tiistai 14. elokuuta 2012

Vänisijät @ Image-lehti

Image-lehden toimituspäällikkö Joanna Palmén, joka kirjoittaa myös Lilyn Rönsy-blogia, on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen, vänisijöihin nimittäin. (Vänisijä = katkera ”at-mies”)

”Netissä käydään sukupuolten välistä sotaa: Miehet tuntevat syrjäytyneensä ihmissuhdemarkkinoilta liian nirsojen naisten takia. Naiset eivät ymmärrä, mistä heitä syytetään”, alkaa Eliitti & Kärsijät –otsikolla varustettu useamman sivun mittainen artikkeli. Joanna on haastatellut artikkeliin muun muassa Henry Laasasta, ja onpa livetapaamiseen ja haastatteluun uskaltautunut yksi vänisijäkin.

Kaikki aiheesta kiinnostuneet, hakekaapa siis lehden tuorein numero lähimmästä lehtipisteestä tai hyvin varustellusta tavaratalosta. Ja ei, en saa tästä mainoksesta mitään rahaa. Keskustelu aiheeseen liittyen jatkuu edelleen Joannan blogissa, josta löytyy lehden painoon mennessä yli 500 kommenttia. Ne on koottu tänne.

Vaikka sinänsä ymmärrän, että parisuhteen ja seksin puute turhauttaa ja suututtaakin, omat tuntoni kiteyttää ehkä parhaiten tämä lainaus artikkelista:

”Sävy muistuttaa monin paikoin maahanmuutosta käydyn nettikeskustelun sävyä: Maailmassa on virhe ja vika on naisten/maahanmuuttajien. Katso nyt tätäkin uutista, nainen/maahanmuuttaja on pahoinpidellyt jonkun! Tilastojen tulkitsemista, yleistyksiä, näsäviisastelua ja rumia sanoja; narttua, pilluja, lesbofemakkoja. Punavihreiden kukkahattutätien tilalla ovat punavihreät femakot.” ….”Naisena keskusteluun on hyvin vaikeaa suhtautua. Pohjaväite tuntuu olevan, että heteronaisten pitäisi ”lopettaa nirsoilu”. Se tuntuu vähän samalta kuin paheksuttaisiin siitä, ettei käytä huntua – tai käyttää huntua, maasta riippuen.”

33 kommenttia:

  1. Niin, kyllähän se on ihan selvä, että naisia ärsyttää, kun joku sanoo ääneen totuuksia.

    VastaaPoista
  2. Olikos tuo vänisijä-termin käyttö nyt Palménin vai SH:n? Yllättävää jos suurehkon lehden toimituspäällikkö käyttää tuollaista kieltä.

    Haukkumanimitysten jatkuva käyttö ei minusta kyllä kerro mistään kovin objektiivisesta tai sivistyneestä tarkastelutavasta, vaan ehkä jopa omasta katkeruudesta tai muusta ongelmasta. Sinällään olisi toki mielenkiintoista tietää, mistä ongelmasta tuo tarve nimitellä heikossa asemassa olevaa ihmisryhmää kumpuaa, varsinkin julkisessa diskurssissa. Onko Palménilla/SH:lla jokin tarve korostaa olevansa laatunainen ("Hei kiinnittäkää YT-miehet huomionne minuun! Olen täällä! Olen teidän ryhmäänne! Katsokaa kuinka halveksun alempianne! Veskuu!") nimittelemällä heikossa asemassa olevia miehiä, vai mistä on kyse?

    Tuon maahanmuuttolainauksen pointti meni kyllä aika ohi, oliko sillä jokin? En näe laatueroa siinä, että valitellaan haukkumanimien käytöstä maahanmuuttokeskustelussa, mutta sitten nimitellään itse toistuvasti, jo ihan otsikossa. Hoijaa. Sanoisin jopa, että kirjoituksen "sävy muistuttaa maahanmuutosta käydyn nettikeskustelun sävyä."

    Yhdistävänä tekijänä tällä blogilla ja netin maahanmuuttokeskustelulla on tietenkin nimittely nimimerkin takaa. Sinällään pidän anonymiteetin mahdollistamaa avautumista mielenkiintoisena mahdollisuutena nähdä yhden kuoren läpi, vaikka toisaalta tilalla taitaa olla entistä vahvempi retoriseen vaikuttamiseen tähtäävä kuori, enkä nyt tiedä onko se itsessään kovin mielenkiintoinen.

    Enpä ole kyllä koskaan lukenut Image-lehteä enkä taida nyt aloittaakaan. Enkä ole ihan varma tunnenko ketään joka lukisi. Sinällään mediakulttuurin yleistuntemuksen kannalta voi kannattaa lukea kaikenlaista, mutta jotenkin tuollaisten lehtien sisältö vaikuttaa sellaiselta, joka sopisi parhaiten tällaisille tytöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halveksu heikommassa asemassa olevia miehiä - surullistahan se on, jos parisuhdetta ei löydy vuosikausiin / -kymmeniin. Vänisijöillä viittasin mm. Suoli24:sen Sinkut-palstan marisijoihin enkä at-miehiin noin yleisesti ottaen. Artikkeli keskittyy nimenomaan tähän katkerien valittajien joukkoon.

      Toisaalta, hyvähän sekin on, että netti tarjoaa jonkun kanavan / vertaistukea pahan olon purkamiseen. Mutta kuten todettu, naisena keskusteluita ja myös joitakin tämän blogin kommentteja on hieman hämmentävää lukea.

      Poista
    2. Niin, onhan se vähän turhaa AT-miehiä nimitellä, kun kyseessä on useimmiten netissä anonyymisti turhautumistaan purkavista miehistä (Alemman Tason Naiset ilmeisesti tyytyvät häpeämään omaa rujouttaan ja/tai runsaita liikakilojaan hiljaa neljän seinän sisällä). Miehistä, jotka eivät oikein osaa näitä kaiken maailman soidinmenoja tai jostain muusta syystä ovat jääneet pariutumismarkkinoiden (paino sanalla markkinoiden) reunamille tai kokonaan niiden ulkopuolelle. Nämä omasta erinomaisuudestaan vakuuttuneet keski-ikäiset miehet ovat sitten asia erikseen, heille varmaan pieni verbaalinen ojentaminen voi olla ihan paikallaan. Tosin eivät taida mokomat ihan pienistä vastaansanomisista lannistua.

      Eipä kuulu tuo Image minunkaan lukemistooni, tosin kerran olen aviisia pläräillyt. Vähän jäi sellainen kuva, että paljon kiiltävää pintaa (mukaan lukien paperi), mutta vähän sisältöä. Pitänee kuitenkin tuo artikkeli lukaista, kun ei se mitään maksa. Semminkin, kun minäkään en saanut Pálmenin nettikirjoituksista kovinkaan paljoa tolkkua. Varmaan on moni muukin ihmetellyt tuota rinnastusta maahanmuuttokeskusteluun.

