Sinkkuna pääsen (joudun?) paritusyritysten osaksi kiitettävän usein. Lähipiiri tuntuu ottavan parisuhdestatukseni tosissaan ja pohtii kuumeisesti, miten vältän vanhan piian kohtalon, saan kermakakkuhäät ja ikuisen onnen jonkun kunnollisen ja tunnollisen miehen kanssa.
Serkkuni on suunnitellut parittavani minut miehensä serkulle (sukulaisessa vara parempi) sekä seminaaripuhujalle, joka oli seminaarissa kertonut kevennyksenä tarinan siitä, miten oli lentokentällä tavannut elämänsä naisen, muttei uskaltanut sanoa tälle sanaakaan. Nainen jatkoi matkaansa omaan suuntaansa ja mies jäi miettimään miten tässä näin kävi.
Pohdimme, että hän saattaisi tarinansa perusteella arvostaa suoraa lähestymistapaa, sähköpostia: ”Sä et tiedä kuka mä olen, mutta lähtisitkö treffeille mun kanssa?” Carpe diem! Serkun piti kaivaa miehen yhteystiedot työsähköpostistaan marraskuussa – niitä odotellessa. (Yhteystietoja odottaessani mies ehtii todennäköisesti pariutua jonkun toisen kanssa, samoin serkun miehen serkku.)
Kuusikymppinen rouva oli kaavaillut minusta miniää itselleen. Sähköpostiin ilmestyi varovainen kysely, jossa hienovaraisesti tiedusteltiin, olenko sinkku ja jos, lähtisinkö sokkotreffeille. Tarkempi selvitys osoitti, että kyseessä oli rouvan oma poika, joka oli vastikään sinkkuuntunut. Sähköpostiin pelmahti vaikuttava ansioluettelo kuvan kera. Mies ei sen sijaan innostunut minusta, joten en päässyt deiteille asti. Positiivista potentiaalisessa suhteessa olisi ollut se, että ainakin olisin tullut hyvin toimeen anopin kanssa. Meillä on jopa sama harrastus, joten kahvipöydässäkin olisi riittänyt keskustelun aiheita.
Toisen serkkuni poikaystävällä on reippaasti kavereita. Kun olimme yhdessä kahvilla, serkku rupesi kyselemään mieheltä, olisiko hänellä kaveria, jonka kanssa voisin lähteä treffeille. ”Täytyy miettiä”, mies totesi. ”Kai sieltä nyt joku tolle löytyy, sullahan on 600 Facebook-kaveria!”, serkku huudahti. Ilmeisesti ei löytynyt, sillä en ole vieläkään päässyt treffeille.
Kaverini puolestaan on kierrättänyt minulle nettideittejä, joiden kanssa asiat eivät ole edenneet yhtä deittiä pidemmälle. Kyseiset miehet eivät siis ole olleet Hui kauhistus –osastoa pusakoineen ja kännykkävöineen vaan mukavia miehiä, joiden kanssa kemiat eivät yksinkertaisesti ole kohdanneet. Minäkään en tosin ole löytänyt heistä kemiaa enkä fysiikkaa sen puoleen – etsintä jatkuu siis edelleen.
Toinen kaverini on parittamassa minulle omaa, työkaverinsa järkkäämää sokkodeittiä. Mies oli kuulemma mukava, mutta liian lyhyt, ja voisi olla pituutensa puolesta sopivampi minulle. Se on senteistä kiinni! Joudun kuitenkin odottelemaan, että treffeistä on kulunut säädyllinen aika ennen kuin hän kehtaa kysyä mieheltä, olisiko tämä mahdollisesti kiinnostunut kaverista. (Epäilen, että saan odottaa pitkään.)
Kolmas kaverini lähetti kahvittelun jälkeen tekstarin, jossa totesi keksineensä kaveripiiristään minulle miehen, jonka kanssa voisin lähteä deiteille. Annoin hänelle sähköpostiosoitteeni ja ilmoitin, että mies voi laittaa siihen meilillä lisätietoja itsestään, ja voimme sen jälkeen mahdollisesti sopia tapaamisen. Odottelen tätä sähköpostia edelleen, mutta vastahan tässä on vuosi kulunut.
Seiskapäivää-mies saa kyseenalaisen kunnian olla toistaiseksi ainoa järjestetty sokkodeittini. And look how well that turned out! Ystävien ja sukulaisten paritusyritykset ovat hellyyttäviä, jos hieman ponnettomia, ja näyttääkin siltä, että jos jättäydyn avun varaan, tulen kuolemaan onnettomana ja yksin. Ehkä minusta tulee hieman vinksahtanut vanhus, joka vielä vanhainkodissakin istuu vuodesta toiseen tietokoneen edessä odottamassa sitä ainoaa ja oikeaa ja välillä soittelee sukulaisille, ovatko nämä muistuttaneet potentiaalista miestä lähettämään sähköpostia. ”Mites se Pauli, onko se vielä elossa ja jos, niin pääseekö se vielä tietokoneelle?”
torstai 29. joulukuuta 2011
perjantai 23. joulukuuta 2011
Mörkö sängyn alla
Joskus eteen tulee hetkiä, jolloin kaipaa rinnalleen toista ihmistä. Silloin, kun makaa raatona sängyn pohjalla ja kukaan ei tuo yöpöydälle kuumaa keittoa eikä lähde lämmittämään autoa lääkärireissua varten. Kun näkee über-onnellisen pariskunnan kuhertelevan ja katsovan toisiaan superrakastuneen näköisinä. Kun tekee lomasuunnitelmia seuraavaa kesälomaa varten ja pohtii, lähteäkö taas yksin reissuun.
Ja kun katsoo kauhuleffan ja joutuu sen jälkeen menemään yksin sänkyyn, tai kotona tapahtuu selittämättömiä asioita, jotka pyörivät päässä vielä senkin jälkeen, kun valot on sammutettu.
Kotonani asuu kummitus. Kummitus rakastaa Scandinavian Music Groupia, mutta inhoaa Chisua ja Queens of the Stone Agea. Uudehkot stereoni ovat ruvenneet käyttäytymään omituisesti. Kahden Chisun levyn kohdalla volyymi on laskenut itsestään lähes nollille noin 10 sekuntia sen jälkeen, kun olen laittanut cd:n sisään ja pistänyt sen soimaan. Sama tapahtui Queens of the Stone Agen kanssa. SMG:n kohdalla volat sen sijaan kohosivat itsestään lähes täysille. Kaikkina kertoina olen ollut kaukana stereoista, joko toisessa huoneessa tai vähintään muutaman metrin päässä. Spooky.
Ystäväni oli kylässä luonani, ja kerroin hänelle tarinaa stereoista. Hän puolestaan rupesi kertomaan juttua työkaveristaan, jonka vessa on pari kertaa vetänyt itse itsensä keskellä yötä. Pariskunta oli järkyttynyt ja pelästynyt sydänjuuriaan myöten ja he olivat asentaneet vessaan kameran, jonka tapahtumia he olivat jälkikäteen katsoneet videolta. Nauhalla näkyy omituinen varjo, joka ilmestyy yhtäkkiä vessan seinälle keskellä yötä sillä aikaa, kun pariskunta on nukkumassa. Edelleen spooky.
Kummitustarinoiden jälkeen rupesimme keskustelemaan kaikkien aikojen kamalimmista kauhuelokuvista. Hohto, Manaaja, Ring. Minulle Ring on ultimate-kauhukokemus, jonka jälkeen en saanut nukuttua pariin yöhön ollenkaan ja leffa kummitteli mielessä vielä viikon sen jälkeen, kun olin nähnyt sen. Olin tuolloin parisuhteessa ja katsoin leffan kotona eksäni kanssa. Yöllä makasin tikkujäykkänä sängyssä ja pelkäsin, että mustatukkainen noita ryömii esille sängyn alta ja lahtaa minut aivan kuten elokuvassa.
Vieressä makaavasta miehestä ei ollut apua. Pelkäsin, että hänkin muuttuu yön aikana demoniksi ja jos herätän hänet, kohtaan pimeässä kiiluvat silmät ja epämääräisen mörön, joka on ottanut poikaystäväni mielen ja ruumiin haltuunsa ja aikoo teurastaa minut sänkyyn. Yksin olisin tosin ollut vielä enemmän peloissani ja olisin luultavasti valvonut kuukauden putkeen tai vähintääkin nukkunut valot päällä ja puukko kädessä.
En ole katsonut kauhuleffoja sen jälkeen, kun erosin. Ajatus siitä, että menisin sydän pamppaillen kylmänhikisenä yksin nukkumaan, tuntuu ylitsepääsemättömältä. Nyt olen kuitenkin joutunut tahtomattani samaan olotilaan temppuilevien stereoiden ja ystävän kertoman kauhutarinan johdosta. Haluan sänkyyni jonkun leveäharteisen karpaasin, joka pitää möröt poissa ja takaa minulle sikeät yöunet. Pitäisi varmaan taas aktivoitua nettideittirintamalla. ”Etsitään rotevaa miestä, joka ei pelkää yliluonnollisia ilmiöitä ja on valmis muuttamaan yhteen nopealla aikataululla.”
Joulun aikaan kodissani vierailee toivottavasti satu- ja muista mielikuvitusolennoista vain joulupukki, jonka toivotan lämpimästi tervetulleeksi. (En kuitenkaan yöaikaan.)
Toivotan kaikille lukijoille iloista ja rakkaudentäyteistä joulua tämän ihanaäänisen ja söpön miehen välityksellä!
Ja kun katsoo kauhuleffan ja joutuu sen jälkeen menemään yksin sänkyyn, tai kotona tapahtuu selittämättömiä asioita, jotka pyörivät päässä vielä senkin jälkeen, kun valot on sammutettu.
Kotonani asuu kummitus. Kummitus rakastaa Scandinavian Music Groupia, mutta inhoaa Chisua ja Queens of the Stone Agea. Uudehkot stereoni ovat ruvenneet käyttäytymään omituisesti. Kahden Chisun levyn kohdalla volyymi on laskenut itsestään lähes nollille noin 10 sekuntia sen jälkeen, kun olen laittanut cd:n sisään ja pistänyt sen soimaan. Sama tapahtui Queens of the Stone Agen kanssa. SMG:n kohdalla volat sen sijaan kohosivat itsestään lähes täysille. Kaikkina kertoina olen ollut kaukana stereoista, joko toisessa huoneessa tai vähintään muutaman metrin päässä. Spooky.
Ystäväni oli kylässä luonani, ja kerroin hänelle tarinaa stereoista. Hän puolestaan rupesi kertomaan juttua työkaveristaan, jonka vessa on pari kertaa vetänyt itse itsensä keskellä yötä. Pariskunta oli järkyttynyt ja pelästynyt sydänjuuriaan myöten ja he olivat asentaneet vessaan kameran, jonka tapahtumia he olivat jälkikäteen katsoneet videolta. Nauhalla näkyy omituinen varjo, joka ilmestyy yhtäkkiä vessan seinälle keskellä yötä sillä aikaa, kun pariskunta on nukkumassa. Edelleen spooky.
Kummitustarinoiden jälkeen rupesimme keskustelemaan kaikkien aikojen kamalimmista kauhuelokuvista. Hohto, Manaaja, Ring. Minulle Ring on ultimate-kauhukokemus, jonka jälkeen en saanut nukuttua pariin yöhön ollenkaan ja leffa kummitteli mielessä vielä viikon sen jälkeen, kun olin nähnyt sen. Olin tuolloin parisuhteessa ja katsoin leffan kotona eksäni kanssa. Yöllä makasin tikkujäykkänä sängyssä ja pelkäsin, että mustatukkainen noita ryömii esille sängyn alta ja lahtaa minut aivan kuten elokuvassa.
Vieressä makaavasta miehestä ei ollut apua. Pelkäsin, että hänkin muuttuu yön aikana demoniksi ja jos herätän hänet, kohtaan pimeässä kiiluvat silmät ja epämääräisen mörön, joka on ottanut poikaystäväni mielen ja ruumiin haltuunsa ja aikoo teurastaa minut sänkyyn. Yksin olisin tosin ollut vielä enemmän peloissani ja olisin luultavasti valvonut kuukauden putkeen tai vähintääkin nukkunut valot päällä ja puukko kädessä.
En ole katsonut kauhuleffoja sen jälkeen, kun erosin. Ajatus siitä, että menisin sydän pamppaillen kylmänhikisenä yksin nukkumaan, tuntuu ylitsepääsemättömältä. Nyt olen kuitenkin joutunut tahtomattani samaan olotilaan temppuilevien stereoiden ja ystävän kertoman kauhutarinan johdosta. Haluan sänkyyni jonkun leveäharteisen karpaasin, joka pitää möröt poissa ja takaa minulle sikeät yöunet. Pitäisi varmaan taas aktivoitua nettideittirintamalla. ”Etsitään rotevaa miestä, joka ei pelkää yliluonnollisia ilmiöitä ja on valmis muuttamaan yhteen nopealla aikataululla.”
