”Saanhan tarjota tämän lasillisen sinulle?”, mies kysyi heti tiskillä. Hän oli huomaavainen ja kiinnostunut minusta koko deittien ajan.
Kahvilan jälkeen suuntasimme lyhyelle kävelylle Espan puistoon. ”Istutaanko vähäksi aikaa, jos sulla ei ole kylmä?”, hän kysyi. Hän puhdisti penkin hanskoillaan ennen kuin istuuduin. Mikä ele – penkki ei ollut edes likainen! Ei varmasti tarvitse mainita, että hän antoi minun mennä ensin ovesta ja piteli minulle ovea auki.
Hän oli kivan näköinen ja ihanan pitkä. Leppoisa ja mukava. Treffit kestivät kaksi tuntia, ja sovimme tapaavamme uudestaan. Hän saattoi minut asemalle ja halasi minua kevyesti ennen kuin erosimme.
Parin päivän päästä kyselin tekstarilla, koska voisimme tavata uudestaan. Mietin samalla, missä poterossa nämä mukavat herrasmiehet ovat piileskelleet viimeiset kolme vuotta.
Vastauskin saapui. ”Hei, äitini menehtyi juuri, joten nyt en jaksa miettiä seuraavia deittejä. Palataan joskus myöhemmin, kun ajankohta on sopivampi.”
What? Eihän kenelläkään ole näin huono tuuri. Minusta on tullut niin kyyninen, että hetken mietin, puhuuko hän palturia. Ehkä hän ei uskalla sanoa, ettei sittenkään halua tavata toistamiseen ja käyttää vanhaa ja raukkamaista ”mummo kuoli” –hätävaratietä. Toisaalta alentuuko noin hyvillä käytöstavoilla varustettu ihminen noin raadolliseen käytökseen? Mene ja tiedä, en ehkä koskaan saa tietää.
Mieleeni muistui Sinkkuelämää-jakso, jossa mies tekee Mirandalle oharit. Miranda soittaa miehelle raivostuneena, ja puhelimeen vastaakin miehen äiti, joka kertoo miehen kuolleen äkillisesti.
Miranda: They're starting to die on us.
Charlotte: Oh my god.
Samantha: Well at least you weren't stood up.
Miranda: 35 and they're dying. We should just give up now.
Carrie: Well, on the bright side, this could explain why they don't call back.
Samantha: Hmm.
Charlotte: How did he... ?
Miranda: Heart attack.
Samantha: Oh.
Miranda: At the gym.
Carrie: See, this is why I don't work out.
Minun deittini ei sentään kuollut, mutta treffit on silti peruttu hautajaisten takia. Bad luck.
(Kuva: blog.ohmymode.com)
Aijai...
VastaaPoistaVoihan olla, että on käynyt todella surkea säkä, että äiti on todella menehtynyt juuri, mutta kyllä tuo aika tekosyyltä kuulostaa. Ja melko tökeröltä tekosyyltä. Suoraan kuin jostain televisiosarjasta. Itsekin olen joskus harkinnut käyttäväni lemppaamiseen kyseistä metodia, mutta onneksi järki on voittanut.
Tosin, minä nyt olen kyyninen kuspa, joten kannattaa käyttää suodatinta ja toivoa parasta.
Mutta mikä on todennäköisyys sille, että eteen tupsahtaa erinomainen miesyksilö ja yllättäen kakkostreffejä ei tule, koska äiti kuolee...
Mies oli niin sympaattinen, että jotenkin on vaikea uskoa hänen keksivän näin härskejä tekosyitä. Toisaalta olen niin kyyninen, että näen tämänkin mahdollisuuden todennäköisenä. Naiivi sinisilmäisyys on karissut harteiltani jo aikoja sitten.
VastaaPoistaMiehet ovat paskahousuja. Miten vaikeaa voi olla nätisti vastata, että "Kiitos kivasta tapaamisesta - en kuitenkaan usko, että meillä olisi niin paljon yhteistä, että kannattaisi tavata uudestaan". Simppeliä, helppoa eikä loukkaa ketään. Kukaan ei tee itsaria ihmisen vuoksi, jonka on tavannut tasan kerran nettideittailun merkeissä.