      PS. Sana "vänisijä" oli minulle ihan tuntematon ennenkuin aloin lukemaan tätä blogia. Noh, taas rikkaan äidinkielemme sanasto laajeni. =D

      Poista
    3. Niin, hämmennykseen yksi syy voi olla juuri se, että olet nainen. Miehenä minun ei ole mitenkään vaikea ymmärtää näitä Suoli24:n valittajia (juu, sen sinkkupalsta on aivan järkyttävä). Suuri osa 16-35v. naisistahan tuntuu olevan sitä "KTN-YTN" tasoa, ainakin täällä Helsingissä. Sellaisten kokemusmaailma on kuitenkin aivan eri kuin jonkin ATM:n. Jos miehiä on niin, että innokkaimpia pitää hätistellä pois, niin tarvitseehan siinä ehkä suhteellisen vilkkaan mielikuvituksen, että voi samaistua AT-mieheen.

      Hmm, pitäisi varmaan perustaa joku AATM (Anonyymit Alemman Tason Miehet), siellä sitten istuttaisiin ringissä tukea saamassa kohtalotovereilta. "Hei, olen Jorma 40v. Minäkin olen Alemman Tason Mies. Pimpsaa en ole nähnyt sen jälkeen, kun yhdestä tähän murheen laaksoon tipahdin." X-D

      Loppuun vielä kevennys eläinmaailmasta:
      http://www.youtube.com/watch?v=nS1tEnfkk6M

      Kyseisessä pätkässä esiintyy ilmeisesti ATPK:ita (Alemman Tason Paratiisilintukoiras) ja yksi YTPN (Ylemmän Tason Paratiisilintunaaras).
      Selostuksesta pitää huolen Sir David Attenborough. Taattua BBC-laatua.

      Poista
    4. Ideahan tuokin, siis AATM. Luulisin kuitenkin ettei AT-miesten tarvitse keskenään olla anonyymisti tekemisissä. Ellei sitten olla samaan syssyyn niin luuloharhaisia että lasketaan jokainen mies niin sanotusti kilpailijaksi ;)

      Tuo ensimmäinen kappale nyt kuitenkin on miltei täyttä asiaa. Eipä taida bloginpitäjä siihen sanoa mitään koska ei vain pysty ymmärtämään. Ei...korjaan vähäsen: bloginpitäjä ei tahdo ymmärtää.
      Eihän sitä muuten käytettäisi sellaisia termejä kuten "vänisijä" tai "suoli24". Olkoon blogin kirjoitusmuoto kuinka provosoiva tahansa, olisi suotavaa että se tehtäisiin uskottavasti sen sijaan että morkataan ja sillä tavoin saadaan oma (blogi)persoona vaikuttamaan...hmm...yksinkertaiselta ;)

      P.s. Image on sosiaaliskulttuurisesti paras suomalainen aikakausijulkaisu. Jokaisen vähänkin itseään fiksuna pitävän kuuluisi lukea edes muutama numero vuodessa.

      Poista
    5. Ei ole tullut kommenttia, koska on tulossa kokonainen postaus. Stay tuned.

      Ja yksinkertainenhan minä olenkin, en ole (kai) koskaan muuta väittänytkään. Haluan älykkään ja koulutetun miehen, että oma vajavaisuuteni ei näy niin selvästi, kun mies loistaa vieressäni. (Tai sitten käy päinvastaisesti ja näytän entistä tyhmemmältä.)

      Yksi juttu, mitä en ole vielä ymmärtänyt - johtuu varmaan yksinkertaisesta luonteestani ja vajavaisesta älyllisestä kapasiteetistani - on se, että miksi sinä (ja muutamat muut lähes pelkästään negatiivista palautetta antavat) käytte lukemassa näitä yksinkertaisen naisen kirjoittamia yksinkertaisia juttuja? Liikaa vapaa-aikaa?

      Poista
    6. Ahas...provosoituminen ilman varsinaista yritystä. Anteeksi, ei ollut tarkoitus aiheuttaa mielipahaa. Mä kun luulin että tässä voidaan keskustella asiasta.
      Taitaa silti olla liian helppoa keskittyä yhteen sanaan kokonaisessa kommentissa, kuin sanoa jotain rakentavaa. Ehkä. Kenties.

      Se, mitä sä et ole vielä ymmärtänyt, johtuu kai siitä, että sä et ole tottunut saamaan huomiota omille ajatuksillesi. Tarkoitan sanoa jotain sellaista kuin että...hmm...ihminen lukee ja on tekemisissä sellaisten asioiden kanssa jotka häntä milloinkin kiinnostavat. Ja jos ihmistä kiinnostaa vaikkapa tämä blogi, niin todennäköisesti hän myös seuraa sitä...?
      Vapaa-aikaahan ei koskaan voi olla liikaa, vai mitä?

      Poista
    7. Onko ihmisten nimittäminen "yksinkertaiseksi" mielestäsi rakentavaa keskustelua? Sanotko ihmisille niin irl? Surulliseen suuntaan menossa tämä maailma, valitettavasti.

      Poista
    8. Minäkin kyllä ymmärsin a.u:n viestin siten, että käyttämäsi sanat (vänisijä yms.) saavat sinun blogipersoonasi vaikuttamaan joidenkin silmissä yksinkertaiselta, eikä niinkään, että oikeasti olisit sitä.

      Naiset kyllä provosoituvat toden totta helpolla, kuten Indigo jossain sanoi. Itsekin olin ihan ihmeissäni kun loukkaannuit taannoin munkin kommenteista, vaikka itse tarkoitin ne lähinnä keskustelua herättämään (yleensä pienet kärjistykset auttaa siinä) ja sarkasmiksi.

      Sen vuoksi en varmaan osin itsekään ole naisten kanssa erityisemmin menestynyt, kun en vaan ymmärrä mitä heidän päässään liikkuu. :) Siksi varmaan myös tämäkin keskustelu tuppaa vähän junnaamaan paikallaan, kun toista osapuolta ei kunnolla ymmärretä.

      Sanottakoon nyt vielä, että en minä ainakaan näitä lukisi, saati kommentoisi, jos pitäisin sinua yksinkertaisena tai muutakaan. Hyvinhän sinä pääasiassa kirjoittelet.

      Poista
    9. Juuri niin kuin Vaeltaja sanoi. Ei voi olla henkilökohtainen hyökkäys jos osapuolet eivät toisiaan tunne. Toki sitä kuitenkin saa jokainen ottaa onkeensa mistä tahansa. Nimittelyni siis kohdistuu blogipersoonaan, jos siihenkään. Jotta vielä voisin kuulostaa kunnolla vänisijältä niin sanon että en ole halukas haastamaan riitaa.

      Onko naisilla muuten jonkinlainen erioikeus provosoitua niin, että sitä pidettäisiin hyvänä asiana?

      "Sen vuoksi en varmaan osin itsekään ole naisten kanssa erityisemmin menestynyt, kun en vaan ymmärrä mitä heidän päässään liikkuu. :)"
      Erittäin hyvin sanottu. Olen jotakuinkin samaa mieltä, vaikka parisuhteessa olen ollut useammankin naisen kanssa. Ja vielä saanut kehuja siitä millainen olen. Uskomatonta!
      Anyways...en siltikään kehtaa väittää että tietäisin mitä naisten päässä liikkuu. Vaikka kuinka yrittäisi vain yleistää kaikki naiset samaksi massaksi :D
      Siinä on sen koko homman juju: naiset on ihania koska ne ei ole miehiä, mutta on se jumankauta vaikeeta niiden kanssa elää ja olla sovussa.