Joulun aikaan kodissani vierailee toivottavasti satu- ja muista mielikuvitusolennoista vain joulupukki, jonka toivotan lämpimästi tervetulleeksi. (En kuitenkaan yöaikaan.)
Toivotan kaikille lukijoille iloista ja rakkaudentäyteistä joulua tämän ihanaäänisen ja söpön miehen välityksellä!
maanantai 19. joulukuuta 2011
Sweet Harmony
Missä sinä olit, kun tämä biisi tuli tiuhaan eetteristä? Minä olin yläasteen limudiskossa. Illan viimeiset hitaat, jännitys vatsanpohjassa, rinnakkaisluokan pojan kädet vyötäröllä - ah! Oi aikoja, oi tapoja :)
torstai 15. joulukuuta 2011
Nirsot, koulutetut naiset tärvelevät parisuhdemarkkinat
Timo Soini sunnuntain 11.12.11 Hesarissa: ”Mies voi naida alempaa, insinööri nai sairaanhoitajan, mutta harvemmin toisin päin.”
Jännittävä kommentti presidenttiehdokkaan ja puolueen puheenjohtajan suusta. Jäin pohtimaan, millä tavalla sairaanhoitaja on ”alempi” insinööriin nähden. Molemmillahan on ammattikorkeakoulututkinto. Insinööriksi opiskelevien olisi tarkoitus valmistua neljässä vuodessa, erikoissairaanhoitajan koulutus sen sijaan kestää 4,5 vuotta. Ehkä alemmuudella viitataankin palkkaan; insinööri voi tienata keskimäärin 2-3 kertaa enemmän kuin sairaanhoitaja, jonka työtä yhteiskunta ei ilmeisesti arvosta sen vertaa, että raskaasta ja arvokkaasta työstä maksettaisiin koulutusta ja työn vaativuustasoa vastaavaa palkkaa.
Olisihan hyväpalkkainen insinöörimies hoitsulle kuin hoitsulle lottovoitto. Kukapa ei haluaisi miestä, jonka sosiaaliset taidot ovat kastemadon luokkaa ja jolla on yllään kulunut neulepaita liian lyhyine hihoineen sekä housut, joiden polvipusseista voisi tehdä purjeen suurempaankin veneeseen. Hiukset, jotka on leikattu pyöräilykypärän kanssa (mitä sitä suotta päästä pois ottamaan, siinä säästää aikaakin) ja ryhti sekä olemus, jotka muistuttavat lähinnä olmia atleettisen uroksen sijasta. Näin esimerkinomaisesti siis. Peräkammarissa on tunnelmaa! (Sori insinöörit. Tunnen poikkeuksiakin, mutta esimerkiksi nettideittipalstoilla insinöörimiesten tarjonta on pääsääntöisesti tuota luokkaa. Hoitsut äkkiä nettiin, siellä se pikavoitto odottaa!)
Onneksi Soini, valtiotieteiden maisteri, ei ole itse valikoinut lääkärivaimoaan koulutuksen ja yhteiskunnallisen aseman perusteella. Epäilemättä alttarille olisi voinut päätyä myös suurtalouskeittäjä, torikauppias tai laivasiivooja. Not.
Soini jatkaa: ”Kalevi saa olla aika hyvä bussikuski, jos kauppatieteen maisterinainen sen ottaa”. Sanoisin, että Irmakin saa olla aika hyvä K-kaupan kassa, että oikeustieteiden kandi sen ottaa. Koulutus tuntuu olevan kriteeri myös monelle akateemiselle miehelle – tiedänpä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita miehiä, joille esimerkiksi alemman korkeakoulututkinnon suorittanut nainen ei kelpaa, vaikka molemmilla onkin akateeminen koulutus. Maisteri sen olla pitää!
Soinin möläytys poiki Maikkarin nettisivuille artikkelin, jossa todetaan seuraavaa: ”Miesten kohdalla ulkonäkö voi kompensoida koulutusta eli korkeasti koulutettu mies voi ottaa puolisokseen kouluttamattoman naisen, kunhan nainen on hyvännäköinen, kertoo Kontula. Naisten kohdalla tilanne on toinen. Korkeasti koulutettu nainen ei voi ottaa pelkästään hyvännäköistä miestä, sillä jo sosiaalinen verkosto paheksuisi asiaa.”
Saanen olla eri mieltä. Itse en ainakaan ole valitsemassa miestä sillä perusteella, mitä kaverini hänestä ajattelevat. Minua ei myöskään kiinnosta, mikä koulutustausta kavereiden miehillä on. Toisekseen uskoisin, että valitsemani mies kelpaa heille, kunhan he tulevat hänen kanssaan toimeen ja kunhan mies kohtelee minua hyvin. Pettäjäsika saisi osakseen paheksuntaa, duunari ei. Taannoisella illallisella taisin jopa itse saada osakseni kulman alta luotuja katseita, kun totesin, etten aio pariutua duunarin kanssa. Pöytäseurueeseen kuului naisia, joilla kaikilla on vähintään amk-tasoinen koulutus.
Artikkelissa todetaan myös seuraavaa: ”…koulutetuille naisille ei kelpaa kouluttamaton mies. Lisäksi naiset ovat opiskelun perässä muuttaneet kaupunkiin ja miehet jääneet maalle. Koulutetuille miehille sen sijaan kelpaa myös kouluttamaton nainen, kunhan nainen on hyvännäköinen.”
Ehkä tämä on minun tulkintani, mutta artikkelin henki tuntuu olevan naisia tuomitseva (hyi hyi, kun et ota bussikuski-Peraa sohvallesi, Pera jää nyt ihan yksin ja niin jäät sinäkin!), kun puolestaan on ihan ookoo, että Risto, KTM, kelpuuttaa rinnalleen siivooja-Irinan, kunhan tämä täyttää Riston ulkonäkökriteerit. Ulkonäkö on ilmeisesti ylevämpi pariutumiskriteeri kuin kumppanin valikoiminen koulutuksen perusteella.
Ei koulutuskaan kaikkea ratkaise. Tiedän korkeasti koulutettuja ihmisiä, joiden ÄO tuntuu olevan samaa luokkaa kuin simpanssilla ja joita kuunnellessa ei voi olla miettimättä, millä tiedoilla ja taidoilla gradu ja tutkinto on väännetty kasaan. Muun muassa miehen, jonka tapasin taannoisissa pikkujouluissa ja josta raportoin täälläkin. Hän täytti päällisin puolin kriteerini – söpö, pitkä ja koulutettu – mutta olikin silkkoa sisältä. Tunnen useita "duunareita", jotka ovat sata kertaa häntä filmaattisempia.
Lopuksi pohdin vielä, millä perusteella ihmiset tuomitsevat muiden pariutumiskriteerit. Tunnetko ihmisen, jolla ei olisi tulevalle kumppanille mitään odotuksia tai toiveita? Puoliso saa olla minkä näköinen ja kokoinen tahansa, mistä tahansa yhteiskuntaluokasta ja millä tahansa keskustelutaidoilla, älyllä, käytöstavoilla ja sosiaalisilla taidoilla varustettu? Ja kun niitä kriteereitä on itse kullakin, millä oikeudella me muut niitä tuomitsemme?
Jännittävä kommentti presidenttiehdokkaan ja puolueen puheenjohtajan suusta. Jäin pohtimaan, millä tavalla sairaanhoitaja on ”alempi” insinööriin nähden. Molemmillahan on ammattikorkeakoulututkinto. Insinööriksi opiskelevien olisi tarkoitus valmistua neljässä vuodessa, erikoissairaanhoitajan koulutus sen sijaan kestää 4,5 vuotta. Ehkä alemmuudella viitataankin palkkaan; insinööri voi tienata keskimäärin 2-3 kertaa enemmän kuin sairaanhoitaja, jonka työtä yhteiskunta ei ilmeisesti arvosta sen vertaa, että raskaasta ja arvokkaasta työstä maksettaisiin koulutusta ja työn vaativuustasoa vastaavaa palkkaa.
Olisihan hyväpalkkainen insinöörimies hoitsulle kuin hoitsulle lottovoitto. Kukapa ei haluaisi miestä, jonka sosiaaliset taidot ovat kastemadon luokkaa ja jolla on yllään kulunut neulepaita liian lyhyine hihoineen sekä housut, joiden polvipusseista voisi tehdä purjeen suurempaankin veneeseen. Hiukset, jotka on leikattu pyöräilykypärän kanssa (mitä sitä suotta päästä pois ottamaan, siinä säästää aikaakin) ja ryhti sekä olemus, jotka muistuttavat lähinnä olmia atleettisen uroksen sijasta. Näin esimerkinomaisesti siis. Peräkammarissa on tunnelmaa! (Sori insinöörit. Tunnen poikkeuksiakin, mutta esimerkiksi nettideittipalstoilla insinöörimiesten tarjonta on pääsääntöisesti tuota luokkaa. Hoitsut äkkiä nettiin, siellä se pikavoitto odottaa!)
Onneksi Soini, valtiotieteiden maisteri, ei ole itse valikoinut lääkärivaimoaan koulutuksen ja yhteiskunnallisen aseman perusteella. Epäilemättä alttarille olisi voinut päätyä myös suurtalouskeittäjä, torikauppias tai laivasiivooja. Not.
Soini jatkaa: ”Kalevi saa olla aika hyvä bussikuski, jos kauppatieteen maisterinainen sen ottaa”. Sanoisin, että Irmakin saa olla aika hyvä K-kaupan kassa, että oikeustieteiden kandi sen ottaa. Koulutus tuntuu olevan kriteeri myös monelle akateemiselle miehelle – tiedänpä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita miehiä, joille esimerkiksi alemman korkeakoulututkinnon suorittanut nainen ei kelpaa, vaikka molemmilla onkin akateeminen koulutus. Maisteri sen olla pitää!
Soinin möläytys poiki Maikkarin nettisivuille artikkelin, jossa todetaan seuraavaa: ”Miesten kohdalla ulkonäkö voi kompensoida koulutusta eli korkeasti koulutettu mies voi ottaa puolisokseen kouluttamattoman naisen, kunhan nainen on hyvännäköinen, kertoo Kontula. Naisten kohdalla tilanne on toinen. Korkeasti koulutettu nainen ei voi ottaa pelkästään hyvännäköistä miestä, sillä jo sosiaalinen verkosto paheksuisi asiaa.”
Saanen olla eri mieltä. Itse en ainakaan ole valitsemassa miestä sillä perusteella, mitä kaverini hänestä ajattelevat. Minua ei myöskään kiinnosta, mikä koulutustausta kavereiden miehillä on. Toisekseen uskoisin, että valitsemani mies kelpaa heille, kunhan he tulevat hänen kanssaan toimeen ja kunhan mies kohtelee minua hyvin. Pettäjäsika saisi osakseen paheksuntaa, duunari ei. Taannoisella illallisella taisin jopa itse saada osakseni kulman alta luotuja katseita, kun totesin, etten aio pariutua duunarin kanssa. Pöytäseurueeseen kuului naisia, joilla kaikilla on vähintään amk-tasoinen koulutus.
Artikkelissa todetaan myös seuraavaa: ”…koulutetuille naisille ei kelpaa kouluttamaton mies. Lisäksi naiset ovat opiskelun perässä muuttaneet kaupunkiin ja miehet jääneet maalle. Koulutetuille miehille sen sijaan kelpaa myös kouluttamaton nainen, kunhan nainen on hyvännäköinen.”
Ehkä tämä on minun tulkintani, mutta artikkelin henki tuntuu olevan naisia tuomitseva (hyi hyi, kun et ota bussikuski-Peraa sohvallesi, Pera jää nyt ihan yksin ja niin jäät sinäkin!), kun puolestaan on ihan ookoo, että Risto, KTM, kelpuuttaa rinnalleen siivooja-Irinan, kunhan tämä täyttää Riston ulkonäkökriteerit. Ulkonäkö on ilmeisesti ylevämpi pariutumiskriteeri kuin kumppanin valikoiminen koulutuksen perusteella.
Ei koulutuskaan kaikkea ratkaise. Tiedän korkeasti koulutettuja ihmisiä, joiden ÄO tuntuu olevan samaa luokkaa kuin simpanssilla ja joita kuunnellessa ei voi olla miettimättä, millä tiedoilla ja taidoilla gradu ja tutkinto on väännetty kasaan. Muun muassa miehen, jonka tapasin taannoisissa pikkujouluissa ja josta raportoin täälläkin. Hän täytti päällisin puolin kriteerini – söpö, pitkä ja koulutettu – mutta olikin silkkoa sisältä. Tunnen useita "duunareita", jotka ovat sata kertaa häntä filmaattisempia.
