perjantai 7. kesäkuuta 2013

Vuosipäivä

17.6.2012 kirjoitin seuraavaa:

…”Sain mieheltä todella kummallisen viestin toisten deittien päätteeksi. Miehellä on joko hieman kieroutunut huumorintaju tai vaihtoehtoisesti hän on ylimustasukkainen ja sairaalloisen omistushaluinen vaimonhakkaaja”… ”Olen pyöritellyt pitkin päivää pienessä mielessäni kauhuskenaarioita siitä, että mies on oikeasti kukkuu-osastoa, ja kohta huomaan, että hän pyörii kotitaloni ympärillä, räpläilee lukkoa ja yrittää päästä sisään asuntooni voidakseen kostaa minulle torjumisen tuottaman tuskan.”

”Parhaassa tapauksessa nauramme yhdessä vuosipäivänä kynttiläillallisen ääressä, että olen epäillyt kultamussukkaani sairaalloisen mustasukkaiseksi ja väkivaltaiseksi ja olen vieläpä raportoinut asiasta jo aikaa sitten suljetussa sinkkublogissakin.”

Kynttiläillallisen ääressä vietetty vuosipäivä on nyt takana päin, ja on aika laittaa tämä blogi pakettiin. Vielä syksyllä lupailin tuoreimmille lukijoilleni, että jatkan edelleen kirjoittamista keskittyen parisuhteen kommentointiin ironissävytteisesti. Huomasin kuitenkin, etten pysty kirjoittamaan minulle rakkaasta ihmisestä ja minulle tärkeästä suhteesta ironisella otteella, tai ylipäätään jakamaan suhteeni sisäisiä asioita julkisesti blogissa, joten kirjoittaminen loppui seinään. Toisaalta aikakin on rajallista nyt, kun sitä pitää jakaa toisen ihmisen kanssa :-)

Palasin kirjoittamaan jäähyväiset kaikille lukijoilleni: rakkautta, onnea ja ihanaa kesää kaikille! Kiitos hymyistä, naurahduksista, sympatioista ja kommenteista, joita olette ahkerasti jättäneet!

P.S. Hynttyyt yhteen –projektin veimme päätökseen tänä keväänä, ja asuinkustannuksetkin saimme jaettua molemmille sopivalla tavalla. Asuntooni on ilmestynyt kolme kappaletta sangen rumia Lundian hyllyjä (palautetta valmistajalle: me so not likey), vielä rumempi työpöytä varustettuna kookkaalla pöytätietokoneella sekä erinäisiä kasoja roinaa, vaatteita, kirjoja ja sälää. Yllättävän hyvin niiden kanssa pystyy elämään, kun suuntaa katseensa toisaalle ja sulkee Lundia-huoneen oven säännöllisin väliajoin ;-)