Itse en ikinä käyttäisi tekosyynä läheisen kuolemaa. Jos ko. henkilö sattuisikin kuolemaan lähiaikoina, minusta tuntuisi, että olen jotenkin osallinen asiaan. Taikauskoa :P
Noh noh... kyllä ne naisetkin on yhtälailla paskahousuja tässä suhteessa. Deittailu on tällaista satunnaista säätämistä, jossa mikään ei tunnu olevan varmaa, ennen kuin viimein sovitaan seurustelusta. Pitää yrittää vain kestää, purra hammasta ja nauraa lopuksi.
VastaaPoistaMutta siinä on kyllä pohtimisen aihetta, miksi ihmisille on niin helvetin vaikeaa sanoa, että "sorry, ei kiinnosta".
VastaaPoistaAivan törkeän hauska blogi :D Mullakin olisi vaikka mitä tarinaa deittailun maailmasta ajalta ennen parisuhdetta, mutta mun tyyli aikamoisen räävinä ja hyökkäävänä on käsitetty täysin väärin. Niinpä ohjaan sitä muunlaiseen kirjoittamiseen ja jengi repeilee :D
VastaaPoistaKiitos palautteesta, anonyymi! Hienoa, että epäonnisesta deittielämästäni on iloa - jos ei minulle itselleni, niin edes jollekin :-D
VastaaPoistaSika mieheksi, kai se niin on, että toista ei halua tieten tahtoen loukata. Pitäisi kuitenkin muistaa, että kenenkään sydän ei särjy yhden tapaamisen jälkeen. Täysi radiohiljaisuus satuttaa enemmän kuin ystävällisesti muotoiltu "ei kiitos".
Jokaisen äiti kuolee kerran ja todennäköisesti se osuu hankalaan tilanteeseen, jos ei muuten niin se aiheuttaa hankalan tilanteen. Voi hyvin olla, ettei hän halua olla enää yhteydessä, jos sinä palautat hänen mieleensä sen ajankohdan hänen elämästään. Sääli.
VastaaPoistaToki myönnän, että todennäköisyys on pieni. Silti tuntuisi omituiselta miksi hän keksisi noin dramaattisen valheen vain päästäkseen jostain deitistä eroon. Vähempikin olisi riittänyt.
Tapsa, saatat hyvinkin olla oikeassa siinä, että muistutan miestä ikävästä asiasta eikä hän koskaan ota yhteyttä. Aika näyttää..
VastaaPoistaSiis mitä ihmettä mielessäsi liikkui, kun menit tekstaamaan miehelle?
VastaaPoistaIkinä, koskaan, milloinkaan ei pidä tekstata tuoreelle miestuttavuudelle. On miehen tehtävä ottaa yhteyttä.
Olet kai kuullut, että nykymiehessäkin elää pieni saalistaja?
Tietenkin sitten kun ollaan suhteessa tilanne on eri ja sopii tekstailla juuri niin paljon kuin huvittaa, puolin ja toisin.
Kaikki meistä eivät enää elä kivikaudella. Onneksi. Voit lukea miesten kommentteja aiheeseen liittyen kirjoituksestani Älä metsästä miestä, joka löytyy täältä: http://sinkkuelamaahellsinki.vuodatus.net/blog/2936678
VastaaPoistaStatuksestasi päätellen (sinkku) taktiikkasi ei ole kovin toimiva. Vaikka kivikausi on ollutta ja mennyttä, tietyt asiat pitävät kutinsa.
VastaaPoistaPotentiaaliselle miehelle ei siis tosiaan kannata tekstata / soittaa tutustumisen alkuvaiheessa. Ei, ei ja ei.
Tietenkin sitten voi ottaa yhteyttä, jos haluaa miehen vain sänkyynsä kerraksi tai pariksi.
Itse en näin 38-vuotiaana miehenä ainakaan jaksa mitään pelailuja. Jos on minusta kiinnostunut, niin kyllä sen voi sanoa ihan suoraan! Enemmänkin ahdistaa se, että periaatteessa yksinkertainen asia pitää tehdä aivan liian vaikeaksi...
VastaaPoista