Lopuksi pohdin vielä, millä perusteella ihmiset tuomitsevat muiden pariutumiskriteerit. Tunnetko ihmisen, jolla ei olisi tulevalle kumppanille mitään odotuksia tai toiveita? Puoliso saa olla minkä näköinen ja kokoinen tahansa, mistä tahansa yhteiskuntaluokasta ja millä tahansa keskustelutaidoilla, älyllä, käytöstavoilla ja sosiaalisilla taidoilla varustettu? Ja kun niitä kriteereitä on itse kullakin, millä oikeudella me muut niitä tuomitsemme?
maanantai 12. joulukuuta 2011
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Nainen: näin pääset eroon sinkkustatuksestasi puolessa vuodessa
Olen koko ajan kuvitellut, etten ole tavannut elämäni miestä, koska eteeni on sattunut vääränlaisia ihmisiä. Ihmisiä, joiden kanssa kemiat eivät ole syystä tai toisesta kohdanneet, jotka eivät ole vieneet jalkoja altani, joiden kanssa minulla ei ole löytynyt yhteisiä keskustelunaiheita tai kiinnostuksen kohteita. Miehiä, joilla on ollut huonot käytöstavat, puutteelliset sosiaaliset taidot ja vaatteet, jotka ehkä saisivat kuudenkympin ja kuoleman välissä olevan leskirouvan kosteaksi, mutta karkottavat tehokkaasti kolmekymppiset naiset. Miten väärässä olenkaan ollut!
Ongelmien (koska ongelmahan sinkku-status on) taustalla on arvostettu ja kansainvälisesti laajalle levinnyt suomalainen keksintö, tekstiviesti. Olen mennyt tekemään sen peruuttamattoman virheen, että viimeisen neljän vuoden aikana olen treffien jälkeen lähettänyt oma-aloitteisesti kahdelle miehelle viestin, jossa olen kiitellyt tapaamisesta ja kysynyt kiinnostusta uuteen tapaamiseen. Auts. Nämä kaksi viestiä ovat aiheuttaneet huonon karman, josta kärsin edelleen.
Tietämättäni olen samalla tappanut miehen saalistusvietin. Mies on pudottanut keihään kädestään ensimmäisen piippauksen jälkeen ja suunnannut mielenkiintonsa muualle. Tuunaamaansa autoon, huurteiseen kaljapulloon, jääkiekko-otteluun tai toiseen naaraaseen, joka tajuaa olla olematta yhtä tyrkky kuin minä. Sain palautetta aiheeseen liittyen anonyymiltä lukijalta, joka kauhisteli tekojani They’re starting to die on us –kirjoitukseni kommenteissa. Syyttävä sormi osoitti minua sanoen ”Sä oot s i n k k u ja se on ihan sun omaa syytäs”. Ei ihme, että se äitikin meni kuolemaan, kun uskaltauduin lähestymään miestä oma-aloitteisesti. Sai varmaan sydärin, raukka.
Happily ever after? Muista noudattaa sääntöjä, että pääset maaliin asti. (Kuva: filmreference.com)
Tästä intoutuneena päädyin kirjoittamaan kattavan ja toivon mukaan myös toimivan ohjeistuksen naisille siitä, miten miesten kanssa käyttäydytään. Rahat takaisin, jos ei toimi! Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä. Unohtakaa tekstarit ja puhelinsoitot ja antakaa miehen viedä!
Ongelmien (koska ongelmahan sinkku-status on) taustalla on arvostettu ja kansainvälisesti laajalle levinnyt suomalainen keksintö, tekstiviesti. Olen mennyt tekemään sen peruuttamattoman virheen, että viimeisen neljän vuoden aikana olen treffien jälkeen lähettänyt oma-aloitteisesti kahdelle miehelle viestin, jossa olen kiitellyt tapaamisesta ja kysynyt kiinnostusta uuteen tapaamiseen. Auts. Nämä kaksi viestiä ovat aiheuttaneet huonon karman, josta kärsin edelleen.
Tietämättäni olen samalla tappanut miehen saalistusvietin. Mies on pudottanut keihään kädestään ensimmäisen piippauksen jälkeen ja suunnannut mielenkiintonsa muualle. Tuunaamaansa autoon, huurteiseen kaljapulloon, jääkiekko-otteluun tai toiseen naaraaseen, joka tajuaa olla olematta yhtä tyrkky kuin minä. Sain palautetta aiheeseen liittyen anonyymiltä lukijalta, joka kauhisteli tekojani They’re starting to die on us –kirjoitukseni kommenteissa. Syyttävä sormi osoitti minua sanoen ”Sä oot s i n k k u ja se on ihan sun omaa syytäs”. Ei ihme, että se äitikin meni kuolemaan, kun uskaltauduin lähestymään miestä oma-aloitteisesti. Sai varmaan sydärin, raukka.
Happily ever after? Muista noudattaa sääntöjä, että pääset maaliin asti. (Kuva: filmreference.com)
Tästä intoutuneena päädyin kirjoittamaan kattavan ja toivon mukaan myös toimivan ohjeistuksen naisille siitä, miten miesten kanssa käyttäydytään. Rahat takaisin, jos ei toimi! Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä. Unohtakaa tekstarit ja puhelinsoitot ja antakaa miehen viedä!
- Älä ikinä, koskaan ota mieheen yhteyttä treffien jälkeen. Miehen saalistusvietti kuolee välittömästi etkä koskaan pääse uusille deiteille hänen kanssaan.
- Jos mies lähestyy sinua treffien jälkeen tekstarilla tai puhelinsoitolla, älä vastaa heti. Pidä muutaman päivän radiohiljaisuus ja lähetä sen jälkeen niukkasanainen vastaus, jossa pahoittelet kiireitäsi. Älä kuitenkaan anna miehelle sellaista kuvaa, että olisit kiinnostunut hänestä. Hän saa luvan metsästää sinua ennen kuin pääsee maaliin asti. Hän palaa kyllä asiaan, jos on tarpeeksi kiinnostunut.
- Jos mies yrittää tavoitella sinua useamman kerran, voit vastata kolmanteen puheluun tai tekstiviestiin. Näin et ole liian tyrkky.
- Voit varmuuden vuoksi tallentaa kaikki tapaamasi miehet älä vastaa –osastoon. Näin muistat olla vastaamatta, kun puhelin soi.
- Jos mies lähestyy sinua baarissa/kaupan kassajonossa/harrastuspiirissä, leiki vaikeasti tavoiteltavaa. Anna yksitavuisia vastauksia kysymyksiin ja anna hänen ymmärtää, ettei sinua voisi vähempää kiinnostaa. Muljauttele silmiäsi ja näytä kyllästyneeltä. Miehen saalistusvietti herää ja hän jatkaa piirittämistäsi takuuvarmasti, jos on aidosti kiinnostunut sinusta. Jos hän kyllästyy ja lähtee tiehensä, hän ei alun perinkään ollut järin innostunut, kunhan vain kokeili keihäänkärkensä terävyyttä huvin vuoksi.
- Älä koskaan lähesty miehiä itse. Baarissa voit luoda nopean silmäyksen ympärillesi, mutta älä jää tuijottelemaan ketään silmiin puhumattakaan siitä, että kävelisit miehen luokse ja avaisit suusi. Miehen on päästävä saalistamaan myös urbaanissa kaupunkiympäristössä. Ihminen on vastikään oppinut kävelemään kahdella jalalla, ja vanhat tavat eivät unohdu hetkessä.
- Mikäli olette päässeet ensideiteiltä pidemmälle eli tapailuun asti, älä tee sitä virhettä, että heittäytyisit aloitekykyiseksi. Mies on se, joka ottaa yhteyttä ja soittaa, jos on soittaakseen. Jos hän ei soita, hän ei ole kiinnostunut sinusta. Sinun on turha lähetellä perään tekstareita, joissa kyselet, mitä kivaa voisitte tehdä yhdessä ensi viikolla. Unohda hänet ja keskity viileän ulkokuoresi ylläpitämiseen muita, potentiaalisempia uroita varten.
- On ihan ok myöhästyä treffeiltä. Kun sinua ei näy eikä kuulu, mies saa syyn soitella perääsi. Punaiset liivit ylle, lippaat täyteen ja jahti jatkuu.
- Anna miehen ymmärtää, että tapailet myös muita. Näin et ainoastaan laukaise saalistusviettiä vaan myös kilpailuvietin, joka – kuten tiedämme – on yksi miehen voimakkaimmista vieteistä seksuaalivietin lisäksi. Kun olette ulkona, voit hienovaraisesti flirttailla muiden kanssa ja antaa hänen ymmärtää, että hän joutuu tekemään töitä eteesi. Jos hän on tosimies, pieni gorilla hänen sisällään herää, takoo rintaansa ja örisee ääneen. Hän haluaa olla se uros, joka pääsee parittelemaan kanssasi.
- Voit ryhtyä aloitekykyiseksi vasta, kun suhteenne on virallistettu. Jos haluat naimisiin asti, suosittelen odottamaan kihlausta ennen kuin luovut yllä mainituista deittisäännöistä. Näin varmistat sen, että miehen mielenkiinto ja saalistajan vaistot pysyvät vireinä alttarille asti. Sen jälkeen voit relata.
(Kuva: evolutionfairytale.com)
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Pikkujoulut part II
Tapasin eilisissä pikkujouluissa miehen. Hän oli pitkä, tumma ja ehdottoman söpö. Illan kuluessa hakeuduin hänen seuraansa ja totesin, että meiltä löytyy yhteisiä keskustelunaiheita. Menimme tanssilattialle porukalla. Jossakin vaiheessa tuttu väki ympäriltämme kaikkosi takaisin pöytään, ja jäimme lattialle kahdestaan.
Tuijottelimme toisiamme silmiin. Hän siirtyi lähemmäs ja olisi ehkä minuutin sisällä suudellut minua. Panikoin ja ehdotin, että menisimme takaisin muiden seuraan.
Jäimme seisomaan vähän matkan päähän muusta seurueesta. Juttelimme niitä näitä. Mies oli melko humalassa ja hieman pihalla. Tai ehkä enemmänkin. Ei mikään penaalin terävin kynä, valitettavasti. Keskustelu takkusi, koska hän ei tuntunut ymmärtävän sanaakaan siitä, mitä puhuin hänelle. Hän kyseli samoja asioita uudestaan ja uudestaan, minä puolestani toistin itseäni papukaijana.
Yhteinen tuttavamme tuli keskeyttämään meidät ja ilmoitti lähtevänsä kotiin. Mietin kaksi kertaa ja totesin, että mies ei tuntunut enää niin houkuttelevalta kuin alkuillasta. Ihan kaikkea ei saa anteeksi kauniilla kasvoillakaan. Ihmettelin, millä avuilla hän oli suorittanut korkeakoulututkintonsa, kun arkinen keskustelukin tuntui tuottavan ongelmia aivokapasiteetille.
Narikkajonossa kysyin yhteiseltä tuttavaltamme, onko mies sinkku. Sormustilanteen olin tarkistanut jo alkuillasta. Nimetön oli tyhjä ja kutsuva.
”Joo ei. Sillä on tyttöystävä Turussa.”
Tulihan sekin tarkistettua. Pikkujoulut <3
Tuijottelimme toisiamme silmiin. Hän siirtyi lähemmäs ja olisi ehkä minuutin sisällä suudellut minua. Panikoin ja ehdotin, että menisimme takaisin muiden seuraan.
Jäimme seisomaan vähän matkan päähän muusta seurueesta. Juttelimme niitä näitä. Mies oli melko humalassa ja hieman pihalla. Tai ehkä enemmänkin. Ei mikään penaalin terävin kynä, valitettavasti. Keskustelu takkusi, koska hän ei tuntunut ymmärtävän sanaakaan siitä, mitä puhuin hänelle. Hän kyseli samoja asioita uudestaan ja uudestaan, minä puolestani toistin itseäni papukaijana.
Yhteinen tuttavamme tuli keskeyttämään meidät ja ilmoitti lähtevänsä kotiin. Mietin kaksi kertaa ja totesin, että mies ei tuntunut enää niin houkuttelevalta kuin alkuillasta. Ihan kaikkea ei saa anteeksi kauniilla kasvoillakaan. Ihmettelin, millä avuilla hän oli suorittanut korkeakoulututkintonsa, kun arkinen keskustelukin tuntui tuottavan ongelmia aivokapasiteetille.