      Poista
  3. Vanha sanontahan on, että ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Saa olla ihan niin nirso kun vaan haluaa, jos uskoo silti saavansa sen mitä pyytää. Tietenkin on ihan toinen asia riittääkö näitä laatu-uroksia kaikille halukkaille. Vähän epäilen, ainakin netissä tuntuisi olevan vaativaisia naisia enemmän kuin mitä vaatimukset täyttäviä miehiä. Minun lyhyellä matematiikallani sanoisin, että tämä yhtälö ei voi toimia. Kaikille naisille ei riitä sitä vaatimukset täyttävää heppua. Tämä ei tietenkään estä naisia vaatimasta, koska kukapa meistä nyt raakoja tilastollisia todennäköisyyksiä omalla kohdallaan miettisi.

    Tähän kun vielä lisää sen, että osa vaatimukset täyttävistä miehistä on pelimiehiä, niin todennäköisyydet löytää se unelmien laatu-uros laskevat entisestään - tämä ei tietenkään estä yrittämästä. Pelimiehillä on varmaankin sitten kissanpäivät, kun he voivat peuhata näiden "nirsojen" naisten kanssa. Muistaakseni Mestari Laasanen kirjoittikin eräässä blogissaan, että epätyydyttävimmässä tilanteessa ovat AT-miehet ja YT-naiset. ATM:t luonnollisesti sen takia, että eivät ketään saa, YTN:t sen takia, että laatumiehiä ei riitä kaikille. "Keskitason" porukalla menee sitten suht. mukavasti keskenään pariutuessa, ja YTM:illä on lystiä koko rahan edestä (luulisi niiltäkin joskus kunto loppuvan =D).

    Tuohon "nirsoilun lopettamiseen" kommentiksi vielä se, että parisuhde ja seksi eivät taida olla mitään hyödykkeitä, joita voisi sosialisoida ja jakaa heikompiosaisille. Ellei nyt sitten perusteta niitä valtion bordelleja, joihin sossu antaa maksusitoumuksen kerran kuussa ATM:lle =D. Parisuhteita onkin sitten vielä astetta vaikeampi valtion toimesta tarjota yhteisömme vähäosaisille miehille...Näissä asioissa taitavat vallita markkinatalous ja ne kuuluisat viidakon lait (kirjaimellisesti).

    PS. Pitänee huomenna mennä lähikirjastoon lukaisemaan se uusin Image. Samalla voisin lainata uudemman kerran Mestarin Pyhät Kirjoitukset (Naisten seksuaalinen valta-kirja), sekin kun sattuu siellä hyllyssä olemaan. Lukaisin sen viime kerralla aika pintapuolisesti. Kirjahan on tehty Laasasen gradun pohjalta, ihan kelpo lukemista miestä kritisoivillekin. Käsittääkseni Mestari työstää väitöskirjaa koskien miesten tasa-arvo-ongelmia. Julkaistaessaan ylittänee myös uutiskynnyksen - odotan mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin alkuviikosta käymässä sukuloimassa. Se tarkoittaa täydellistä eräänlaisessa sosiaalisessa kuplassa elämistä. Yhtenä iltana satuin näkemään telkkarista (olikohan Liv-kanava...) mainoksen uudesta Unelmien Poikamiestyttö-sarjasta. Premissi meni jotakuinkin seuraavasti:
      Viime tuotantokaudella neiti se-ja-se etsi itselleen unelmiensa miestä. Hän löysi yhden sopivan. Mies kosi, mutta hänestä tuntui että "jotain puuttuu". Nyt hän etsii uudelleen unelmiensa miestä.

      Tässä vaiheessa meinasin vaistomaisesti taputtaa käsiäni ja kannustaa sulhoehdokkaita antamaan tiukat pakit koko letukalle.
      Siinä taisi mennä mun ymmärryksen raja.
      Naiset.....mitä ihmettä ne oikein ajattelee ja miksi...?

      Poista
    2. FYI - en ole enää kyseisiä "unelmien" bacheloreja/-rettejä katsonut vuosikausiin, mutta kuitenkin on nyt tähän pakko todeta, että ne "unelmien" Bachelorit siinä sarjassa ovat ihan samanlaisia "letukoita" sukupuoleen katsomatta.

      Sarjahan lähti käyntiin miehestä, joka etsii unelmiensa naista. Käsittääkseni näistä bachelor-miehistä useampi etsii edelleenkin sitä "jotakin", vaikka tuli säädettyä monen naisen kanssa yhtäaikaa tv-sarjassa, esiteltyä ne perheelle ja koko maailmalle, luvattua niille sitä sun tätä ja vielä kosittua jotakuta raukkaa. Yhteistä näille tv-sarjoissa kosituille tyttö-raukoille on se, että heistä kaikista puuttui "sitä jotakin" herra Bachelorin mielestä, kun uusintakierrokset jatkuivat heidänkin kohdallaan.

      Julkisuushakuisia unelmiinsa haavekuviin uppoutuneita löytyy molemmista sukupuolista.

      P.S. Henri Laasasen juttuja ei kukaan selväjärkinen jaksa tosissaan ottaa tai lukea viittä minuuttia kauempaa. Itse arvostan hänen teorioitaan elämästä ja ihmisistä yhtä korkealle kuin muidenkin populistien. Hän ajaa tasan tarkkaan yhtä agendaa. Itsensä korottamista muiden miesten silmissä alfa-uroksen asemaan, niin että hän saisi mainetta ja kunniaa suurena naistuntijana ja yhteiskuntatieteilijänä. Hohhoijaa. No, leipänsä on jokaisen ansaittava jollakin tavalla. Laasasen puolustukseksi on sanottava, että tasa-arvoa ihmisten kesken toki kannattaa puolustaa. En vain ole vakuuttunut Laasasen motiiveista, teeseistä tai tavasta tehdä niin.

      Poista
    3. Ai niin, asiaan liittyen vielä. Jotta jokin mielipide saadaan muutettua yhteiskunnassa, pitää saada käännettyä vahvimmin mielipidettä ylläpitävien kanta asiaan. (Esimerkkinä naiset eivät saaneet aikaisemmin äänestää. Jotta siihen saatiin "hyväksyntä" piti sen tulla miehiltä, eikä se tapahtunut ennenkuin joku miehistä alkoi ajaa naisten asiaa).

      Laasasen kommentit eivät herätä minkäänlaisia sympatiota naisissa, joilta nämä miehet nyt hakevat "hyväksyntää, teetä ja sympatiaa, tai siis mieluiten seksiä". Turhaa siis odottaa mitään massiivista mielipideilmaston muutosta naisten puolelta Laasasen ajamaa agendaa kohtaan. Jos saatte jonkun naisen käännytettyä puolellenne Laasasen äänitorveksi ajamaan tätä agendaa julkisesti, niin sitten saattaa jo alkaa tapahtumaankin.

