomatalon takana. Edes Lappu-Liisat eivät kiinnittäneet minuun huomiota”.

Reppana.

Samoin kävin 36-vuotiaalle naiselle:

”... Oli lievästi absurdia istua yksin brunssilla ravintolassa, jossa kaikki muut olivat perhekunnittain ja isoissa seurueissa. Kun läheisessä pöydässä laulettiin onnittelulaulua noin neljä-viisivuotiaalle tytölle, olin alkaa itkeä. Koska en kuitenkaan halunnut kyynelehtiä yksikseni keskityin tilanteen ironiaan siitä että tämän lähemmäksi onnellista perheidylliä en sitten tälläkään kertaa päässyt.”

Nyt muakin itkettää. Ja ei, tämä ei tällä kertaa ollut ironiaa.

46-vuotias nainen oli kohdannut oman Seiskapäivää-miehensä:

”Kaveri tuli tärskyille humalassa. Kävimme Stadikan tornissa ja hän ehdotti heti olusia. Ihmettelin miksi hän oli ottanut, niin sanoi että koska oli niin kova krapula. … Ainoa asia mistä hän ilahtui oli se, että olin nainen koska kertoi täyttäneensä hakemuksen niin pätkässä että ei muistanut mitä kaikkea siihen kirjoitti.”

Blogiani lukevat at-miehet pitävät minua ikävänä ihmisenä, mutta mitäpä sanotte tästä 19-vuotiaasta naisesta:

”Päätin, että jos deitti on kunnon catch ulkoisesti, jään. Ei ollut. Kävelin ohi. Olen bitch-kultakerhon puheenjohtaja ja teilasin jonkun ulkonäön perusteella. Olin vain yliväsynyt ja vittuuntunut enkä jaksanut mennä luomaan juttua, mistä ei tulisi mitään.”

Tässä ei ainakaan ole noudatettu ”kohtele lähimmäisiä kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan” -mentaliteettia. Minä uskon, että kun laittaa hyvän kiertämään, se kiertää joskus takaisin lähettäjälleen. Sama pätee myös pahoihin asioihin. Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä, bitch.

Hieman samalla linjalla jatkaa 21-vuotias neitokainen:

”...Jatkoimme juomaan lisää ja sokkotreffikumppanini kertoi armeijasta, joka ei minua todellakaan kiinnostanut. Parasta sokkotreffeillä oli kevyt humalani ja se, että olen saanut kertoa paljon vitsejä kyseisistä tärskyistä kavereilleni.”

Deittikumppanin on varmasti mukava lukea raporttisi valtakunnallisesta sanomalehdestä, vai mitä luulet? (Joku lukija voi ehkä nyt inahtaa, että sama koskee deittejäni, joista olen puhunut vähemmän mairittelevaan sävyyn blogissani, mutta en sentään käytä kanavana sanomalehteä, jolla on 805.000 lukijaa. Toisekseen muuttelen deittien yksityiskohtia hieman, jotta miehet eivät suoraan tunnistaisi itseään teksteistä, jos sattuisivat osumaan blogiini – mitä noin ylipäätään pidän hieman epätodennäköisenä.)

Kyllä ne vanhemmatkin naiset (37 v.) osaavat:

”...Siellä minua kyllästytti samat keskustelunaiheet ja menin tanssimaan. Lattialla toinen mies pokasi minut ja lähdimme salaa taksilla luokseni. Oli noloa ja tyhmää lähteä luikkimaan, mutta luulin ennen sitä, että treffi oli jo lähtenyt, vaikka ei ollutkaan. ...”

Vanhemmalla iällä ihmiselle kehittyy ilmeisesti kuitenkin jonkunlainen omatunto parikymppisiin verrattuna.

Hyviä kokemuksiakin löytyi, kuten 36-vuotias nainen kertoo:

”Kävimme baareissa ja vain puhuimme, puhuimme, puhuimme. Ja nauroimme. Yöllä katsoimme yhdessä Jukolan viestiä. Aamulla taas puhuimme, puhuimme, puhuimme. Ja nauroimme. Sunnuntai-iltana totesimme Nytin tarjoaman cavankin olevan jo kylmää, joten joimme pois.”