Narikkajonossa kysyin yhteiseltä tuttavaltamme, onko mies sinkku. Sormustilanteen olin tarkistanut jo alkuillasta. Nimetön oli tyhjä ja kutsuva.
”Joo ei. Sillä on tyttöystävä Turussa.”
Tulihan sekin tarkistettua. Pikkujoulut <3
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Pikkujoulut
Pikkujouluissa yrityksen koko henkilökunta virkistäytyy, viettää yhdessä aikaa ja nostattaa yhteishenkeä sekä työpaikan ilmapiiriä. Pikkujouluissa työnantaja palkitsee työntekijät koko vuoden kestäneestä työrupeamasta ja hyvin tehdystä työstä. Kaikilla on hauskaa.
Tai sitten ei.
Firman pikkujouluissa voi panna kirjanpito-osaston Tarjaa, pussailla varaston Vesaa ja kähmiä tuotekehitysosaston Mirjaa takapuolesta tanssilattialla. Ilta alkaa yhteisellä ravintolaillallisella, jolla juodaan viinaa kuin sienet, kun työnantaja kerrankin tarjoaa. Kuka sitä nyt lasiin sylkisi! Sitä paitsi on hyvä nollata tilanne vuoden uurastuksen jälkeen. Illallisen päätyttyä poistutaan jatkoille sepalus auki ja ripsarit poskilla. Karin kanssa onkin ollut pientä silmäpeliä viime vuodet, ja nyt on hyvä sauma kouraista sitä sepaluksesta, kun se pullottaa niin kivasti! Mieskin on kotona jo nukkumassa lasten kanssa eikä se saa koskaan tietää. Sitä paitsi se on pihtari.
Kuulostaako tutulta?
Case-esimerkki 1: Päätän loppuillasta lähteä kotiin ja hyppään taksiin. Yhtäkkiä huomaan saaneeni seuraa. Perheellinen mies, joka asuu täysin vastakkaisessa suunnassa, istuu samassa taksissa kanssani.
”Öö, mitä sä täällä teet?”
”No mä lähdin saattamaan sua!”
”Aijaa..?”
”Niin, kun mä oon nyt tajunnut, miten kiva sä oot. Mä haluisin päästä lähemmäs sua. Miten se onnistuu?”
”Öööö..?”
”Hitto, kun olisin vähän nuorempi ja vapaa. Voi hittojen hitto.”
Samana viikonloppuna on isänpäivä. Mies päivittää Facebookiin, miten onnellinen on, kun vaimo ja lapset tuovat aamupalaa sänkyyn. Vielä toissapäivänä hän oli kovin pahoillaan siitä, että on perheellinen ja varattu.
Case-esimerkki 2: Perheellinen mies pussaa minua suulle.
Case-esimerkki 3: Kihloissa oleva mies hiplaa jalkaani. ”Voi että sä oot ihana.”
Case-esimerkki 4: Naimisissa oleva mies saa itkuraivarit, kun viihdyn toisen miespuolisen kollegan seurassa paremmin kuin hänen. Hän vittuilee meille koko loppuillan.
Case-esimerkki 5: Kaksi perheellistä johtajaa – kutsuttakoon heitä vaikka Irmaksi ja Pauliksi - ottaa tavakseen paneskella keskenään firman juhlissa. He muun muassa hiipivät Irman raskaana olevan huonekaverin viereen panemaan – aivan kuin tämä ei selvin päin ollessaan heräisi siihen, että joku tulee huoneeseen ja ryhtyy kahistelemaan lakanoiden välissä viereisessä sängyssä. Seuraavana vuonna he lukitsevat Paulin huonekaverin koko yöksi ulos hotellihuoneesta ja vetäytyvät sinne harrastamaan seksiä.
Case-esimerkki 6: Naimisissa oleva kolmekymppinen nainen lähentelee lähes kaikkia miehiä jatkoilla.
Case-esimerkki 7: Nipin napin parikymppisen poikaystäväni syliin änkeää firman pikkujouluissa kolmekymppinen nainen, joka yrittää iskeä häntä koko illan täysin tietoisena siitä, että mies on parisuhteessa.
Case-esimerkki 8: Perheellinen yrittäjämies raahaa kaikkiin firman tilaisuuksiin mukaan naispuolisen työntekijänsä. (Sivuhuomautus: Nainen näyttää ihan McGarmiwalta. Sillä erotuksella, että hänellä ei ole mustaa suippoa hattua. Musta pitkä samettimekko, höyhenpuuhka sekä Tylypahka-henkinen kampaus kuitenkin löytyy.) Yöpymistä edellyttävissä tapahtumissa ”salapari” ottaa reippaasti ja salailematta yhteisen hotellihuoneen. Ihanan häveliästä ja hienotunteista. Tai ehkä kuitenkin enemmän vaivaannuttavaa.
Hauskaa pikkujouluaikaa itse kullekin!
Tai sitten ei.
Firman pikkujouluissa voi panna kirjanpito-osaston Tarjaa, pussailla varaston Vesaa ja kähmiä tuotekehitysosaston Mirjaa takapuolesta tanssilattialla. Ilta alkaa yhteisellä ravintolaillallisella, jolla juodaan viinaa kuin sienet, kun työnantaja kerrankin tarjoaa. Kuka sitä nyt lasiin sylkisi! Sitä paitsi on hyvä nollata tilanne vuoden uurastuksen jälkeen. Illallisen päätyttyä poistutaan jatkoille sepalus auki ja ripsarit poskilla. Karin kanssa onkin ollut pientä silmäpeliä viime vuodet, ja nyt on hyvä sauma kouraista sitä sepaluksesta, kun se pullottaa niin kivasti! Mieskin on kotona jo nukkumassa lasten kanssa eikä se saa koskaan tietää. Sitä paitsi se on pihtari.
Kuulostaako tutulta?
Case-esimerkki 1: Päätän loppuillasta lähteä kotiin ja hyppään taksiin. Yhtäkkiä huomaan saaneeni seuraa. Perheellinen mies, joka asuu täysin vastakkaisessa suunnassa, istuu samassa taksissa kanssani.
”Öö, mitä sä täällä teet?”
”No mä lähdin saattamaan sua!”
”Aijaa..?”
”Niin, kun mä oon nyt tajunnut, miten kiva sä oot. Mä haluisin päästä lähemmäs sua. Miten se onnistuu?”
”Öööö..?”
”Hitto, kun olisin vähän nuorempi ja vapaa. Voi hittojen hitto.”
Samana viikonloppuna on isänpäivä. Mies päivittää Facebookiin, miten onnellinen on, kun vaimo ja lapset tuovat aamupalaa sänkyyn. Vielä toissapäivänä hän oli kovin pahoillaan siitä, että on perheellinen ja varattu.
Case-esimerkki 2: Perheellinen mies pussaa minua suulle.
Case-esimerkki 3: Kihloissa oleva mies hiplaa jalkaani. ”Voi että sä oot ihana.”
Case-esimerkki 4: Naimisissa oleva mies saa itkuraivarit, kun viihdyn toisen miespuolisen kollegan seurassa paremmin kuin hänen. Hän vittuilee meille koko loppuillan.
Case-esimerkki 5: Kaksi perheellistä johtajaa – kutsuttakoon heitä vaikka Irmaksi ja Pauliksi - ottaa tavakseen paneskella keskenään firman juhlissa. He muun muassa hiipivät Irman raskaana olevan huonekaverin viereen panemaan – aivan kuin tämä ei selvin päin ollessaan heräisi siihen, että joku tulee huoneeseen ja ryhtyy kahistelemaan lakanoiden välissä viereisessä sängyssä. Seuraavana vuonna he lukitsevat Paulin huonekaverin koko yöksi ulos hotellihuoneesta ja vetäytyvät sinne harrastamaan seksiä.
Case-esimerkki 6: Naimisissa oleva kolmekymppinen nainen lähentelee lähes kaikkia miehiä jatkoilla.
Case-esimerkki 7: Nipin napin parikymppisen poikaystäväni syliin änkeää firman pikkujouluissa kolmekymppinen nainen, joka yrittää iskeä häntä koko illan täysin tietoisena siitä, että mies on parisuhteessa.
Case-esimerkki 8: Perheellinen yrittäjämies raahaa kaikkiin firman tilaisuuksiin mukaan naispuolisen työntekijänsä. (Sivuhuomautus: Nainen näyttää ihan McGarmiwalta. Sillä erotuksella, että hänellä ei ole mustaa suippoa hattua. Musta pitkä samettimekko, höyhenpuuhka sekä Tylypahka-henkinen kampaus kuitenkin löytyy.) Yöpymistä edellyttävissä tapahtumissa ”salapari” ottaa reippaasti ja salailematta yhteisen hotellihuoneen. Ihanan häveliästä ja hienotunteista. Tai ehkä kuitenkin enemmän vaivaannuttavaa.
Hauskaa pikkujouluaikaa itse kullekin!
perjantai 11. marraskuuta 2011
They're starting to die on us
Juuri kun pääsin parjaamasta miesten puutteellisia käytöstapoja peräti kahdessa perättäisessä kirjoituksessa, tapasin todellisen herrasmiehen treffien merkeissä. Oih ja voih.
”Saanhan tarjota tämän lasillisen sinulle?”, mies kysyi heti tiskillä. Hän oli huomaavainen ja kiinnostunut minusta koko deittien ajan.
Kahvilan jälkeen suuntasimme lyhyelle kävelylle Espan puistoon. ”Istutaanko vähäksi aikaa, jos sulla ei ole kylmä?”, hän kysyi. Hän puhdisti penkin hanskoillaan ennen kuin istuuduin. Mikä ele – penkki ei ollut edes likainen! Ei varmasti tarvitse mainita, että hän antoi minun mennä ensin ovesta ja piteli minulle ovea auki.
Hän oli kivan näköinen ja ihanan pitkä. Leppoisa ja mukava. Treffit kestivät kaksi tuntia, ja sovimme tapaavamme uudestaan. Hän saattoi minut asemalle ja halasi minua kevyesti ennen kuin erosimme.
Parin päivän päästä kyselin tekstarilla, koska voisimme tavata uudestaan. Mietin samalla, missä poterossa nämä mukavat herrasmiehet ovat piileskelleet viimeiset kolme vuotta.
Vastauskin saapui. ”Hei, äitini menehtyi juuri, joten nyt en jaksa miettiä seuraavia deittejä. Palataan joskus myöhemmin, kun ajankohta on sopivampi.”
What? Eihän kenelläkään ole näin huono tuuri. Minusta on tullut niin kyyninen, että hetken mietin, puhuuko hän palturia. Ehkä hän ei uskalla sanoa, ettei sittenkään halua tavata toistamiseen ja käyttää vanhaa ja raukkamaista ”mummo kuoli” –hätävaratietä. Toisaalta alentuuko noin hyvillä käytöstavoilla varustettu ihminen noin raadolliseen käytökseen? Mene ja tiedä, en ehkä koskaan saa tietää.
Mieleeni muistui Sinkkuelämää-jakso, jossa mies tekee Mirandalle oharit. Miranda soittaa miehelle raivostuneena, ja puhelimeen vastaakin miehen äiti, joka kertoo miehen kuolleen äkillisesti.
Miranda: They're starting to die on us.
Charlotte: Oh my god.
Samantha: Well at least you weren't stood up.
Miranda: 35 and they're dying. We should just give up now.
Carrie: Well, on the bright side, this could explain why they don't call back.
Samantha: Hmm.
Charlotte: How did he... ?
Miranda: Heart attack.
Samantha: Oh.
Miranda: At the gym.
Carrie: See, this is why I don't work out.
Minun deittini ei sentään kuollut, mutta treffit on silti peruttu hautajaisten takia. Bad luck.
(Kuva: blog.ohmymode.com)
”Saanhan tarjota tämän lasillisen sinulle?”, mies kysyi heti tiskillä. Hän oli huomaavainen ja kiinnostunut minusta koko deittien ajan.
Kahvilan jälkeen suuntasimme lyhyelle kävelylle Espan puistoon. ”Istutaanko vähäksi aikaa, jos sulla ei ole kylmä?”, hän kysyi. Hän puhdisti penkin hanskoillaan ennen kuin istuuduin. Mikä ele – penkki ei ollut edes likainen! Ei varmasti tarvitse mainita, että hän antoi minun mennä ensin ovesta ja piteli minulle ovea auki.
Hän oli kivan näköinen ja ihanan pitkä. Leppoisa ja mukava. Treffit kestivät kaksi tuntia, ja sovimme tapaavamme uudestaan. Hän saattoi minut asemalle ja halasi minua kevyesti ennen kuin erosimme.
