Nettimokia

Kun edellisessä kirjoituksessani parjasin Kimmoa, joka meni ja mokasi kuvien lähettämisen, on ehkä reilua avautua omasta nettimokastani. Tarina ei kylläkään liity deittailuun vaan työnhakuun. Puolustuksekseni totean, että episodi ajoittuu vuosituhannen vaihteeseen, jolloin it-taidot ja netin käyttäminen eivät vielä kuuluneet peruskansalaisen repertuaariin. Työväenopistoissa ei opetettu twiittaamaan tai käyttämään Facebookia, ja atk-taitoja oltiin vasta ryhtymässä opettamaan työpaikoilla atk-ajokortin ja vastaavien muodossa.

Olin yläasteella osallistunut atk-tunneille. (Kyllä, peruskouluaikoinani valinnaisiin oppiaineisiin tosiaankin kuului aine nimeltä atk. Valittavissa olisi ollut myös konekirjoitusta. God I'm old.) En muista enää motiivejani oppiaineen valinnalle ja kaduin päätöstäni koulun loppuun saakka. Opetuksen alkaessa kävi nimittäin ilmi, että olin ryhmän ainoa tyttö. Olin kauhuissani – luokka oli täynnä poikia, joiden kanssa en osannut olla luontevasti, opettaja oli ventovieras, ja heidän keskellään nökötti epävarma ja ujo 14-vuotias tyttö.

Opetus alkoi opettajan tokaisulla, että perusasioita ei kannata opetella, koska kaikki osaavat ne kuitenkin. Paitsi että en osannut edes avata tietokonetta muusta käytöstä puhumattakaan. Tunnille eksyneet pojat olivat luonnollisesti nörttejä, jotka viettivät koulupäivien jälkeiset pitkät iltapäivät koneen ääressä. Tunneilla opeteltiin lähinnä ohjelmoimaan sen sijaan, että olisimme opetelleet ensin käyttämään konetta ja erilaisia ohjelmia, joista olisi voinut olla hyötyä hamassa tulevaisuudessa kuten Office-ohjelmat.

Lopputulos oli se, että istuin koneen ääressä kaksi vuotta tekemättä mitään satunnaista pasianssin ja miinaharavan pelaamista lukuun ottamatta. Aamutunneilta lintsasin siten, että tulin paikalle vasta toiselle oppitunnille ja sain asiasta maininnan päästötodistukseen. Pasianssin pelaamisella sain kuitenkin todistukseen arvosanaksi kasin. Liekö opettaja antanut sen säälistä todettuaan, ettei ollut kovinkaan hyvä opettamaan oppilailleen perusasioita, jolloin nämä putosivat kelkasta heti alkumetreillä.

Opettaja oli möhömahainen, sammakon näköinen ukko, joka kertoi tunneilla kaksimielisiä ja rasistisia vitsejä ja ilmoitti tuntien loppupuolella, että voisin lähteä etuajassa välitunnille, sillä hän aikoo kertoa tarinoita, jotka eivät sovi korvilleni. Yhden tunnin päätteeksi hän ilmoitti, että ”sä voit nyt lähteä välitunnille, koska oot niin hyvännäköinen”. Tarkennettakoon vielä, että mies oli keski-ikäinen.

Lukioon mennessä olin viisastunut sen verran, etten valinnut enää ”atk:ta” valinnaiseksi oppiaineeksi. Kun sitten vihdoin pääsin opiskelemaan, olin tietokoneen kanssa täysin kädetön. Onneksi ensimmäisenä opiskeluvuotena opiskelijoiden atk-taitoihin panostettiin ja opettelimme muun muassa kymmensormijärjestelmän, tiedonhakua netistä, sähköpostin käyttämistä sekä Office-ohjelmien alkeet. Ensimmäisen lukukauden päätteeksi osasin siis jo auttavasti käynnistää tietokoneen sekä selailla nettiä ja kirjoittaa sähköposteja.

Loppukeväästä opintotoimistosta otettiin yhteyttä ja kysyttiin, onko minulla vielä kesätyöpaikkaa. Ei ollut, joten he välittivät minulle työpaikkailmoituksen, jolla etsittiin yritykseen kesäharjoittelijaa. Kirjoitin intopiukeana hakemuksen – lähinnä siis parantelin valmista hakemuspohjaani, johon päivitin päivämäärän, vastaanottavan yrityksen osoitetiedot sekä yksittäisiä tekijöitä kyseistä paikkaa koskien. Sitten pistin sen menemään sähköpostilla – osa yrityksistä oli vuosituhannen vaihteessa jo niin valveutuneita, että ottivat hakemuksia vastaan sähköpostin liitetiedostona.

Lähettämisen jälkeen tallensin hakemuksen ja jäin pohtimaan, olisiko se pitänyt tallentaa jo ennen lähettämistä. Kysäisin asiasta silloiselta poikaystävältäni, joka oli it-asioissa yhtä kädetön kuin minä. Hän totesi, että kyllä se varmaan pitää tallentaa ennen lähettämistä, että vastaanottajalle välittyvät tiedostoon tehdyt muutokset.

Auts. Olin siis lähettänyt ”Nokialle” hakemuksen ”Ericssonin” nimellä ja osoitetiedoilla sekä täysin väärällä päivämäärällä varustettuna. En saanut paikkaa. En myöskään saanut kohteliasta vastausta ”tällä kertaa valintamme ei valitettavasti...”. Mistä minä olisin tiennyt, että tiedosto pitää tallentaa ennen kuin sen lähettää – kyllähän tulostinkin suoltaa ulos sen dokumentin, joka ruudulla näkyy riippumatta siitä onko tiedostoa tallennettu vai ei. Miksi sähköposti ei toimisi samalla logiikalla?

Kesätyöpaikka jäi saamatta, mutta ainakin opin kantapään kautta tallentamaan tiedostot ennen niiden lähettämistä :)