      Itse tosin pidän sitäkin äärimmäisen huonona vaihtoehtona, koska se vaan lisää tiedostettua ajattelua sosioekonomisten erojen suhteen ihmisten kesken ja samalla lisää ainoastaan haluttavien miesten haluttavuutta. Parempi olisi olla mainostamatta niitä YT-miehiä enää yhtään enempää. Se ei lisää millään tavalla yksinäisten miesten haluttavuutta naisten silmissä. Mitä enemmän jankutatte ja jauhatte julkisuudessa mantraanne ja katkeruuttanne YT-, KT- ja AT-miehistä, sitä vakuuttuneempia naiset ovat siitä, että ainakaan AT-miestä ei haluta. Sen takia Laasasen kannattaisi vaan olla hiljaa näistä typeristä luokitteluista. Se on nimittäin ilmaista mainosta kaikille muille luokille, paitsi AT-miehille.

      Toisekseen itselleni naisena tulee sellainen olo noita Laasasen ja kumppaneiden juttuja kuunnellessa, että viha naissukupuolta kohtaan on niin kova, etten uskaltaisi edes juttusille kyseisten henkilöiden kanssa. Mieluummin viettäisin elämäni yksin kuin jaksaisin jokapäiväistä katkeraa tilitystä siitä, kuinka maailma on paha ja epäreilu ja kuinka naiset ovat kaiken pahan alku ja syy. Tuollainen asenne nimittäin heijastuu ihmisestä kilometrien päähän ja itselleni se on riittävän hyvä syy karttaa sellaisten ihmisten seuraa.

      Sitä mitä kylvää, sitä myös niittää ja sydämen kyllyydestä suu puhuu.

      Poista
    4. Tuota...en ole mikään Laasasen fanipoika, mutta pitänee vähän kommentoida noita anonyymin väittämiä. Laasanen on itsekin useaan otteeseen sanonut, että hän ei pyri ottamaan kantaa siihen mitä asioille pitäisi tehdä (tai voisiko niille ylipäänsä tehdä mitään), vaan hän pyrkii kuvaamaan asioiden tilaa. Toisekseen häntä kuulemma ihmetyttää kirjoitustensa herättämä kiukku, koska hän ei itse koe olevansa mikään naistenvihaaja. Sitäpaitsi hänellähän on naisystävä, eli ilmeisesti hän saa teetä, sympatiaa ja sitä seksiäkin. Laasanen on enemmänkin KTM kuin vänisevä AT-mies, jos näitä luokitteluja käytetään.

      Ja miksei käytettäisi. ATM:llä voidaan tarkoittaa miestä, jolla on heikko tai olematon menestys naisrintamalla. KTM:llä sitä on kohtalaisesti - suurin osa miehistä kuuluu tähän ryhmään. YT-miehille pesää on tarjolla runsaasti. Lähes kaikki tuntevat lähipiiristään ihmisiä näistä kaikista kategorioista. Niin minäkin, tosin puutteessa eläviä nuoria miehiä on huomattavasti enemmän kuin vastaavassa tilanteessa olevia nuoria naisia (ATN?). Tämä on eräs tapa luokitella ihmisiä. Eivät ilmiöt häviä, vaikka niistä ei puhuttaisi.

      Mielenkiintoista tuossa anonyymin kirjoituksessa on vain tuo AT-miesten tilanteen vertaaminen naisten äänioikeuden saamiseen. Eli tie eteenpäin on siis se, että Laasanen ja muut vänisijät tukkivat turpansa, niin sen jälkeen ilmestyy joku nainen, joka kokee palavaa halua parantaa AT-miesten yhteiskunnallista asemaa? Ensimmäiseksi varmaan tulee naistenpäivän rinnalle AT-miestenpäivä: "Ota riski ja rakastu narukäsinörtt...siis tietotekniikan ammattilaiseen!". Myös Suomen Punaisen Lyhdyn panopäivä on harkitsemisen arvoinen (http://ilmannaista.sarjakuvablogit.com/category/aiheeton/page/12/) (trippi 103).

      PS. Laasanenkin arvoistaisi, jos saisi eriteltyä ja laadukasta kritiikkiä, eikä "tulee sellainen olo noita Laasasen ja kumppaneiden juttuja kuunnellessa"-kritiikkiä. Alkuun pääsee esimerkiksi lukemalla herran kirjoituksia ajatuksella ja sitten niitä seikkaperäisesti kommentoiden. Pálmen vähän yrittikin jotain tämän tapaista siinä Imagen jutussa. Joo, kävin sen lukasemassa, mutta pitänee lainata se vielä myöhemmin, että voi kunnolla perehtyä siihen. Edelleenkin Image on mielikuvissani "paljon kiiltävää pintaa, vähän substanssia"-lehti, tai ainakin mulle tulee sellainen olo X-D.

      Poista
    5. Vielä tuohon Palménin juttuun Imagessa (luin siis sen eilen pikaisesti kirjastossa). Häntä jäi ilmeisesti vaivaamaan se, ettei oikeastaan yksikään netin "vänisijä" suostunut haastateltavaksi. Haastatellutkin AT-miehet eivät vaikuttaneet kovin naisvihamielisiltä. He totesivat, että tilanne on nyt vaan tämä, eikä sille voi helposti oikein mitään tehdä.

      Laasastakin siinä haastateltiin. En tiedä oliko kovin tarkoitushakuista, mutta siinä mainittiin, että hän työtön YTM (Yhteiskuntatieteiden Maisteri, toim. huom. =D), jolla lienee siis (liikaa) aikaa raapustella tekstejä nettiin. Jos niitä rinnastuksia maahanmuuttokeskusteluun haluaa tehdä, niin Laasanen lienee sitten joku pariutumiskeskustelun halla-aho tai vastaava ällöke. Itse en siis ajattele näin, oikeastaan herran tekstit ovat aika mielenkiintoista luettavaa. Tosin kukapa täyspäinen niitä viitsisi viittä minuuttia pitempään lukea, kuten tuolla ylempänä joku sanoi. Tuo aika riittää kuitenkin lyttäämään Laasasen kirjoitukset (ja miehen) täysin? Argumentaatio, mitä se on? Jotain syötävää?

      Palmén kiinnitti huomiota, että Laasasen kirjassa on vähän perusteluja väitteille. Lähennä mainitaan se, että varakkaat miehet ovat köyhiä useammin naimisissa, ja että he saavat seksiä useammin. Tässä on jo vähän yritystä käydä keskustelua, eikä vain valitttaa, että Laasanen ja vänisijät on ihan ällöjä.
      Pitänee varmaan nöyrtyä ja ostaa se uusin Image, jotta voin lukea jutun kunnolla. Laasasen kirjakin vaatisi minulta perusteellisemman lukemisen.

      Poista
    6. "Eli tie eteenpäin on siis se, että Laasanen ja muut vänisijät tukkivat turpansa, niin sen jälkeen ilmestyy joku nainen, joka kokee palavaa halua parantaa AT-miesten yhteiskunnallista asemaa?"