Parin päivän päästä kyselin tekstarilla, koska voisimme tavata uudestaan. Mietin samalla, missä poterossa nämä mukavat herrasmiehet ovat piileskelleet viimeiset kolme vuotta.
Vastauskin saapui. ”Hei, äitini menehtyi juuri, joten nyt en jaksa miettiä seuraavia deittejä. Palataan joskus myöhemmin, kun ajankohta on sopivampi.”
What? Eihän kenelläkään ole näin huono tuuri. Minusta on tullut niin kyyninen, että hetken mietin, puhuuko hän palturia. Ehkä hän ei uskalla sanoa, ettei sittenkään halua tavata toistamiseen ja käyttää vanhaa ja raukkamaista ”mummo kuoli” –hätävaratietä. Toisaalta alentuuko noin hyvillä käytöstavoilla varustettu ihminen noin raadolliseen käytökseen? Mene ja tiedä, en ehkä koskaan saa tietää.
Mieleeni muistui Sinkkuelämää-jakso, jossa mies tekee Mirandalle oharit. Miranda soittaa miehelle raivostuneena, ja puhelimeen vastaakin miehen äiti, joka kertoo miehen kuolleen äkillisesti.
Miranda: They're starting to die on us.
Charlotte: Oh my god.
Samantha: Well at least you weren't stood up.
Miranda: 35 and they're dying. We should just give up now.
Carrie: Well, on the bright side, this could explain why they don't call back.
Samantha: Hmm.
Charlotte: How did he... ?
Miranda: Heart attack.
Samantha: Oh.
Miranda: At the gym.
Carrie: See, this is why I don't work out.
Minun deittini ei sentään kuollut, mutta treffit on silti peruttu hautajaisten takia. Bad luck.
(Kuva: blog.ohmymode.com)
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Herrasmiehiä, part II
Hengailin eilen erään tasokkaan helsinkiläisen hotellin aulassa muutaman minuutin. Ystäväni yöpyi siellä ja tuli tuomaan minulle tavaraa aulaan. Olin ehtinyt seistä respan edessä ehkä puolisen minuuttia räpläten samalla puhelintani, kun läheisessä sohvaryhmässä lehtiä lukenut mies yhtäkkiä puhutteli minua.
”Hei, tuu tänne! Tuu käymään täällä. Mulla on asiaa.”
Hän puhui todella käskevällä ja töykeällä äänellä. Jatkoin tekstarin näpyttelyä ja tokaisin, etten ole tulossa mihinkään.
”Ei kun kato lähtisit mun kanssa kahville.”
Mies oli möhömahainen ja naamasta päätellen viidenkympin rajapyykin ylittänyt. Töykeästä ja käskevästä äänensävystä johtuen epäilen, että hän piti minua maksullisena naisena. Joku ehkä ajattelee nyt, että hänhän ainoastaan pyysi minua kahville. Juu, mutta kuinka moni kehtaa selvin päin hotellin aulassa klo 19 huudella, että ”paljonko maksaa”. On helpompi kipaista läheiseen kahvilaan tai baariin yhdelle, selvittää finanssiasiat ja mieltymykset rauhassa ja sen jälkeen palata hotellille ja hotellihuoneeseen. Toisekseen seksin ostaminen ja myyminen julkisilla paikoilla on kiellettyä.
Olin pukeutunut polvipituiseen kynähameeseen, jota käytän arkena toimistollakin. Jalassani oli tavalliset talvisaappaat, ei siis mitään nyöreillä varustettua kiiltonahkaa, joka kiipeää polven korkeudelle ja siitä yli. Lisäksi minulla oli vyötärömittainen syystakki – ei kuitenkaan turkista, joka saattaisi viitata itänaapuriin ja siten luoda tiettyä mielikuvaa ammatista (aivan kuin kaikki kyseisen maan edustajat myisivät itseään rahasta...). En tiedä mikä olemuksessani antoi signaalin, että harjoitan maailman vanhinta ammattia.
Suututti. Millä oikeudella panon tarpeessa oleva keski-ikäinen mies kuvittelee, että kaikki naiset ovat rahaa vastaan käytettävissä hänen tarpeitaan varten ja valmiita levittämään jalkansa, kun hän vilauttaa lompakkoaan? Eikö minulla ole oikeutta viettää lauantai-iltaa ilman, että joku tekee minulle ikäviä vihjauksia? Näytänkö halvalta ja epätoivoiselta? Suomi24-palvelussakin näitä rahantarjoajia eksyy profiiliini harva se viikko.
Harmitti. Missä oli rotevarakenteinen poikaystäväni, joka olisi ilmestynyt nurkan takaa, marssinut miehen luokse ja tehnyt selväksi, että ”mun tyttöystävä ei todellakaan lähde sun kanssa kahville”?
Teineille tämä on ilmeisesti arkipäivää. Viime kuun puolella julkaistiin selvitys, jonka mukaan tuntemattomat aikuiset ehdottelevat nuorille seksiä rahaa vastaan keskellä päivää. ”Lähes kaikki hankkeen katupartioiden vuoden aikana tapaamat nuoret ovat saaneet kasvokkain seksin ostoehdotuksia.”
Muistan itsekin vastaavia tapauksia teinivuosilta. Kerran kotitaloni eteen oli pysähtynyt auto, jonka kuljettajan paikalta nousi noin kolmekymppinen mies. ”Hei, mä kävin just äsken pissalla, niin voisitsä tulla ravistelemaan”, hän naureskeli. Keski-ikäinen mies halusi ottaa kuvan takapuolestani ja tarjosi tästä ilosta minulle palkkioksi 50 markkaa. Hän esitteli ”näyttökansiotaan”, joka oli täynnä takapuolten kuvia. Kuvatuilla oli sentään housut jalassaan. En suostunut.
Istuimme kaverin kanssa Mäkkärissä ikkunapaikoilla. Ikkunan taakse ilmestyi mies, joka yritti kurkkia hameidemme alle. Toinen mies tuli kyselemään meiltä, olemmeko lesboja ja käytämmekö kaksipäistä dildoa sänkyleikeissä. Olimme 14-vuotiaita.
Keski-ikäinen mies yritti houkutella minua kotiinsa, kun olin 12-vuotiaana menossa soittotunneille musiikkiopistoon. ”Tykkäätsä musiikista? Mulla on paljon kivaa musiikkia, voisit tulla mun luokse kuuntelemaan.” Saman ikäsarjan edustaja tuli kyselemään haluanko nähdä hänen pippelinsä, kun olin koulumatkalla 11-vuotiaana. Oli talvi ja pilkkopimeää, missään ei näkynyt muita ihmisiä. Tilanne oli jokseenkin pelottava ja mies aggressiivisen oloinen. ”Häh? Haluutko? Häh? No haluutko nähdä?” Juu, en halua.
Suomalaiset parjaavat muslimitaustaisia kulttuureita lapsi- ja teinivaimoista. Vaan kyllä se sakkoliha tuntuu suomalaisellekin miehelle kelpaavan. Omassa nuoruudessani tapauksia oli niin paljon, että jos muut ovat kokeneet ahdistelua samassa mittakaavassa, kyse ei edes ole täysin marginaalisesta ilmiöstä. Tähän viittaa myös tämänvuotinen nuorten keskuudessa tehty selvitys. Pitäisiköhän ensin puhdistaa oma pesä ennen kuin lähdetään osoittelemaan sormella muita?
”Hei, tuu tänne! Tuu käymään täällä. Mulla on asiaa.”
Hän puhui todella käskevällä ja töykeällä äänellä. Jatkoin tekstarin näpyttelyä ja tokaisin, etten ole tulossa mihinkään.
”Ei kun kato lähtisit mun kanssa kahville.”
Mies oli möhömahainen ja naamasta päätellen viidenkympin rajapyykin ylittänyt. Töykeästä ja käskevästä äänensävystä johtuen epäilen, että hän piti minua maksullisena naisena. Joku ehkä ajattelee nyt, että hänhän ainoastaan pyysi minua kahville. Juu, mutta kuinka moni kehtaa selvin päin hotellin aulassa klo 19 huudella, että ”paljonko maksaa”. On helpompi kipaista läheiseen kahvilaan tai baariin yhdelle, selvittää finanssiasiat ja mieltymykset rauhassa ja sen jälkeen palata hotellille ja hotellihuoneeseen. Toisekseen seksin ostaminen ja myyminen julkisilla paikoilla on kiellettyä.
Olin pukeutunut polvipituiseen kynähameeseen, jota käytän arkena toimistollakin. Jalassani oli tavalliset talvisaappaat, ei siis mitään nyöreillä varustettua kiiltonahkaa, joka kiipeää polven korkeudelle ja siitä yli. Lisäksi minulla oli vyötärömittainen syystakki – ei kuitenkaan turkista, joka saattaisi viitata itänaapuriin ja siten luoda tiettyä mielikuvaa ammatista (aivan kuin kaikki kyseisen maan edustajat myisivät itseään rahasta...). En tiedä mikä olemuksessani antoi signaalin, että harjoitan maailman vanhinta ammattia.
Suututti. Millä oikeudella panon tarpeessa oleva keski-ikäinen mies kuvittelee, että kaikki naiset ovat rahaa vastaan käytettävissä hänen tarpeitaan varten ja valmiita levittämään jalkansa, kun hän vilauttaa lompakkoaan? Eikö minulla ole oikeutta viettää lauantai-iltaa ilman, että joku tekee minulle ikäviä vihjauksia? Näytänkö halvalta ja epätoivoiselta? Suomi24-palvelussakin näitä rahantarjoajia eksyy profiiliini harva se viikko.
Harmitti. Missä oli rotevarakenteinen poikaystäväni, joka olisi ilmestynyt nurkan takaa, marssinut miehen luokse ja tehnyt selväksi, että ”mun tyttöystävä ei todellakaan lähde sun kanssa kahville”?
Teineille tämä on ilmeisesti arkipäivää. Viime kuun puolella julkaistiin selvitys, jonka mukaan tuntemattomat aikuiset ehdottelevat nuorille seksiä rahaa vastaan keskellä päivää. ”Lähes kaikki hankkeen katupartioiden vuoden aikana tapaamat nuoret ovat saaneet kasvokkain seksin ostoehdotuksia.”
Muistan itsekin vastaavia tapauksia teinivuosilta. Kerran kotitaloni eteen oli pysähtynyt auto, jonka kuljettajan paikalta nousi noin kolmekymppinen mies. ”Hei, mä kävin just äsken pissalla, niin voisitsä tulla ravistelemaan”, hän naureskeli. Keski-ikäinen mies halusi ottaa kuvan takapuolestani ja tarjosi tästä ilosta minulle palkkioksi 50 markkaa. Hän esitteli ”näyttökansiotaan”, joka oli täynnä takapuolten kuvia. Kuvatuilla oli sentään housut jalassaan. En suostunut.
Istuimme kaverin kanssa Mäkkärissä ikkunapaikoilla. Ikkunan taakse ilmestyi mies, joka yritti kurkkia hameidemme alle. Toinen mies tuli kyselemään meiltä, olemmeko lesboja ja käytämmekö kaksipäistä dildoa sänkyleikeissä. Olimme 14-vuotiaita.
Keski-ikäinen mies yritti houkutella minua kotiinsa, kun olin 12-vuotiaana menossa soittotunneille musiikkiopistoon. ”Tykkäätsä musiikista? Mulla on paljon kivaa musiikkia, voisit tulla mun luokse kuuntelemaan.” Saman ikäsarjan edustaja tuli kyselemään haluanko nähdä hänen pippelinsä, kun olin koulumatkalla 11-vuotiaana. Oli talvi ja pilkkopimeää, missään ei näkynyt muita ihmisiä. Tilanne oli jokseenkin pelottava ja mies aggressiivisen oloinen. ”Häh? Haluutko? Häh? No haluutko nähdä?” Juu, en halua.
Suomalaiset parjaavat muslimitaustaisia kulttuureita lapsi- ja teinivaimoista. Vaan kyllä se sakkoliha tuntuu suomalaisellekin miehelle kelpaavan. Omassa nuoruudessani tapauksia oli niin paljon, että jos muut ovat kokeneet ahdistelua samassa mittakaavassa, kyse ei edes ole täysin marginaalisesta ilmiöstä. Tähän viittaa myös tämänvuotinen nuorten keskuudessa tehty selvitys. Pitäisiköhän ensin puhdistaa oma pesä ennen kuin lähdetään osoittelemaan sormella muita?
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Herrasmiehiä
Sika mieheksi –blogissa käydään kiivasta keskustelua treffeillä tarjoamisesta, tasa-arvosta ja ritarillisuudesta. Esimerkkinä ajattelin kertoa, minkälaisiin herrasmiehiin olen itse törmännyt muutaman viimeisen vuoden sisällä. Ehkä tämä on sitä paljon puhuttua tasa-arvoa? Näin nämä herrat ovat ainakin minulle kertoneet.