Samanikäinen mies oli kokenut yhtä positiiviset deitit:

”Meillä synkkasi ensi hetkestä. Yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, jopa yhteisiä tuttuja. … Nukuimme somasti yhdessä ja makoilimme koko seuraavan päivän aamiaista nauttien, torkkuen ja tarinoiden. Päivän päätteeksi pussailimme. ...”

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Helsinki, tuo pieni suuri pääkaupunkimme, part II

Tapasin viime viikolla ystäväni Sadun, ja kävimme läpi 24:sen sutinaa.

”Mä kirjoittelen tällä hetkellä vain yhden miehen kanssa”, Satu sanoi.
”Ai jaa, minkälaisen?”
”Se on semmonen talouspäällikkö. 37, asuu Vantaalla rivarissa.”
”Öö tota, mäkin olen kirjoitellut tässä muutaman viikon semmosen 37-vuotiaan talouspäällikön kanssa, joka asuu rivarissa Vantaalla. Mikä sen sun talouspäällikön nimi on?”
”Aki.”
”Niin tonkin.”
”Häh? Mut mähän kysyin sulta, että mikä sen talouspäällikön nimi on, jota sä tapailet, ja sä sanoit, että Antti!”
”Joo joo, mutta mulla on nyt kierroksessa kaksi talouspäällikköä, Antti ja Aki!”

Olimme viikkokausia kirjoitelleet saman miehen kanssa toisistamme tietämättä. Aki on siis bonarimies ja Antti herra nro kolmonen. Olin jo sopinut alustavasti tapaamisesta Akin eli bonarimiehen kanssa, joten päätimme, että minä tapaan hänet, ja Satu ilmoittaa miehelle vetäytyvänsä sattuneesta syystä ainakin toistaiseksi kirjoittelusta.

Kului muutama päivä, bonarimiehestä ei kuulunut mitään. Sitten hän ilmoitti kummallekin  tuntevansa itsensä idiootiksi ja totesi, ettei ole tästä johtuen kiinnostunut tapaamaan kumpaakaan meistä.

Lukijani epäilivät, että minulle ei kehity tunteita herra nro kolmosta kohtaan, kun pyöritän muutamaa miestä yhtä aikaa. No, nyt on sekin ongelma ratkaistu, kun bonarimies on poissa kuvioista :-)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Elämä on.

Tuskanhiki ja ahdistus alkaa hiljalleen helpottaa. Olen heivannut kaikki muut miehet numero kolmosta  lukuun ottamatta. Kolmonen on lähestulkoon kaikkea sitä, mitä olen etsinyt. Koulutettu, fiksu, mukava, huumorintajuinen, söpö, urheilullinen, hyvätapainen. Hän on ehdottomasti paras kandidaatti, mitä olen tähän mennessä sinkkuaikanani tavannut. Tässä on vain yksi ongelma. Minä en ole ihastunut häneen.
Aion tapailla häntä tästä huolimatta edelleen. Elättelen toiveita, että perhoset vatsanpohjassa heräävät, kun tutustun häneen paremmin. Olen deittaillut muutaman vuoden ja tavannut pääsääntöisesti juntteja, mielenvikaisia ja outoja, kuten pitkäaikaiset lukijani tietävät. Milloin seuraava helmi osuu kohdalleni? Vuoden päästä? Kahden? Viiden?

Ryhdyin tässä myös pohtimaan, että pelkäänkö alitajuisesti uutta suhdetta, ihastumista ja rakastumista, mikä estää minua kiinnostumasta kenestäkään miehestä riittävästi. Löydänkö heistä vikoja sen vuoksi, että tosiasiassa pelkään uutta suhdetta? Edellinen ero oli raastava ja siitä toipuminen kesti kaksi pitkää vuotta. En haluaisi kokea samaa uudestaan lähivuosina. Elämä on, vai miten se menikään..