      Ei kun se, että jos mielipideilmastoa haluaa muuttaa, on saatava jotenkin PUOLELLEEN ne ihmiset, joiden mielipiteitä jostakin asiasta haluaa muuttaa. Ei tietenkään siinä ole mitään korrelaatiota, Laasasen hiljeneminen aiheuttaisi sen, että sitten jostain tupsahtaa nainen ajamaan samaa agendaa. Pointti oli se, että piti saada jostain joku nainen Laasasen ajatusten ajajaksi, siis hänen puolelleen, niin sitten EHKÄ se auttaisi asiaa eteenpäin. (Noin siis ilmiön yleensä jos jotain mielipidettä halutaan yhteiskunnassa ajaa eteenpäin sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka lähtökohtaisesti vastustavat jotain ajatusta. Ennenkuin vastustava enemmistö alkaa hyväksyä vähemmistön ajatuksia, pitää jonkun enemmistön jäsenistä alkaa ajaa vähemmistön asiaa).

      Yritin selittää, että Laasanen ja hänen oppinsa kirjaimellisesti ottavat henkilöt ampuvat itseään nilkkaan metodeillaan, koska kukaan nainen ei näe ketään muuta kuin ns. "YT-miestä" noiden juttujen perusteella positiivisessa valossa. (Jos edes niitä ns. YT-miehiäkään...). Itse en ainakaan jaksa yhtään mitään luokitteluja ja ihmisten kategorioimista siihen tai tähän luokkaan ja ominaisuuksiin. Otan ihmiset ihmisinä ja perustan mielipiteeni heistä ihan itse ilman sen kummempia taso-luokituksia.

      Luokittelulla lähdetään aina vaarallisille vesille ja siitä ei yleensä ole matkaa kuin alaspäin. Sen takia en jaksa lähtökohtaisesti arvostaa Laasasen teorioita ja ajatuksia kovinkaan pitkälle, koska lähinnä hänen agendansa edistää ihmisten luokittelua ja kastijakoa, vaikka tarkoitus olisikin hyvä ja arvokas sinällään.

      Ja myönnän, olin turhan kärkevä arvostellasseni Laasasta ja aiemmissa kommenteissa muutenkin.

      Usein tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.










      Poista
    7. Siis eeeiiiii!!! Ensinnäkin ei ole mitään Laasasen Doktriinia tai Oppia. Toisekseen mies ei ole kovin kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, vaan ennemminkin pariutumisen tutkimisesta ja miesten tasa-arvoasioista.

      En minäkään luokittele ihmisiä suoralta kädeltä mihinkään lokeroon, olen jopa tavannut joskus naisia, jotka pystyvät perustelemaan mielipiteensä järkevästi! Sitäpaitsi ihmiset luokittelevat asioita koko ajan. Ja kuten sanoin, niin eivät ne ilmiöt mihinkään häviä, vaikka luokittelut lopetettaisiin. AT-miehiä voi vaikka kutsua parisuhderajoittuneiksi tms. tai olla kutsumatta miksikään, mutta ei se poista sitä, että on ryhmä miehiä (luokittelua senkin muuten), jolla seuran saaminen on hyvin vaikeaa, ja se ketuttaa näitä miehiä.

      Nyt on oiva tilaisuus mennä kirjastoon tai kirjakauppaan, ja tutustua Laasasen tuotantoon. Häneltä löytyy myös runsaasti kirjoituksia täältä netistä, niistä on ehkä helpoin aloittaa. Ei sitä tiedä vaikka vielä innostuisit ajamaan näiden vähäosaisten miesten asiaa =D.

      Poista
    8. Ai että vielä kirjakauppaan ostamaan Laasasen teoksia... =D juu, ei ole mies kiinnostunut vaikuttamaan yhteiskuntaan tai lisäämään omaa statustaan tai pankkitilinsä sisältöä, ei varmaan joo. Näytä minulle ihminen, joka ei olisi altis saamaan lisää mainetta ja mammonaa, jos siihen tilaisuus tulee.

      Vaikka Laasanen ei olisi itse tarkoittanut alunperin jutuistaan ja tutkimuksistaan mitään sen kummempia doktriineja kenellekään, niistä nimenomaan tulee hyvää vauhtia sellaisia, mitä enemmän aiheesta jauhetaan ja mitä enemmän kyseinen herra saa huomiota, julkisuutta ja rahaa myydyillä teoksillaan. Tottakai on olemassa jo kohta Laasasen koulukuntakin tätä menoa.

      Tästä tulee nyt tällainen juupas-eipäs väittely, joka ei johda mihinkään, joten myönnän, etten riittävän hyvin perustellut väitteitäni. En ole lukenut Laasasen koko tuotantoa, mutta olen kyllä perehtynyt hänen tuotoksiinsa ja tutkimuksiinsa aiheesta. Mielipiteeni asiasta eivät perustu pelkkään mutu-tietoon, niinkuin eivät yleensäkään elämässäni.

      Se, etten osannut mielipiteitäni riittävän selkeästi tai hyvin ilmaista, tai mielestäsi perustella, ei tee vähemmän todeksi sitä seikkaa, että on mahdollista, että Laasasen väittämiin tai tutkimuksiin saattaa silti kannattaa suhtautua suurella varauksella ja että ne saattavat olla pidemmällä tähtäimellä enemmän haitallisia kuin hyödyllisiä seuraamuksiltaan. Oli sitten Laasasen ajatusten ja tutkimusten takana mitkä tahansa motivaatiot, tutkimusmetodit tai teoriat hänen tai jonkun muun puolesta.

      Mitä tulee vähäosaisten ja sorrettujen miesten asioiden ajamiseen, toteutan sitä elämässäni käytännössä jo. Siitä tämä Laasasen juttujen vastustus ylipäätään johtuu.

      Poista
    9. Voisin kyllä näyttää ihmisen, joka ei ole altis saamaan lisää mainetta ja mammonaa, mutta en viitsi omia kuviani kauheasti nettiin levitelle =). Käsittääkseni Laasasella itsellään ei ole mitään oppia tai tutkimuksia, vaan hän lähinnä viittaa muualla maailmassa tehtyihin tutkimuksiin. Lisäksi hän pitää esillä miesten tasa-arvo-ongelmia, asia mikä on aika harvinaista nykypäivän Suomessa. Feministien mielestä mies varmaan pitäisi mitä pikimmiten saada oikeuden eteen tällaisten vihapuheiden levittämisestä =D. Palmén rinnastikin sujuvasti pariutumisesta käytävän keskustelun maahanmuuttokeskusteluun.

      Imagen Mikko Nummisen pääkirjoituksesta: "Aiemmin uhrin rooliin ei ollut tunkua. Yhteiskunnan päähänpotkimiin rassukoihin törmäsi lähinnä Hannu Karpon televisio-ohjelmissa, ja he olivat uhreja ihan syystä (AT-miehet ovat sitten turhasta vänisijöitä?, toim. huom.). Nyt iso joukko aivan tavallisia, aikuisia suomalaisia tuntee jotenkin epämääräisesti, että maailma on jotakin heille velkaa ja että syy tähän velanmaksun viivästymiseen on yhteiskunnassa noin yleensä tai vaikkapa naisissa (voiko naisissa nyt ylipäänsä ollakaan koskaan mitään vikaa?, toim. huom.) tai maahanmuuttajissa (kiitämme asiallisesta rinnastuksesta, toim. huom.)"