Case-esimerkki 1: Tapailin miestä, jonka kanssa maksoimme treffeillä vuorotellen. Eräänä iltana kokkailimme luonani hänen ehdotuksestaan. Olin ostanut meille ruokaa ja viinejä kymmenillä euroilla. Hän ilmestyi oven taakse tyhjin käsin – ei kukkia, ei viiniä, ei edes suklaalevyä. Itselläni on tapana viedä tuomisia riippumatta siitä onko kyseessä treffit vai menenkö kaverille kylään. Kaikki eivät ilmeisesti toimi näin.
Seuraavalla viikolla menimme leffaan. Mies osti meille liput etukäteen netistä. Leffan jälkeen menimme baariin. Tiskillä mies tilasi kaljan ja kysyi, josko voisin maksaa sen, sillä hän oli maksanut leffaliput. Tarjoamani illallisen kustannukset huomioon ottaen olin odottanut, että hän voisi tarjota sekä leffaliput ja juomat, mutta tämä oli liikaa vaadittu. Maksoin kaljan, mutta en tavannut häntä enää tämän jälkeen.
Case-esimerkki 2: Työmatka Keski-Euroopassa. Olemme miespuolisen työkaverini kanssa lähdössä lentokentälle ja takaisin Suomeen. Hostimme ja kuljettajana toimiva nainen avaa autonsa takaluukun, jotta voimme laittaa laukkumme sinne. Työkaverini pudottaa laukkunsa keskelle luukkua ja häipyy kauemmas tupakalle auttamatta minua laukkuni kanssa. Joudumme naisen kanssa järjestelemään takaluukkua, jotta saamme laukkuni mahtumaan sinne, sillä työkaverini tosiaankin pudotti laukkunsa vaivautumatta asettelemaan sitä siten, että autoon mahtuisi muidenkin matkatavaroita.
”He has no manners”, nainen sanoi kauhuissaan ja tuijotti silmät selällään suomalaista miestä, joka tyynen rauhallisena imutteli tupakkaansa.
”Tää on sitä tasa-arvoa”, mies tokaisi hätkähtämättä kommentista sen enempää.
Case-esimerkki 3: Mies piirittää minua vuoden ja saa minut lopulta houkuteltua kanssaan ulos. Hän ehdottaa, että menisimme lasilliselle. Tarjoaako hän tätä lasillista? Ei. Tarjoamisesta on keskusteltu paljon, mutta mielestäni tilanteessa, jossa mies pyytää tuntemansa naisen lasilliselle tarkoituksenaan tehdä tähän vaikutus, vaikutuksen tekeminen olisi huomattavasti helpompaa Visaa vinguttamalla.
Treffien jälkeen mies ilmoittaa saattavansa minut juna-asemalle. Edes jotain käytöstapoja, ajattelen. Ravintolan edessä olevalla bussipysäkillä hän näkeekin bussin, jolla pääsee lähelle kotiaan, hyppää siihen ja häipyy.
Sama mies, part II. Olemme kahvilla. (Ei luultavasti tarvitse edes mainita, että mies ei tarjoa.) Kun olemme saaneet kuppimme tyhjäksi, mies ehdottaa, että kävelisimme hieman.
”Mennään tänne. Mennään tästä. Mennään tosta suojatien yli”, hän ohjaa minua.
Ja sitten: ”Tässä onkin mun auto, mä lähden nyt kotiin.”
Kertomatta minulle etukäteen, hän saatatutti minut autolleen ja jälleen kerran häipyi jättäen minut selvittämään tieni itsekseni takaisin juna-asemalle.
Case-esimerkki 4: Eksän kanssa yhdellä lukuisista lomamatkoista. Tarkennettakoon, että kuvio oli sama maasta ja maanosasta riippumatta ja myös kotimaassa. Lähdemme patikoimaan / päiväksi kaupungille. Reppuihin pakataan yhteisiä tavaroita, mm. runsaasti juotavaa, opaskirjoja, vaatteita jne. Mies pakkaa reput niin, että niissä on varmasti tismalleen sama määrä kannettavaa.
”En mä kanna enempää kun sä, saat kantaa kaksi litraa vettä niin kuin minäkin. Kato tää on sitä tasa-arvoa.”
Toki sillä erotuksella, että naisena minulla ei ole yhtä paljon voimia kantamiseen, mutta tasa-arvoisessa suhteessa kaikki jaetaan tasan. Raha-asiat, vaikka toisen tulot olisivat murto-osan toisen tuloista. Kauppakassit, vaikka toinen olisi kokonsa ja voimiensa puolesta heikommilla. Tasa-arvo rules!
Case-esimerkki 5: Mies tulee treffeille puoli tuntia myöhässä JA humalassa. Puolustukseksi todettakoon, että hän sentään haluaa hyvittää myöhästymisen tarjoamalla minulle lasillisen. Treffien aikana hän mollaa muun muassa ruokavaliotani sekä harrastuksiani. Humalatilalla saattaa olla vaikutusta asiaan.
Case-esimerkki 6: Kiitän miestä tekstarilla kivoista treffeistä ja tiedustelen, olisiko hän kiinnostunut tapaamaan uudestaan. Hän ei koskaan vastaa.
Tämmöisiä ovat nykypäivän tasa-arvoa kannattavat herrasmiehet.
Case-esimerkki 1: Tapailin miestä, jonka kanssa maksoimme treffeillä vuorotellen. Eräänä iltana kokkailimme luonani hänen ehdotuksestaan. Olin ostanut meille ruokaa ja viinejä kymmenillä euroilla. Hän ilmestyi oven taakse tyhjin käsin – ei kukkia, ei viiniä, ei edes suklaalevyä. Itselläni on tapana viedä tuomisia riippumatta siitä onko kyseessä treffit vai menenkö kaverille kylään. Kaikki eivät ilmeisesti toimi näin.
Seuraavalla viikolla menimme leffaan. Mies osti meille liput etukäteen netistä. Leffan jälkeen menimme baariin. Tiskillä mies tilasi kaljan ja kysyi, josko voisin maksaa sen, sillä hän oli maksanut leffaliput. Tarjoamani illallisen kustannukset huomioon ottaen olin odottanut, että hän voisi tarjota sekä leffaliput ja juomat, mutta tämä oli liikaa vaadittu. Maksoin kaljan, mutta en tavannut häntä enää tämän jälkeen.
Case-esimerkki 2: Työmatka Keski-Euroopassa. Olemme miespuolisen työkaverini kanssa lähdössä lentokentälle ja takaisin Suomeen. Hostimme ja kuljettajana toimiva nainen avaa autonsa takaluukun, jotta voimme laittaa laukkumme sinne. Työkaverini pudottaa laukkunsa keskelle luukkua ja häipyy kauemmas tupakalle auttamatta minua laukkuni kanssa. Joudumme naisen kanssa järjestelemään takaluukkua, jotta saamme laukkuni mahtumaan sinne, sillä työkaverini tosiaankin pudotti laukkunsa vaivautumatta asettelemaan sitä siten, että autoon mahtuisi muidenkin matkatavaroita.
”He has no manners”, nainen sanoi kauhuissaan ja tuijotti silmät selällään suomalaista miestä, joka tyynen rauhallisena imutteli tupakkaansa.
”Tää on sitä tasa-arvoa”, mies tokaisi hätkähtämättä kommentista sen enempää.
Case-esimerkki 3: Mies piirittää minua vuoden ja saa minut lopulta houkuteltua kanssaan ulos. Hän ehdottaa, että menisimme lasilliselle. Tarjoaako hän tätä lasillista? Ei. Tarjoamisesta on keskusteltu paljon, mutta mielestäni tilanteessa, jossa mies pyytää tuntemansa naisen lasilliselle tarkoituksenaan tehdä tähän vaikutus, vaikutuksen tekeminen olisi huomattavasti helpompaa Visaa vinguttamalla.
Treffien jälkeen mies ilmoittaa saattavansa minut juna-asemalle. Edes jotain käytöstapoja, ajattelen. Ravintolan edessä olevalla bussipysäkillä hän näkeekin bussin, jolla pääsee lähelle kotiaan, hyppää siihen ja häipyy.
Sama mies, part II. Olemme kahvilla. (Ei luultavasti tarvitse edes mainita, että mies ei tarjoa.) Kun olemme saaneet kuppimme tyhjäksi, mies ehdottaa, että kävelisimme hieman.
”Mennään tänne. Mennään tästä. Mennään tosta suojatien yli”, hän ohjaa minua.
Ja sitten: ”Tässä onkin mun auto, mä lähden nyt kotiin.”
Kertomatta minulle etukäteen, hän saatatutti minut autolleen ja jälleen kerran häipyi jättäen minut selvittämään tieni itsekseni takaisin juna-asemalle.
Case-esimerkki 4: Eksän kanssa yhdellä lukuisista lomamatkoista. Tarkennettakoon, että kuvio oli sama maasta ja maanosasta riippumatta ja myös kotimaassa. Lähdemme patikoimaan / päiväksi kaupungille. Reppuihin pakataan yhteisiä tavaroita, mm. runsaasti juotavaa, opaskirjoja, vaatteita jne. Mies pakkaa reput niin, että niissä on varmasti tismalleen sama määrä kannettavaa.
”En mä kanna enempää kun sä, saat kantaa kaksi litraa vettä niin kuin minäkin. Kato tää on sitä tasa-arvoa.”
Toki sillä erotuksella, että naisena minulla ei ole yhtä paljon voimia kantamiseen, mutta tasa-arvoisessa suhteessa kaikki jaetaan tasan. Raha-asiat, vaikka toisen tulot olisivat murto-osan toisen tuloista. Kauppakassit, vaikka toinen olisi kokonsa ja voimiensa puolesta heikommilla. Tasa-arvo rules!
Case-esimerkki 5: Mies tulee treffeille puoli tuntia myöhässä JA humalassa. Puolustukseksi todettakoon, että hän sentään haluaa hyvittää myöhästymisen tarjoamalla minulle lasillisen. Treffien aikana hän mollaa muun muassa ruokavaliotani sekä harrastuksiani. Humalatilalla saattaa olla vaikutusta asiaan.
Case-esimerkki 6: Kiitän miestä tekstarilla kivoista treffeistä ja tiedustelen, olisiko hän kiinnostunut tapaamaan uudestaan. Hän ei koskaan vastaa.
Tämmöisiä ovat nykypäivän tasa-arvoa kannattavat herrasmiehet.
lauantai 29. lokakuuta 2011
Treffit Mäkkärissä
Lukijan pyynnöstä ilahdutan teitä imelällä teinirakkaustarinalla. Tämä on siis tarina siitä, miten olen tavannut toisen eksäni :)
Opiskelimme eksäni Rikun (nimi muutettu) kanssa samassa lukiossa. Lukion ensimmäisellä ajauduimme samaan kaveriporukkaan. Riku ja lauma hänen kavereitaan olivat lähdössä risteilylle, jonne oli värvätty valvojiksi Rikun sisko ja mummo. Yksi Rikun kavereista houkutteli minut ja kaverini mukaan, ja pääsimme laivaan siskon ja mummon siivellä.
Ennen kuin tutustuin Rikuun, olin tuominnut hänet ennakkoon ulkoisten tekijöiden perusteella. Hän näytti mielestäni ylimieliseltä jupilta, joka pukeutui Calvin Kleinin t-paitaan ja katsoi ihmisiä alaspäin. Minä olin lukion alkaessa värikäs hippi, joka erottui hillitysti pukeutuvista klooni-teineistä kuin koirankakka valkoiselta hangelta.
Laivalla huomasin, että Riku ei vastaakaan ennakkoluulojani ja sitten kävikin niin, että ihastuin. Tein koko syksyn kaikkeni herättääkseni hänen huomionsa, tungin kylmiä käsiä paidan sisään, menin syliin istumaan, kun notkuimme kahvilla jossain (kävin varmuuden vuoksi istumassa myös muiden poikien sylissä, etten olisi niin läpinäkyvä), poltin hänen sukkaansa kynttilällä (!)... Mitä nainen ei tekisi rakkauden eteen!
Marraskuussa järjestettiin ykkösten risteily, jonne en jostakin syystä osallistunut. Risteilyn jälkeen sain kuulla yhteisiltä kavereilta, että Rikulla oli ollut sutinaa jonkun tytön kanssa, ja he olivat nukkuneet yön samassa hytissä. Olin tietysti kuin maani myynyt. Olin kuvitellut, että hänkin tunsi jotain minua kohtaan. En kuitenkaan luovuttanut. Jonkun ajan päästä jatkoin samaa väsytystaktiikkaa, kun huomasin, että Riku ja tämä kyseinen tyttö eivät edes tervehtineet toisiaan koulussa.
Juhlimme uudenvuodenaattoa yhdessä koko porukalla tyhjässä asunnossa, jonka jonkun uhkarohkean vanhemmat olivat uskaltaneet jättää teinien haltuun koko yöksi. En enää tarkalleen ottaen muista, mitä tapahtui, mutta loppuyöstä päädyin Rikun kanssa sohvalle pussailemaan. Suurin osa muista vieraista oli tässä vaiheessa jo lähtenyt kotiin.
Seuraavana päivänä nukuin pitkälle iltapäivään saakka. Joku kaveriporukastamme soitti ja ilmoitti, että kaikki ovat menossa Mäkkäriin illalla ja kutsui minutkin mukaan. Rikukin oli tulossa, joten luonnollisesti kiirehdin suihkuun ja meikkaamaan. Myöhästyin bussista, joten jouduin kävelemään yli kolmen kilometrin matkan 20 asteen pakkasessa farkuissa, joiden alla oli pelkät alushousut – olinhan varautunut matkustamaan lämpimässä bussissa koko matkan. Kun vihdoin pääsin perille, jaloistani oli kadonnut tunto kokonaan ja yritin saada itseni lämpimäksi kuuman teen avulla.
Muut olivat tuossa vaiheessa istuneet Mäkkärissä jo jonkun aikaa ja rupesivat tekemään lähtöä. Seurakseni jäi kaveriporukkamme minun lisäkseni ainoa tyttö, ja katselin kitkeränä vierestä, kun Rikukin veti takkinsa päälleen ja häipyi paikalta. Nyt ehkä ajattelette, että hän lähti pois, koska ei ollut kiinnostunut minusta. Olinhan juuri taivaltanut pakkasessa hyvän tovin päästäkseni viettämään aikaa hänen seurassaan. Mutta ehei! Hän lähti pois, koska halusi ajoissa nukkumaan eikä nähnyt tarpeelliseksi jäädä viettämään aikaa kanssani vaivannäöstäni ja lievästä kärsimyksestäni huolimatta. Tuleehan noita päiviä vielä! Huoh, miehet. Tai oikeastaan tässä tapauksessa pojat.
Olin suhteellisen loukkaantunut hänen käytöksestään, mutta kaikesta huolimatta tuosta uudenvuodenaatosta alkoi suhde, joka kesti vuosikausia. Ja mitä tulee siihen Calvin Kleinin paitaan, se oli Turkista ostettu kymmenen markan piraattituote. Lisäksi Riku kertoi minulle myöhemmin, että hänkin oli pitänyt minua ylimielisenä ihmisenä, joten olimme tuijotelleet toisiamme pari kuukautta kuin halpaa makkaraa ennen kuin tutustuimme yhteisten kavereiden kautta. Mitä tästä opimme? Jos joku ei välittömästi vie jalkoja altasi, se ei tarkoita sitä, että kannattaisi heittää haskat heti tiskiin :) Ja luonnollisesti myös: sitkeys palkitaan ;)
Opiskelimme eksäni Rikun (nimi muutettu) kanssa samassa lukiossa. Lukion ensimmäisellä ajauduimme samaan kaveriporukkaan. Riku ja lauma hänen kavereitaan olivat lähdössä risteilylle, jonne oli värvätty valvojiksi Rikun sisko ja mummo. Yksi Rikun kavereista houkutteli minut ja kaverini mukaan, ja pääsimme laivaan siskon ja mummon siivellä.
Ennen kuin tutustuin Rikuun, olin tuominnut hänet ennakkoon ulkoisten tekijöiden perusteella. Hän näytti mielestäni ylimieliseltä jupilta, joka pukeutui Calvin Kleinin t-paitaan ja katsoi ihmisiä alaspäin. Minä olin lukion alkaessa värikäs hippi, joka erottui hillitysti pukeutuvista klooni-teineistä kuin koirankakka valkoiselta hangelta.
Laivalla huomasin, että Riku ei vastaakaan ennakkoluulojani ja sitten kävikin niin, että ihastuin. Tein koko syksyn kaikkeni herättääkseni hänen huomionsa, tungin kylmiä käsiä paidan sisään, menin syliin istumaan, kun notkuimme kahvilla jossain (kävin varmuuden vuoksi istumassa myös muiden poikien sylissä, etten olisi niin läpinäkyvä), poltin hänen sukkaansa kynttilällä (!)... Mitä nainen ei tekisi rakkauden eteen!
Marraskuussa järjestettiin ykkösten risteily, jonne en jostakin syystä osallistunut. Risteilyn jälkeen sain kuulla yhteisiltä kavereilta, että Rikulla oli ollut sutinaa jonkun tytön kanssa, ja he olivat nukkuneet yön samassa hytissä. Olin tietysti kuin maani myynyt. Olin kuvitellut, että hänkin tunsi jotain minua kohtaan. En kuitenkaan luovuttanut. Jonkun ajan päästä jatkoin samaa väsytystaktiikkaa, kun huomasin, että Riku ja tämä kyseinen tyttö eivät edes tervehtineet toisiaan koulussa.
Juhlimme uudenvuodenaattoa yhdessä koko porukalla tyhjässä asunnossa, jonka jonkun uhkarohkean vanhemmat olivat uskaltaneet jättää teinien haltuun koko yöksi. En enää tarkalleen ottaen muista, mitä tapahtui, mutta loppuyöstä päädyin Rikun kanssa sohvalle pussailemaan. Suurin osa muista vieraista oli tässä vaiheessa jo lähtenyt kotiin.
Seuraavana päivänä nukuin pitkälle iltapäivään saakka. Joku kaveriporukastamme soitti ja ilmoitti, että kaikki ovat menossa Mäkkäriin illalla ja kutsui minutkin mukaan. Rikukin oli tulossa, joten luonnollisesti kiirehdin suihkuun ja meikkaamaan. Myöhästyin bussista, joten jouduin kävelemään yli kolmen kilometrin matkan 20 asteen pakkasessa farkuissa, joiden alla oli pelkät alushousut – olinhan varautunut matkustamaan lämpimässä bussissa koko matkan. Kun vihdoin pääsin perille, jaloistani oli kadonnut tunto kokonaan ja yritin saada itseni lämpimäksi kuuman teen avulla.
Muut olivat tuossa vaiheessa istuneet Mäkkärissä jo jonkun aikaa ja rupesivat tekemään lähtöä. Seurakseni jäi kaveriporukkamme minun lisäkseni ainoa tyttö, ja katselin kitkeränä vierestä, kun Rikukin veti takkinsa päälleen ja häipyi paikalta. Nyt ehkä ajattelette, että hän lähti pois, koska ei ollut kiinnostunut minusta. Olinhan juuri taivaltanut pakkasessa hyvän tovin päästäkseni viettämään aikaa hänen seurassaan. Mutta ehei! Hän lähti pois, koska halusi ajoissa nukkumaan eikä nähnyt tarpeelliseksi jäädä viettämään aikaa kanssani vaivannäöstäni ja lievästä kärsimyksestäni huolimatta. Tuleehan noita päiviä vielä! Huoh, miehet. Tai oikeastaan tässä tapauksessa pojat.
Olin suhteellisen loukkaantunut hänen käytöksestään, mutta kaikesta huolimatta tuosta uudenvuodenaatosta alkoi suhde, joka kesti vuosikausia. Ja mitä tulee siihen Calvin Kleinin paitaan, se oli Turkista ostettu kymmenen markan piraattituote. Lisäksi Riku kertoi minulle myöhemmin, että hänkin oli pitänyt minua ylimielisenä ihmisenä, joten olimme tuijotelleet toisiamme pari kuukautta kuin halpaa makkaraa ennen kuin tutustuimme yhteisten kavereiden kautta. Mitä tästä opimme? Jos joku ei välittömästi vie jalkoja altasi, se ei tarkoita sitä, että kannattaisi heittää haskat heti tiskiin :) Ja luonnollisesti myös: sitkeys palkitaan ;)
perjantai 14. lokakuuta 2011
Toisen luokan kansalainen
Sinkkuna olen automaattisesti kakkosluokan kansalainen. Minua saa katsoa hieman säälivästi. ”Tuo se ei sitten löydä miestä, onpas kurja juttu. Onkohan se vähän nirso?” Puolitutut saavat tulla kyselemään, mitä rakkauselämääni kuuluu ja olenko jo tavannut miehen. Koska elämäni ainoa päämäärähän on tavata mies, sitä ennen en ole kokonainen enkä onnellinen. Olen puolikas, reppana, yksinäinen. Minäkään en kysele puolitutuilta, että ”miten sulla menee Reiskan kanssa, juoko se vielä liikaa”, mutta minun seuraelämäni kyllä kuuluu kaikille.
Minua saa neuvoa, kysymättäkin. ”Kuule, kannattaa laskea vähän niitä kriteereitä, muuten olet aina yksin.” Minua saa lohduttaa, koska lohdutustahan minä kaipaan. ”Kyllä se oikea vielä tulee eteen!” Tekemisiäni saa arvostella. ”Miten sä jollekin nettideiteille alennut? Eikö sun nyt kannattaisi vaan odottaa, että se oikea tulee jossain vastaan?” Siitäkin huolimatta, että minäkään en arvostele esimerkiksi pariskuntia, jotka yrittävät pelastaa suhteensa rippeet parisuhdeterapiassa. ”Mitä te siellä terapiassa käytte, eikö teidän kannattaisi vaan laittaa peli kerralla poikki? Kerran se vaan kirpaisee!”
Minua kohdellaan, kun olisin matkalla jonnekin, mutten vielä perillä. Kuin tavoittelisin jotain suurempaa, mutten ole saavuttanut sitä vielä. Kuin opiskelijaa, jolta kysellään, kuinka paljon niitä opintoviikkoja vielä olikaan jäljellä. Ja niin kauan kun en ole perillä, olen keskeneräinen.
Paljastan teille arvostelijoille ja säälijöille nyt jotain elämästäni. Niin niin, selittelyähän tämä vaan on, koska oikeasti kukaan ei voi olla onnellinen ilman parisuhdetta.
Minusta on ihanaa tulla tyhjään kotiin, jossa kukaan ei vaadi minulta mitään. Ei jankuta, ei riitele, ei pajata, kun haluan olla työpäivän jälkeen rauhassa, lukea kirjaa ja katsoa televisiota.
Minusta on ihanaa katsella, kun te riitelette. No jos nyt ei ihanaa, niin kyllä se pikkuisen tuppaa ainakin hymyilyttämään. Minä en nimittäin riitele kenenkään kanssa. En itke, huuda tai revi hiuksia päästäni, en ole onneton. En paisko ovia, herää aamulla huonosti nukutun yön jälkeen mieleni pahoittaneena, silmät turvoksissa.
Minä tulen ja menen silloin, kun itse haluan. Se on mahtavaa. Jos päätän mennä torstai-iltana baariin, teen sen eikä kukaan valita.
Minä nukun hyvin. Kukaan ei pyöri, kuorsaa tai kuolaa vieressäni. Minulla on tuplaleveä sänky, jossa oion raajani niin suoraksi kuin saan ja hymyilen samalla itsekseni.
Minä vuokraan juuri sen leffan, jonka haluan. Kuuntelen musiikkia, joka sopii kulloiseenkin mielentilaani. Laitan ruokaa, jota minun tekee mieli. Katson tv-kanavaa, joka näyttää lempiohjelmaani. Ei kompromisseja!
Minä olen itsenäinen. En kaipaa toisen ihmisen seuraa 24/7 vaan osaan viihdyttää itse itseäni. Nautin välillä viikonlopuista, jolloin ei tarvitse tehdä mitään eikä välttämättä tavata edes kavereita vaan voi vaan olla ja nauttia, tehdä sitä mitä itse haluaa. Yksin. En välttämättä tarvitse seuraa paikkoihin ja aktiviteetteihin, joihin perinteisesti mennään joko oman kullan tai kaverin kanssa. Käyn välillä yksin ulkona syömässä, keikoilla, näyttelyissä, leffassa. Ja olen ylpeä siitä.
Kukaan ei sotke kotonani, paitsi minä itse. En joudu toistuvasti jankuttamaan tiskipöydällä lojuvista astioista, pesemättömistä pyykeistä, siivousvuoroista.