      Tästä ei voi muuten tulla juupas-eipäs-väittelyä, koska esimerkiksi Laasasen ajatuksista ei ole vielä esitetty mitään konkreettista esimerkkiä, mistä ylipäänsä väitellä! Elämässä melkein kaikkeen kannattaa suhtautua suuremmalla tai pienemmällä varauksella, mutta "Laasanen on ällötys"-kritiikki ei ole kovin rakentavaa.

      Se on tietenkin hienoa, jos käytät aikaasi huono-osaisten miesten asioiden edistämiseen. Esimerkiksi syrjäytyneistä asunnottomista suurinosa on miehiä.
      Jos kuitenkin rajaa asian koskemaan AT-miesten seksuaalikurjallistoa, niin en ole kovin vakuuttunut, että asialle voisi kauheasti mitään tehdä. Pukeutumis- ja hygieniavinkit ovat tietenkin ihan ok, ja netistä löytyy kaiken maailman pelimiesoppaita...Nuoremman polven AT-miehille (19-22v.) voisin antaa sellaisen vinkin, että hankkikaa välittömästi jokin edes etäisesti naista muistuttava ilmestys, keinolla millä hyvänsä. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. Voin kuitenkin luvata, että homma ei ainakaan helpotu vanhemmalla iällä, jos ei ole naisista mitään kokemusta. Ei kannata heittäytyä passiiviseksi ja jäädä odottelemaan, koska se rooli on tässä kulttuurissa varattu naisille. Vaarana on, että silloin tulee tällaiseksi kolmikymppiseksi katkeraksi vanhaksi kääkäksi =D. Uskokaa kerrankin juniorit mitä Indigo-setä sanoo!

      Poista
    10. Minä en missään vaiheessa sanonut, että at-miehet vänisevät turhasta. Ylipäätään kun käytän nimitystä "vänisijä", puhun katkerista at-miehistä enkä at-miehistä noin yleisesti ottaen - kaikkihan eivät suinkaan ole katkeria (tämän kyllä selvensin jo itse blogitekstissäkin). Ymmärrän myös sinänsä, että parisuhteen ja seksin puute aiheuttaa katkeruutta, mutta noiden keskusteluiden taso on suhteellisen ala-arvoinen, mistä siis juontuu tämä nimitys "vänisijä".

      Johtaako naisten vihaaminen ja haukkuminen positiiviseen lopputulokseen at-miesten kannalta? Kuten anonyymi totesi jo tuossa aiemmin, naiset eivät edes uskaltaisi lähteä treffeille näin katkerien ja vihaisten miesten kanssa ja vaikka uskaltaisivatkin, katkerat ja negatiiviset ihmiset eivät tee vaikutusta keneenkään vaan karkottavat muut ihmiset ympäriltään tehokkaasti.

      Poista
    11. Ja olet muuten ihan oikeassa tuossa viimeisessä kappaleessa - parisuhderintamalta putoaa pois, jos siihen ei ajoissa pääse mukaan eli yhdyn täysin tuohon neuvoosi. Se tosin voi olla monelle helpommin sanottu kuin tehty..

      Poista
    12. En varsinaisesti tarkoittanut sinua, vaan tuota Imagen juttua. Luultavasti nuo vänisijät ovat jo siinä pisteessä, ettei mikään rakentava toiminta heidän asemaansa parantaisi. Puretaan sitten kiukkua naisiin tai ihan mihin tahansa, tavallaan ymmärrettävää. Turha naisten on siitä ottaa itseensä. Tuossa Imagen jutussakin miehet sanoivat, että nettiruikutus ja vi***ilu on tapa purkaa turhautumista. Toimittajan johtopäätös tuntui kuitenkin olevan, että tämä on vaarallista vihapuhetta, ja kohta ne vänisijät ovat räiskimässä viattomia sivullisia! Oh dear, toivottavasti ymmärsin väärin. Ei etteivätkö nuo kouluampujat yms. olisi jotain ATM-arkkityyppejä, mutta jos ei nyt ihan redusoida näitä tragedioita pelkästää AT-miesten naisenpuutteesta johtuviksi. Tai jos niin tehdään, niin sitten AT-miehet ovat todellinen yhteiskunnallinen ongelma. Reppanoille pesää ja vähän äkkiä tai muuten tulee ruumiita!...

      Hmm, olisipa mullekin parikymppisenä tullut joku setä kertomaan "elämän kovista tosiasioista". Mä olin sillon 20v. ihan sitä mieltä, että ei tässä mitään kiirettä tyttöystävää etsiä, kyllä se sitten tulee, kun on tullakseen. Silloin ei edes yksinäisyys pahemmin vaivannut, sitäpaitsi olin vielä aika ujokin ja kaikkee.
      Siis niinku miten naivi voikaan nuori ihminen olla X-D. Naisen kohdalla tämä strategia on ihan toimiva, mutta jos kyseessä on nuori mies, niin silloin ampuu vain itseään jalkaan - tosi isokaliberisella aseella. Noh, seuraavassa elämässä sitten. *Hyräilee* "lyhyt onpi elämä, sekin kurja ja ikävä"

      P.S.
      Voisin seuraavaksi raapustella jotain mietteitä ATN:istä, noista vähän vänisevistä ja harvoin tavatuista olennoista. Nehän olisivat sitä AT-miesten oikeaa kohderyhmää, jolleivat nämä miehet kokoajan kuolaisi niiden teinineitsyiden perään =D.

      Poista
    13. Onpahan keskustelua taas. Huomaa kyllä eron tuossa naisten ja miesten ajattelussa.

      Anonyymi voi mennä kokeeksi Helsingin keskustaan ja kysästä kymmeneltä ohikulkijalta kuka on Henry Laasanen. Itse olisin yllättynyt jos edes yksi tietäisi (melkoinen julkimo). Samalla voit kysyä mitä tarkoittaa atm ja tunnetko yhtäkään sellaista. :) Ilmiö on kuitenkin varsin marginaalinen ja mölinä on rajoittunut pitkälti nettiin. Sitähän tuo Imagen juttukin on, että yksi toimittaja on utelias, jotta mitäs nää heput on ja onko ne olemassa. Tuollahan mainittiin myös, että pesunkestäviä at-miehiä oli vaikea saada haastatteluun ja epäilen, että voisit itsekin yllättyä, jos heitä tapaisit.

      Samoin mun on erittäin vaikea uskoa, että noilla jorinoilla olisi mitään vaikutusta kenenkään menestykseen oikean elämän parisuhdemarkkinoilla, vaikka joku sattuisi nuo termit tietämäänkin. Korkeintaan tarjoavat hieman vertaistukea ja väylää purkaa pahaa oloa. Itsekin pidän noita termejä hassuina, mutta toisaalta niissä on mukana enemmänkin sellainen kyyninen lataus kuin että ko. miehet oikeasti pitäisivät itseään alempina ihmisinä. Itse käytän näitä termejä netissä, koska täällä tietyt porukat tietävät mitä niillä tarkoitetaan. Indigo on myös täysin oikeassa siinä, että ihmiset nyt luokittelevat kaikkea mikä liikkuu, koska se nyt vaan sattuu olemaan meidän tapamme jäsentää asioita. Miksi siis tämäkään olisi mikään poikkeus?