Minä ohitan sinut työpaikkahaastattelussa. Juuri sinut, kolmekymppinen, avo- tai avioliitossa elävä nainen. Myönnän, olemme molemmat aikapommeja. Mutta sinä tikität vielä kovempaa kuin minä ja voit poksahtaa hetkenä minä hyvänsä. Ansioluettelossani lukee ”Naimaton” ja olen melko ylpeä siitä. Ei ole reilua meitä kumpaakaan kohtaan, että meitä syrjitään työnhaussa, mutta kerrankin minulle on etua siitä, että olen sinkku.
Minulla ei ole velvollisuuksia ketään kohtaan. Saan käyttää aikani juuri niin kuin itse haluan. Olen vastuussa vain itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani.
Minulla ei ole inhottavia appivanhempia. Minulla ei ole appivanhempia ollenkaan. En joudu viettämään arvokasta vapaa-aikaani jossakin taajaman takana sijaitsevassa ruokapöydässä, jossa tarjolla on huonoa ruokaa ja vielä huonompaa seuraa. Sillä aikaa, kun sinä kuuntelet appiukkosi sairauskertomuksia ja anoppisi esitelmöi sinulle huonekasveistaan tai arvostelee vaatteitasi, minä olen kahvilla kavereiden kanssa tai syön suklaata kotisohvalla.
Minulla ei ole lapsia. En aio edes perustella, miksi tämä on hyvä asia. Tuohan ne elämään niin paljon enemmän kuin vievät ja ne on niin ihania, kun ne huutavat, itkevät, kiukuttelevat ja vievät kaiken vapaa-ajan. Oletko muuten kuullut, että lapsettomat ovat tutkitusti onnellisempia?
Tutustun uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin. Jokainen kiinnostavan tuntuinen mies on minulle mahdollisuus. Oletko koskaan ihastunut parisuhteessa ollessasi? Oletko joutunut miettimään, että mitä jos? Minun ei tarvitse miettiä, sillä voin tarttua tilaisuuteen, jos siltä tuntuu.
En ole yksinäinen. Minulla on ystäviä. Teen heidän kanssaan samoja asioita, joita tekisin parisuhteessakin. Jaan arkea, kerron huolistani ja murheistani, katson leffaa, laitan ruokaa, käyn ravintoloissa, lenkkeilen.
Kotonani ei asu neuroottista/narsistista/alkoholisoitunutta/välinpitämätöntä/väkivaltaista/ilkeää/itsekästä ihmistä, jonka kanssa olen onneton.
Minun mieheni ei lähetä netissä viestejä itseään 20 vuotta nuoremmille naisille, vonkaa näiltä seksiä ja tarjoa vastapalvelukseksi taloudellista tukea. Minä olen se 20 vuotta nuorempi nainen, joka saa näitä viestejä mieheltäsi. Se ei tee minua onnelliseksi eikä iloiseksi, mutta sanonpahan vaan, että olen mieluummin onnellinen yksin kuin onneton pettäjäsian kanssa, joka on valmis maksamaan seksistä tyttärensä ikäiselle naiselle.
Nyt te ehkä kysytte, miksi sitten käyn nettideiteillä ja sinkkubileissä, jos kerran olen niin onnellinen yksin. Ehkä siitä syystä, että vaikka olenkin onnellinen, se ei silti tarkoita sitä, ettenkö vielä jonakin päivänä haluaisi rakastaa ja olla rakastettu. Saada läheisyyttä ja lämpöä, avata sydäntäni jollekin. Siitä huolimatta minulla ei ole pakottavaa tarvetta olla parisuhteessa, tyytyä johonkin jakojäännökseen, koska ”yksin ei voi olla onnellinen”.
Loppuun vielä pieniä faktoja Trendi-lehden 10/2011 parisuhdekyselyn tuloksista. (Kyselyyn vastasi 5506 henkilöä.) 42% seurustelevista on onnellisia ja juuri sellaisessa suhteessa kuin haluaa. 20% on pettänyt kumppaniaan. Aika rumia lukuja. Eikö parisuhde olekaan kaiken pelastava voima, ainoa oikea tapa elää onnellista elämää? Ehkä seuraavan kerran, kun sinä kysyt minulta, olenko jo löytänyt miehen, minä esitän vastakysymyksenä, oletko sinä edelleen siinä huonossa parisuhteessa.
P.S. Kiitos inspiraatiosta Katjalle sekä Trendi-lehden parisuhdekyselylle!
Minua saa neuvoa, kysymättäkin. ”Kuule, kannattaa laskea vähän niitä kriteereitä, muuten olet aina yksin.” Minua saa lohduttaa, koska lohdutustahan minä kaipaan. ”Kyllä se oikea vielä tulee eteen!” Tekemisiäni saa arvostella. ”Miten sä jollekin nettideiteille alennut? Eikö sun nyt kannattaisi vaan odottaa, että se oikea tulee jossain vastaan?” Siitäkin huolimatta, että minäkään en arvostele esimerkiksi pariskuntia, jotka yrittävät pelastaa suhteensa rippeet parisuhdeterapiassa. ”Mitä te siellä terapiassa käytte, eikö teidän kannattaisi vaan laittaa peli kerralla poikki? Kerran se vaan kirpaisee!”
Minua kohdellaan, kun olisin matkalla jonnekin, mutten vielä perillä. Kuin tavoittelisin jotain suurempaa, mutten ole saavuttanut sitä vielä. Kuin opiskelijaa, jolta kysellään, kuinka paljon niitä opintoviikkoja vielä olikaan jäljellä. Ja niin kauan kun en ole perillä, olen keskeneräinen.
Paljastan teille arvostelijoille ja säälijöille nyt jotain elämästäni. Niin niin, selittelyähän tämä vaan on, koska oikeasti kukaan ei voi olla onnellinen ilman parisuhdetta.
Minusta on ihanaa tulla tyhjään kotiin, jossa kukaan ei vaadi minulta mitään. Ei jankuta, ei riitele, ei pajata, kun haluan olla työpäivän jälkeen rauhassa, lukea kirjaa ja katsoa televisiota.
Minusta on ihanaa katsella, kun te riitelette. No jos nyt ei ihanaa, niin kyllä se pikkuisen tuppaa ainakin hymyilyttämään. Minä en nimittäin riitele kenenkään kanssa. En itke, huuda tai revi hiuksia päästäni, en ole onneton. En paisko ovia, herää aamulla huonosti nukutun yön jälkeen mieleni pahoittaneena, silmät turvoksissa.
Minä tulen ja menen silloin, kun itse haluan. Se on mahtavaa. Jos päätän mennä torstai-iltana baariin, teen sen eikä kukaan valita.
Minä nukun hyvin. Kukaan ei pyöri, kuorsaa tai kuolaa vieressäni. Minulla on tuplaleveä sänky, jossa oion raajani niin suoraksi kuin saan ja hymyilen samalla itsekseni.
Minä vuokraan juuri sen leffan, jonka haluan. Kuuntelen musiikkia, joka sopii kulloiseenkin mielentilaani. Laitan ruokaa, jota minun tekee mieli. Katson tv-kanavaa, joka näyttää lempiohjelmaani. Ei kompromisseja!
Minä olen itsenäinen. En kaipaa toisen ihmisen seuraa 24/7 vaan osaan viihdyttää itse itseäni. Nautin välillä viikonlopuista, jolloin ei tarvitse tehdä mitään eikä välttämättä tavata edes kavereita vaan voi vaan olla ja nauttia, tehdä sitä mitä itse haluaa. Yksin. En välttämättä tarvitse seuraa paikkoihin ja aktiviteetteihin, joihin perinteisesti mennään joko oman kullan tai kaverin kanssa. Käyn välillä yksin ulkona syömässä, keikoilla, näyttelyissä, leffassa. Ja olen ylpeä siitä.
Kukaan ei sotke kotonani, paitsi minä itse. En joudu toistuvasti jankuttamaan tiskipöydällä lojuvista astioista, pesemättömistä pyykeistä, siivousvuoroista.
Minä ohitan sinut työpaikkahaastattelussa. Juuri sinut, kolmekymppinen, avo- tai avioliitossa elävä nainen. Myönnän, olemme molemmat aikapommeja. Mutta sinä tikität vielä kovempaa kuin minä ja voit poksahtaa hetkenä minä hyvänsä. Ansioluettelossani lukee ”Naimaton” ja olen melko ylpeä siitä. Ei ole reilua meitä kumpaakaan kohtaan, että meitä syrjitään työnhaussa, mutta kerrankin minulle on etua siitä, että olen sinkku.
Minulla ei ole velvollisuuksia ketään kohtaan. Saan käyttää aikani juuri niin kuin itse haluan. Olen vastuussa vain itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani.
Minulla ei ole inhottavia appivanhempia. Minulla ei ole appivanhempia ollenkaan. En joudu viettämään arvokasta vapaa-aikaani jossakin taajaman takana sijaitsevassa ruokapöydässä, jossa tarjolla on huonoa ruokaa ja vielä huonompaa seuraa. Sillä aikaa, kun sinä kuuntelet appiukkosi sairauskertomuksia ja anoppisi esitelmöi sinulle huonekasveistaan tai arvostelee vaatteitasi, minä olen kahvilla kavereiden kanssa tai syön suklaata kotisohvalla.
Minulla ei ole lapsia. En aio edes perustella, miksi tämä on hyvä asia. Tuohan ne elämään niin paljon enemmän kuin vievät ja ne on niin ihania, kun ne huutavat, itkevät, kiukuttelevat ja vievät kaiken vapaa-ajan. Oletko muuten kuullut, että lapsettomat ovat tutkitusti onnellisempia?
Tutustun uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin. Jokainen kiinnostavan tuntuinen mies on minulle mahdollisuus. Oletko koskaan ihastunut parisuhteessa ollessasi? Oletko joutunut miettimään, että mitä jos? Minun ei tarvitse miettiä, sillä voin tarttua tilaisuuteen, jos siltä tuntuu.
En ole yksinäinen. Minulla on ystäviä. Teen heidän kanssaan samoja asioita, joita tekisin parisuhteessakin. Jaan arkea, kerron huolistani ja murheistani, katson leffaa, laitan ruokaa, käyn ravintoloissa, lenkkeilen.
Kotonani ei asu neuroottista/narsistista/alkoholisoitunutta/välinpitämätöntä/väkivaltaista/ilkeää/itsekästä ihmistä, jonka kanssa olen onneton.
Minun mieheni ei lähetä netissä viestejä itseään 20 vuotta nuoremmille naisille, vonkaa näiltä seksiä ja tarjoa vastapalvelukseksi taloudellista tukea. Minä olen se 20 vuotta nuorempi nainen, joka saa näitä viestejä mieheltäsi. Se ei tee minua onnelliseksi eikä iloiseksi, mutta sanonpahan vaan, että olen mieluummin onnellinen yksin kuin onneton pettäjäsian kanssa, joka on valmis maksamaan seksistä tyttärensä ikäiselle naiselle.
Nyt te ehkä kysytte, miksi sitten käyn nettideiteillä ja sinkkubileissä, jos kerran olen niin onnellinen yksin. Ehkä siitä syystä, että vaikka olenkin onnellinen, se ei silti tarkoita sitä, ettenkö vielä jonakin päivänä haluaisi rakastaa ja olla rakastettu. Saada läheisyyttä ja lämpöä, avata sydäntäni jollekin. Siitä huolimatta minulla ei ole pakottavaa tarvetta olla parisuhteessa, tyytyä johonkin jakojäännökseen, koska ”yksin ei voi olla onnellinen”.
Loppuun vielä pieniä faktoja Trendi-lehden 10/2011 parisuhdekyselyn tuloksista. (Kyselyyn vastasi 5506 henkilöä.) 42% seurustelevista on onnellisia ja juuri sellaisessa suhteessa kuin haluaa. 20% on pettänyt kumppaniaan. Aika rumia lukuja. Eikö parisuhde olekaan kaiken pelastava voima, ainoa oikea tapa elää onnellista elämää? Ehkä seuraavan kerran, kun sinä kysyt minulta, olenko jo löytänyt miehen, minä esitän vastakysymyksenä, oletko sinä edelleen siinä huonossa parisuhteessa.
P.S. Kiitos inspiraatiosta Katjalle sekä Trendi-lehden parisuhdekyselylle!
Tervetuloa!
Tervetuloa seuraamaan sinkkunaisen arkea Sinkkuelämää Hel(l)sinki -blogiin! Blogini muuttaa Bloggeriin osoitteesta http://sinkkuelamaahellsinki.vuodatus.net/, jossa pääset tutustumaan vanhoihin kirjoituksiini. Vanhat ja uudet lukijat - lukekaa, ihmetelkää, kommentoikaa, antakaa palautetta! Minut tavoittaa tarvittaessa myös yksityisviestillä sähköpostitse, osoite löytyy sivupalkista kirjoittajaesittelystä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)