      Hassu on myös tuo vertaus naisten äänioikeuteen. Vähän kuin vertaisi omenoita ja appelsiineja. Kai kuitenkin maamme historiaa sen verran tiedät, että naiset eivät sitä äänioikeuttaan saaneet minkään sympatian tai oikeudenmukaisuuden takia tai jonkun naisliikkeen toimien seurauksena, vaan koska se sopi aikanaan tiettyjen puolueiden ja ryhmien (vasemmisto) miesten etuihin. esim. aatelistohan vastusti sitä ja Venäjälläkin se meni läpi vain poliittisen sekamelskan ansiosta. AT-miesten asiaa puolestaan ei ole kiinnostunut ajamaan kuin korkeintaan jotkut Piraattipuolueen aktiivit, joista valtaväestö ei ole koskaan kuullutkaan. Pikkaisen perspektiiviä näihin juttuihin kiitos!

      Niin ja kaiken tämän jälkeen mitä näiden "Laasaslaisten" sitten pitäisi tehdä? Hiljaisuushan ja todettiinkin toimimattomaksi, mutta mitenkäs tarkalleen ajattelit tämän "naisten suosion" olevan voitettavissa? Ei sinulla mitään vastauksia taida olla, kunhan vain ilmeisesti häiritsee tuo marina ja syyllistäminen, joten toivoisit heidän mieluummin olevan hiljaa ja tyytyvän kohtaloonsa.

      Yhteisymmärrystä löytyy näemmä sentään lopulta, että tilanne on lähes toivoton, jos putoaa pois noista parisuhdekuvioista (eli on atm). Tässä valossa hieman huvittaa nuo blogistin aiemmat marinat siitä, miten hänen vinkkinsä mm. pukeutumisesta tyrmättiin. Jos kerran olet nyt kuitenkin itsekin sitä mieltä, että tilanne on toivoton? Silloinhan ne vinkit nimittäin todella ovat turhia ja tulee mieleen niiden olevan esitetty vain sen takia, että voi sitten sanoa at-miesten marisevan turhasta, kun eivät ole asialle mitään valmiita tekemään, vaikka kuinka ollaan hyvää hyvyyttään kaikkea neuvottu jne.

      Jaksan myös ihmetellä miksi toistuvasti pidät kriittisiä kommentteja epätoivottuina? Haluaisitko oikeasti, että täällä vaan toiset naiset komppailis sun juttuja tyyliin "Joo, on ne at-miehet kyllä ihan kauheita nössöjä marisijoita"? Ilman näitä kriittisempiä kommentteja moni hyvä keskustelu olisi jäänyt kokonaan käymättä (enkä nyt tarkoita mitään henkilökohtaisuuksiin meneviä kommentteja). Hiukan enempi voisi siis kriittisempiäkin sävyjä arvostaa.

      Poista
    14. Pienenä kommenttina tuohon pukeutumiseen ja hygieniaan yms. Ihan hyödyllisiä vinkkeja SH:lla, vaikka mitään ihmeitä ei niiltä kannata odottaa. ATM-status ei kuitenkaan välttämättä ole lopullinen. Varsinkin, jos yrittää viimeistään nuorena aikuisena 20-25v. parantaa osaansa. Tässä näistä vinkeistä voi olla apua. Mitä pidempään naisettumuuden suossa rämpii, niin sitä todennäköisemmin tipahtaa suonsilmään. Muistaakseni jostain luin tutkimuksesta, jossa sanottiin, että jos ei ole tiettyyn ikään (olisiko ollut 30v. tms.) mennessä ollut yhtään kumppania, niin riski siihen, että viettää loppuelämänsä yksin kasvaa merkittävästi.

      Tietenkin on yksilökohtaista missä vaiheessa pariutuminen kunkin vanhanpojan kohdalla alkaa näyttää epätoivoiselta. Itse olen nyt 32-vuotias, tosin kuulemani mukaan menisin hieman nuoremmastakin - tahdon ainakin kuvitella, että kävisin vielä 27-28-vuotiaasta =). Olen varmaan siinä rajalla, että kannattaako vielä kovin yrittää löytää kumppania vai lopettaa aktiivinen etsiminen ja yrittää keskittyä muihin asioihin.

      Huomion siirtäminen muualle toisi sen edun, että mieliala paranisi. Tämä sinkkukeskusteluissa roikkuminen ja deittiprofiilien (turhauttava) selailu ei sanottavammin mieltä ylennä - pariutumisasiat vain pysyvät etualalla mielessäni ja yksinäisyydentunne tiivistyy. Toisaalta tuntuu, että hanskojen lätkäiseminen tässä vaiheessa lopullisesti tiskiin on liian aikaista. Saan kuitenkin joiltain naisilta vielä huomioita. Eilenkin ilmeisesti pelastin erään penkillä tylsistyneenä istuneen blondin päivän, ihan vaan kulkemalla ohi. Vaikka en olekaan mikään pitkä komistus, joka pelkällä läsnäolollaan sekoittaa joka toisen naisen aivotoiminnan, niin on kuitenkin tavallaan rohkaisevaa huomata, että kuoret ainakin kelpaisivat jollekin naiselle. Sisällön kelpaavuus on sitten asia erikseen =D.

      Poista
  4. Aaah, eikö tuo artikkeli ollut jo kevään Imagessa? Jotain sellaista muistelin, että olisi silloin pitänyt se lukaista, mutta asia jäi muiden kiireiden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä ei ole tietoa, mutta ainakin juttu löytyy heinä-elokuun numerosta :-)

      Poista
    2. Aha, no sitten muistin väärin tai jotain. Noh, kohta selviää kun kirjastoon pääsen. Satun tekemään samaiseen paikkaan keikkoja paljon, niin jäi mieleen, että meille tulee toi Image kanssa. Pitäs kyllä kattoa meneekö sitä lainaan kovin usein vai otetaanko muuta lehteä tilallle...

      Poista
  5. Taisi juuri mennä viisi euroa ja yhdeksänkymmentä senttiä kankkulan kaivoon. Kuuden sivun artikkeli Imagessa, ja mä en saa siitä oikein mitään irti. Päällimmäiseksi kait jäi toimittajan (ja varmaan monen muun naisen) ihmettely siitä, että mitä hänen tehdä AT-miesten suhteen: "Haluaisin ymmärtää, mitä minun kaltaisteni nuorehkojen naisten pitäisi tehdä toisin, jotta miehet eivät syrjäytyisi ja olisi onnettomia." Mun mielestä naisten ei tarvitse tehdä asian suhteen yhtään mitään. Ei kenelläkään ole mitään velvollisuutta ottaa AT-miestä, vaikka se saattaisi estää miesparkaa täysin syrjäytymästä.

    Tietenkin on suotavaa suhtautua kaltaisiini AT-miehiin asiallisesti ja ymmärryksellä. Eikä esimerkiksi valitella sitä, että joutunut olemaan päivät vuoden päivät ilman suhdetta. Seuraavan kerran kun joku YTN erehtyy avautumaan asiasta, niin tuskin hän saa minulta teetä ja sympatiaa =). Osa naisista ilmeisesti välillä unohtaa, että on olemassa sellaisiakin nuoria miehiä, jotka eivät ole käyneet vuosiin edes treffeillä...

    Tätäkin blogia lukiessa tulee sellainen olo, että elää ihan erilaisessa maailmassa kuin bloginpitäjä. Samaa ikäluokkaa kuitenkin olen. Viimeksi olin tosiaan treffeillä vajaa neljä vuotta sitten. Nettideitissä vastausprosentti viesteihini oli jotain alta 20. Lopulta homma kävi niin turhauttavaksi, että lopetin kokonaan. Ei siis puhettakaan, että naiset olisivat oma-aloitteisesti lähestyneet minua, ja olisin sitten itse valikoinut profiileista kiinnostavimmat. Naispuolisilla tutuilla sinkkuelämä on myös ollut samantyylistä kuin tässä blogissa.

    Ironista on myös se, että jos pelkästään ulkonäkö ja pukeutuminen merkitsisivät, niin tilanteeni olisi luultavasti helpompi. En ole mitenkään poikkeuksellisen komea tai pitkä (177 cm), mutta pidän itseni jonkinmoisessa kunnossa ja pukeudun huolitellusti. Seurauksena on, että osa naisista katselee minua sillä silmällä kun liikun ulkona. Hämmentävintä on, jos kyseessä sattuu olemaan sen näköinen nainen, että itse en viitsisi nettideitissä edes lähettää viestiä vastaavan näköiselle daamille. Ihan vaan sen takia, että sellaiset naiset saavat muutenkin aivan likaa viestejä. Todella hämmentävää, kun huomaa, että ruho kyllä kelpaisi, mutta entä jos nainen saisi tietää millainen ATM todellisuudessa olen, niin muuttuisiko ääni kellossa? Luulen, että muuttuisi. Perin outoa tämä elämä.

    VastaaPoista
  6. Marina, valitus tai "väninä" lienevät aika subjektiivisia. Minusta tämäkin blogi on lähes yksinomaan marinaa siitä kuinka (AT-)miesten pitäisi preferoida toisenlaisia naisia, parantaa omaa tasoaan, eikä marista. En näe miten se oleellisesti eroaa siitä, että mainittu AT-miesten marina on enimmäkseen sitä että naisten pitäisi preferoida toisenlaisia miehiä, parantaa omaa tasoaan, eikä marista.

    "Toisaalta, hyvähän sekin on, että netti tarjoaa jonkun kanavan / vertaistukea pahan olon purkamiseen." ... Olen käsityksessä että tämäkin blogi on sellainen kanava kirjoittajalleen. Ei se minua erityisesti häiritse.

    En sitten tiedä onko miesten ja naisten marinoissa mitään oleellista epäsymmetriaa. Sinällään marinan laatu heijastelee normaaleja sukupuolieroja. Miehet marisevat siitä että naiset ovat nirsoja (valikoivuus on naisten lisääntymispanoksen vuoksi selvää) ja pitävät vain komeista (eli terveistä ja urheilullisista) miehistä ja naiset siitä että YT-miehet ovat pettäviä pelimiessikoja ja (AT-miehetkin) pitävät kauniista naisista (eli nuorista ja hoikista).

    Mestari Laasanen ehkä sanoisi, että vallitseva feministinen tasa-arvo on joko sivutuotteena tai tarkoituksellisesti luonut epätasapainon, joka rankaisee erityisesti miehiä. Ja ehkä vielä erityisemmin meitä AT-miehiä.

    Ruukinmatruuna tiivistää näiden ruikuttavien AT-miesten väninän syyn ehkä aika hyvin:

    "Tässä on kaksoisstandardi. Naiset preferoivat sanoissaan yhdenlaista käytöstä, mutta käytännössä rankaisevat siitä. Sen sijaan naiset sanoissaan inhoavat toisenlaista käytöstä, mutta palkitsevat siitä parinvalintaprefereissään ja antamalla seksiä tällaisille miehille. Ja samalla he suureen ääneen sanovat miehiä sioiksi ja syyllistävät miehet tästä kaikesta. Ja naisena ja äitinä tällainen kaksinaamaisuus todella hävettää."

    Matruunan kirjoitus myös antaa hyvän vinkin AT-nörttimiehille, jotka haluavat kertaheitolla päästä halutuiksi YT-miehiksi. James Holmes keksi helpon keinon saada naisia kuin John Holmes. Myös karmea päätelmä kannattaa lukea. Tuimaa tekstiä naisen suusta. Tai no masuunista, mistä lie.

    Ei kait noissa Suoli24:n keskustelupalstoissa juuri järkeä ole, tavikset purkavat tuntojaan outojen käsitystensä valossa.

    Nyt kun vilkaisin noita taas pitkästä aikaa, tämä oli aika hauska: "Miksi niin monet miehet havahtuvat vasta 40+ vuotiaana haluamaan lapsia? Kun oma lapsi on jo opiskelemassa niin tuntuu hassulta, että niin moni ikäiseni mies (ja vanhempikin) on vasta perustamassa ensimmäistä perhettään. Osa on ilmeisesti kyllä jo toisella kierroksella mutta tosi paljon näyttää olevan ensiyrittäjiä."

    Hmm, sitten kun ei olla kelvattu kenellekään, se onkin sitten "havahtumista" että halutaan lapsi vasta vanhuksena. ;-) No joo, kait noita lukiessa voisi syntyä tahto jonkinlaisen valistuksen levittämiseen.

    VastaaPoista
  7. Tuo kaksoistandardi on vekkuli ilmiö. Se on aina hauskaa kuunnella mitä naiset sanovat arvostavansa miehessä, ja sitten huomata, että nainen pyörii ihan toisenlaisten miesten seurassa. Eräs naispuolinen ystäväni kertoi, että nuorempana häntä kiinnostivat "jännät" miehet - pisteet rehellisyydestä =). Vanha sanontahan kuuluu: jos sanat ja teot ovat ristiriidassa, usko tekoja. She talks the talk but she doesn´t walk the walk, sanoisi ameriikkalainen.

    Tuo rentuksi pelimieheksi ryhtyminen on aina mahdollisuus, varsinkin kun nykyään on kaiken maailman pelimiesoppaita ja yhteisöjä. SH:han muistaakseni ehdotti, että kannattaisi ryhtyä vaikka pelimieheksi ennemmin kuin vänistä netissä. Toisaalta en sitten tiedä onko se kumppania etsivistä naisista mukavaa, jos markkinoilla on entistä runsaammin lipeviä pelimiehiä pelehtimässä. Saan vaan kuunnella lisää valitusta "yhteisen yön jälkeen miehestä ei enää kuulunutkaan mitään"-kommenttien muodossa (Olen näitä jo jokusen kuullut pienen elämäni aikana). Toisaalta, vaikeitahan noita pelimiehiä on varmaan erottaa muista potentiaalisista miehistä. Epelit kun ovat kovia kertoilemaan kaiken maailman satuja ja tarinoita naisille. Eipä kyllä mun moraali kestäisi tuollaista p**kanjauhantaa, eipä sen puoleen oikein satunnaisseksikään kiinnosta.

    VastaaPoista